Kello on seitsemän ja suolla höyryää. Eikä yläasteikäisten poikien kasvoilla kuuluisi näkyä tähän aikaan aamusta ollenkaan näin reippaita ilmeitä.
"Jos olisi kouluun pitänyt herätä, niin sehän olisi ollut ihan eri asia."
Niinpä. Mutta nyt marssitaan letkassa pitkin kapeaa ja vetistä uraa. Kiiminkiläiselle suolle on toimitettu juuri sellainen sää kuin tilauslomakkeeseen on ruksittu: tyyntä, pilvetöntä ja pikkupakkasta. Edellisviikosta kulkureitti on kuitenkin muuttunut huomattavan paljon vetisemmäksi, ja aina välillä kumisaapas on hörppäistä sisäänsä mustanpuhuvaa vettä.
Eevert Peltokorpi, 14, Urho Haho, 14, Taneli Haikara, 13, ja Miikkael Peltokorpi, 17, tarpovat kohti passipaikaksi valittua suonreunaa. Siellä on oltava juuri eikä melkein ennen auringonnousua, sillä teerien aamuaikataulu on minuutin tarkkuudella tiedossa: kun ensimmäiset auringonsäteet pyyhkäisevät ilmaa metsänreunan takaa, yksi tai kaksi teertä saattaa ilmaantua suorittamaan maastontiedustelutehtävää, ja kun ensimmäiset säteet osuvat suon pintaan, loputkin lehahtavat paikalle.
Tullaan suon reunaan. Taivaanrannassa kullertaa siihen malliin, että aurinko pullahtaa esiin hetkenä minä hyvänsä.
Urho ja Taneli jäävät passiin Jussi Haikaran kanssa, Eevert ja Miikkael jatkavat vähän kauemmaksi Jorma Peltokorven kanssa - isät ovat mukana, koska Miikkael on ikänsä puolesta pojista ainoa, joka voi käydä metsällä itsenäisesti.
Sitten vain odotellaan, joko ilmassa viuhahtavaa siipiparia tai suhauttelua ja pulputusta. Painaudutaan puiden taakse ja ollaan hiljaa. Teeri ei nimittäin ole mikään tyhmä lintu. "Jos tiedustelemaan tulevia lintuja häiritsee, ne saattavat häipyä kaikki", Jussi Haikara selventää.
Tuijotetaan siis äänetönnä huurteiselle suolle. Hengitys höyryää ja jossain laulaa se kuuluisa varhainen lintu.
Nuoret metsästäjät ovat saaneet tänä vuonna hyviä uutisia: 15-18-vuotiaiden mahdollisuus itsenäiseen metsästämiseen on säilymässä, vaikka aselaki muuttuu. EU:n asedirektiivi nostaa metsästysaseen hankkimisen alaikärajan 18 vuoteen, mutta parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa uudessa metsästyslaissa 15 vuotta täyttänyt voisi edelleen saada aseeseen rinnakkaisluvan. Huoltajalle taas voitaisiin myöntää lupa aseen hankkimiseen ja hallussapitoon lapsen metsästysharrastuksen perusteella.
Lakiteksti merkitsisi siis käytännössä sitä, että vuoden päästä Eevert ja Urho - kahden vuoden päästä myös Taneli - pääsisivät samoamaan metsästysmaita keskenään. Tai vaikka yksin.
Lupaa siihen on odotettu hartaasti. Pojat ovat suorittaneet metsästyskortit pari kolme vuotta sitten, ja metsällä he ovat kulkeneet mukana jo aiemmin. Mutta vasta kun korpeen voi tepastella itsenäisesti, harrastukseen pääsee toden teolla mukaan.
"Vanhemmat eivät läheskään aina ehdi käyttämään metsällä. Ja onhan se muutenkin aika hankalaa, kun koko ajan pitää valvoa ihan vieressä."
Erikoista mutta totta: teerillä näyttäisi tosiaan olevan sekuntikello käytössään. Tiedustelukaksikko ilmaantuu suon ylle juuri sillä hetkellä kuin on odotettu.
"Phfyyy-i! Phfyyy-i!", suon reunassa suhahtaa.
Mutta se ei ole teeri, se on Haikara. Teeriä voi näet yrittää houkutella paikalle niiden ääntä matkimalla. Peltokorpien passipaikalta kantautuu samanlaisia suhautuksia.
Sitten jostain kuuluu pulinaa.
"Tuolla!"
Ilmassa vilahtaa tummia hahmoja. Taneli ottaa kiikarit käteen ja tähystää. Kolme teertä valikoi itselleen asemapaikat puiden latvoista - mutta tietysti suon toiselta laidalta. Vähän kuin piruilumielessä.
Niin kuin tekee sekin yksilö, joka yhtäkkiä lehahtaa passipaikan yli aseenkantamattomiin. Mutta asetta pitelevä Taneli ei hermostu.
"Kyllä ne kohta tulevat suolle."
Aamukasteen kimmellys ja suopursun tuoksu - niitä on aikaa katsella ja nuuhkia, sillä teeriä tuntuu liikkuvan kaikkialla muualla paitsi siellä missä pitäisi. Puiden latvoissa metsänrajassa näkyy edelleen tummia hahmoja. Myös jonkin matkan päässä sijaitsevalla toisella suolla on käynnissä jatkuva pulina.
Kärsivällisyyttä tämä ainakin kasvattaa.
"Tuolla istuu yksi", Taneli huomaa yhtäkkiä.
Ja tosiaan - melko kaukana passipaikan takana on teeri pannut leirin pystyyn oksalle. Tällä yksilöllä on ilmeisesti myös aselajien tuntemusta, koska se on valinnut köllöttelypaikkansa haulikon kantaman ulkopuolelta. Taneli voi vain kyyhöttää puun suojassa ja odottaa, josko lintu suvaitsisi siirtyä lähemmäksi.
Mutta Jussi Haikaralla onkin mukanaan haulikkorihla, jolla voi ampua kauemmaksi. Hän arpoo, ampuako vai ei. Linnun ja aseen välissä on melkoinen määrä oksia.
"Kylläpä nyt olisi makia napsauttaa", Urho tuumii.
"Annetaanpa olla vielä hetki, jos se houkuttelisi paikalle muita."
"Sitten jää kaduttamaan, kun se lähtee."
Tilannetta tutkailtuaan Haikara päättää kokeilla.
Laukaus on sen verran jytäkkä, että kyllä tuolla jo luulisi höyhenten pölähtävän. Ja kyllähän siipiin liikettä tulee, mutta niiden jatkeena on edelleen kokonainen lintu. Ukkoteeri pyrähtää lentoon kuin singottuna, ja läheisestä puusta lähtee perässä akkateeri.
Eläin vastaan ihminen, 1-0.
"Kyllä se on se ensimmäinen lintu", sanoo Taneli.
"Eka lintu minullakin", komppaa Urho.
Puheena on siis tähänastisista metsästyskokemuksista hienoin.
Miikkaelin mieleen on piirtynyt vahvimmin metso, jonka hän sai ollessaan metsällä kaksin koiran kanssa.
"Kävelin polkua pitkin, ja yhtäkkiä kuusikosta lähti metso. Ammuin melkoisella mäihällä. Koira lähti perään, ja kun olin juossut parisataa metriä, siellä se tappeli koiran kanssa."
Sellaista metsällä olo pääasiassa onkin: kävellään eteenpäin ja odotetaan, että yhtäkkiä lähistöllä jokin pinkaisee karkuun. Monesti tullaan takaisin tyhjin käsin. Eikä harrastuksen viehätys kuulemma piilekään siinä, että palattaisiin metsältä vyö päänahkoista sinkuen.
Yhdeksän huiteilla rupeaa tuntumaan siltä, että saalis on jäänyt tällä kertaa saamatta. Kokemus on osoittanut, että teeripassissa toiminta ajoittuu auringonlaskun jälkeiseen tuntiin, maksimissaan.
Peltokorvet rämpivät paikalle omista asemistaan. Miikkaelille on käynyt samalla tavalla kuin Tanelille: yksi teeri on lentänyt pään yli niin nopeasti, ettei ole ehtinyt asetta kohottaa. Koko ajan on kuulunut kukerrusta ja pulinaa, mutta jostain kauempaa.
"Ne ovat vissiin vaihtaneet paikkaa tuonne toiselle suolle", Miikkael arvelee.
Ja siellä ne vihulaiset muuten pulisevat edelleen. Varsinaista teerenpeliä.
Metsästäjät itse eivät ole tästä millänsäkään. Oksalle jäänyt pyy voi olla aivan hyvä pyy, jos sen siivellä on päässyt nauttimaan idyllisestä syysaamusta suolla.
Ilmeisesti myös oksalle jäänyt teeri.
"Saanti ei ole pääasia, vaan pyynti."
Jorma Peltokorven isä lupasi aikoinaan hankkia aseen jälkikasvustaan jokaiselle, joka metsälle mielii, sillä metsästys oli hänen mielestään harrastus vertaansa vailla. Peltokorpi päätti tehdä saman lupauksen. Eikä hänen ole tarvinnut poikiaan metsälle pahemmin maanitella.
"Metsästys on geeneissä, se kulkee isältä pojalle", toteaa Eevert.
Kaikki pojat uskovat, että harrastuksesta tulee elinikäinen. Mutta kun yrittää tarkemmin udella, missä se metsästyksen viehätys oikein piilee, ei tahdo saada vastausta. Ehkä siksi, että harrastajille se on niin itsestään selvä.
On ihminen, eläin, ase ja metsä. Ymmärretään yhteys niiden välillä. Ja siinä kaikki.