Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki valitsi kolmen puoluejohtajan ensimmäisessä tv-väittelyssä riskialttiin taktiikan, jolla hän pyrki haastamaan Paavo Lipposen.
Suomen poliittisesta keskustelukulttuurista ei ensimmäinen kolmen suuren puolueen puheenjohtajan televisiokeskustelu antanut kovin korkeaa kuvaa. Ilmeisesti kuva on kuitenkin hyvin todenmukainen. Vakuuttava ja asioihin menevä dialogi on vaikea taito, varsinkin paineiden kasvaessa vaalien alla. Silloin käy niin kuin keskiviikkoiltana nähtiin ja kuultiin: keskustelu puuroutui happamansävyiseksi inttämiseksi ja varovaiseksi itsestäänselvyyksien toistoksi.
Tylsyyskin on silti parempaa kuin tyhjiä lupaava populismi, jollaisesta on monen muun maan vaaleissa kokemuksia. Varovaisuuteen liittyy myös vastuullisuus, etenkin kolmen suuren puolueen puheenjohtajan kohdalla. Jos aikoo pääministeriksi, ei voi luvata ja sanoa mitä vain.
Kokoomuksen Ville Itälä jäi jatkuvasti sivuosaan. Se ei johtunut vain hänestä itsestään, vaan myös siitä, että Jäätteenmäki ja SDP:n Paavo Lipponen keskittyivät ottamaan mittaa toisistaan. Syykin on helposti pääteltävissä: se, kumpi johtaa puolueensa vaalivoittoon, on todennäköisesti seuraava pääministeri. Televisio luo onnistumisen ja näytön antamisen pakon, kun eduskuntavaalit henkilöityvät yhä enemmän puolueiden puheenjohtajien kautta.
Keskiviikon keskustelu osoitti, että Jäätteenmäki on selvästi tiedostanut asian. Hänen esiintymisensä herätti eniten huomiota. Hän on ensimmäinen nainen, jolla on todelliset mahdollisuudet nousta Suomen pääministeriksi. Hän on siis haastaja, ja rooli oli sen mukainen.
Itälän "unohtaminen" liittyy tähän asetelmaan. Jäätteenmäki pyrki haastamaan pääministeri Lipposen ja yritti keskustella hänen kanssaan samalla tasolla. Näin hän rakentaa itsestään kuvaa uskottavana ja todellisena vaihtoehtona tälle.
Lähes kahdeksan vuoden pääministeriyden jälkeen Lipposen asiantuntemus ja kokemus ovat omaa luokkaansa. Hän käyttää puolestaan sitä hyväksi puhumalla vakaudesta ja esiintymällä luotettavana ja kokeneena valtiomiehenä. Jäätteenmäestä näki, että hän oli valmistautunut keskusteluun paneutumalla politiikan asiakysymyksiin, jotta näyttäisi hallitsevan ne uskottavasti. Jäätteenmäen edesottamuksia seurataan suurennuslasin kanssa, jotta nähdään, paljastuuko asiaosaaminen hänen heikkoudekseen. Kokoomuksen presidenttiehdokkaan, puhemies Riitta Uosukaisen kampanja on varoittava esimerkki siitä, miten voi käydä, kun asiapohja pettää.
Samaan ansaan Jäätteenmäki ei mene, mutta vaalikeskustelu paljasti toisenkin piirteen hänen taktiikassaan. Hän varasti roolia toimittajilta, keskeytti puheenvuoroja ja kävi päälle kysymyksineen. Hieman aggressiivista otetta voi tulkita kahdella tavoin: se joko kuvasti ylilatausta tai peitti epävarmuutta. Jäätteenmäki liikkui sillä rajalla, jossa aggressiivisuus muuttuu riskiksi.
Mitä suurempana vastakkainasettelu Lipposen ja Jäätteenmäen kesken näyttäytyy, sitä vähemmän uskottavaa on näiden kahden meno samaan hallitukseen. Tosin mitään ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Valta jaetaan vaalituloksen perusteella, ja hallitukseen menevät ne, jotka sinne pääsevät.
Keskustelu asiakysymyksissä ei pitkälle edennyt. Erimielisyys Irakin sodasta voi olla näennäistä, ja työttömyys tarjoaa loputtoman aiheen jankutukseen. Tämä väittely ei ratkaissut pääministerikilpaa puoleen taikka toiseen.