Kirkonmenot päättyvät ensi sunnuntaina jumalattomaan paukkeeseen. Jokaisessa vähänkin suuremmassa kaislikossa palaa ruuti suuren sorsajahdin alkamisen kunniaksi.
Enää harvoin joukossa kajahtaa vanhan haulikon hajanainen valitusvirsi. Metsästys oli joskus köyhienkin ilo ja leivänjatke, mutta nyt siitä uhkaa tulla herrain harrastus. Maatalousnäyttelyn nuhjuiseen lippalakkiin pukeutuneet metsämiehet väistyvät. Tilalle astuvat koreiden koodien mukaan pukeutuneet seurueet, aivan kuin Keski-Euroopassa.
Yhden jahtipäivän lupa voi nimittäin maksaa nuorelle ihmiselle kolmen päivän tulot. Valtion maat ovat meidän kaikkien yhteisiä, tosin Metsähallitus-nimisen liikelaitoksen hallinnoimia.
Tärkeimmällä jahtikaudella eli 10. syyskuuta alkaen Villi Pohjola -niminen liikelaitos myy päivän lupia valtion erämetsiin 22 eurolla. Varsinainen metsästyskortti koko vuodeksi maksaa vain kaksi euroa enemmän.
Opiskelijat saavat siten kerätä yhden päivän lupaan kolmen päivän opintorahat.
Koti-isä tai -äiti saisi maksaa päivän jahdista 2,2 päivän kotihoidontuen. Eläkeläinen tarvitsee päivän lupaan 1,3 päivän kansaneläkkeen. Lisäksi metson tai hanhen ampumista varten täytyy maksaa vähintään kahden päivän lupa.
Lapissa ja suuressa osassa Oulun lääniä on edelleen lain turvaama vapaa metsästysoikeus valtion maille. Siellä työttömätkin saavat vielä syödä riistaa. Kyselytutkimuksen mukaan (RKTL, Pekka Korhonen ym. 2005) työtön pohjoissuomalainen jahtimies metsästää 25 päivänä vuodessa, jos hänellä on vapaa pääsy metsään.
Vapaan metsästysoikeuden ulkopuolella, muun muassa Oulussa, työttömät voivat joutua Metsähallituksen kynittäviksi kuin sorsat. Yhden päivän työmarkkinatuki riittää yhden päivän jahtilupaan.
Korkeat hinnat eivät edes suojele lintuja, sillä suosituimmat luvat myydään loppuun joka tapauksessa. Kun teeren kukerrus tulee uniinkin, metsämies menee, maksoi mitä maksoi.
Kaikki eivät pääse metsästysseuroihin. Heillä ei ehkä ole kymmeniä hehtaareita metsää, maanomistajasukulaisia, hyvää koiraa tai edes käypiä kikkelikukkuloita (tätä nimitystä käytetään, kun miehen vaimon suvulla on paljon maata). Silloin metsämies joutuu ostamaan luvat valtion maille.
Metsästäjäkunnan ei silti auta laulaa Metsähallituksen ja Villin Pohjolan liikelaitoksia syvimpään suosilmäkkeeseen. Tärkeämpää on äänestää eduskuntavaaleissa, sillä luvat ja niiden hinnat perustuvat kansanedustajien hyväksymiin lakiin tai asetuksiin.
Laki sanoo, että valtion metsästyslupien pitää kattaa riistanhoitomenot. Lupien hinnat vahvistaa asetuksella maa- ja metsätalousministeriö, jonka mukaan ne ovat "lähtökohtaisesti omakustannehintaisia".
Tämä yhden luvan omakustanne maksaa sitten yhtä paljon kuin juniorin päivä golfkentällä. Luvan ostajat ovat sitten enimmäkseen parhaassa työiässä olevia 41--50-vuotiaita miehiä (Metsästäjätutkimus, Metsähallitus, 2002).
Kaikki ei silti ole köyhän ulottumattomissa edes valtion mailla. Karhun ja hirven metsästys on halpaa riistan arvoon nähden, ja retkeily on ilmaista. Yhden jahtipäivän lupa yhteisille valtion maille voi maksaa opiskelijalle kolmen päivän tulot.