Anneli Jäätteenmäestä otetaan taas mittaa kovassa paikassa, kovemmassa kuin koskaan ennen. Näin siksi, että nyt pelikentällä ovat maan kovimmat poliitikot kaikista puolueista. Jäätteenmäen on määrä käynnistää alkavalla viikolla hallitustunnustelut ja tehdä itsestään niiden päätteeksi Suomen ensimmäinen naispääministeri.
Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Myös SDP haluaa ottaa pääministerin salkun. Se on puolueen tärkein ehto punamultahallitukselle, jota Jäätteenmäki lähtee kaiken todennäköisyyden mukaan tavoittelemaan ensiksi. Pääministereitä voi kuitenkin olla vain yksi.
SDP on luonteva valinta keskustalle hallituskumppaniksi siksi, että sosiaalidemokraatit ovat vaalien toinen selvä voittaja ja siksi, että uutta hallitusta odottavat kovat ratkaisut - Raimo Sailaksen työryhmä jättää esityksensä noin viikon kuluttua - vaativat ammattiyhdistysliikkeen pitämistä rauhallisena. Se ei onnistu ilman sosiaalidemokraatteja. Se nähtiin Esko Ahon hallituksen aikana.
Porvarihallitus ajautui suuriin ristiriitoihin ay-liikkeen kanssa. Etenkin SAK vastusti kärjekkäästi melkein kaikkia yrityksiä kajota palkansaajien etuuksiin. Nyt uuden hallituksen pitäisi puuttua juuri tehtyyn suureen eläkeratkaisuun ja työttömyysturvaan eli ay-liikkeen pyhään lehmään.
Voi olla, ettei edes SDP:n mukanaolo tyynnytä ay-liikettä, jos hallitus yrittää jotain tuollaista. Ilman SDP:n mukanaoloa ei ole juuri mitään toivoa, että Jäätteenmäen hallitus voisi tehdä isoja etuuksien heikennyksiä.
Keskustan olisi helppoa turvata paluu valtaan sillä, että se antaa suosiolla pääministerin salkun Lipposelle ja sopii tarkasta hallitusohjelmasta sosiaalidemokraattien kanssa. Keskusta on ollut kahdeksan vuotta oppositiossa. Jopa Jätteenmäkeäkin saattaa kutkuttaa jossakin syvällä sielun sopukassa ajatus, että vaalivoitossa ja puolueen viennissä hallitukseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen on riittävästi näyttöjä yhdelle ihmiselle.
Ajatus Lipposen pääministeriydestä ei ole muutenkaan vieras keskustassa. Sen esitti jo viime vuonna varapuheenjohtaja Matti Vanhanen, ja vaikka se tuomittiin puolueessa kerettiläiseksi, se ei estänyt Vanhasen uudelleenvalintaa eduskuntaan.
Vanhanen pohdiskeli kirjassaan ajatusta, että keskusta voisi antaa Lipposen jatkaa pääministerinä, vaikka keskusta voittaisi vaalit. Nyt keskustan pöydällä on tuokin mahdollisuus. Se kun on SDP:n asettama hinta hallitusyhteistyölle keskustan kanssa.
Tosin ehtoa ei kirjattu SDP:n puoluehallituksen viime torstaiseen päätökseen. Se tuotiin vain esiin puoluejohdon lausunnoissa kokouksen jälkeen, mutta sekin riittää.
Lipposen pääministeriyden puolesta puhuu moni seikka: kahdeksan vuoden kokemus hallituksen johdossa, huikea henkilökohtainen äänimäärä ja kansan halu sekä hyväksi havaittu tapa johtaa hallitusta. Ehkä sekin painaa jotain, että keskusta sai vain kuusituhatta ääntä enemmän kuin SDP.
Mutta myös Jäätteenmäen pääministeriydellä on puolensa. Keskusta on kiistaton vaalivoittaja kaikilla mittareilla. Lipponen ja Jäätteenmäki kävivät kovan taistelun pääministeriydestä. Lipponen heittäytyi siihen koko voimallaan mukaan sen jälkeen, kun keskustajohtaja alkoi kritisoida hallituksen Irak-politiikkaa. Ei auttanut. Keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi.
Neljä vuotta sitten SDP menetti 12 kansanedustajaa ja 173 000 ääntä, mutta sai eduskuntaan kolme paikkaa enemmän kuin keskusta, joka voitti neljä paikkaa lisää ja 49 000 ääntä. Silloin ei Lipponen osoittanut minkäänlaista sympatiaa vaalien kakkosen saavutusta kohtaan. Nyt hän jaksaa muistuttaa, että SDP on vaalien voittaja. Demarit ovat myös juhlineet kameroiden edessä kahden kansanedustajan ja 70 000 äänen lisäystään ikään kuin he olisivat jo varmistaneet pääministeriyden.
Vaalit järjestetään demokratiassa siksi, että kansa saa päättää, ketkä sitä johtavat. Sen takia on kohtuullista, että Jäätteenmäki saa yrittää hallituksen muodostamista.
Monipuoluemaassa vaalitulos ei kuitenkaan ratkaise hallitusta. Puolueiden on sovittava keskenään hallituspohjasta, ohjelmasta ja siitä, keitä kelpuutetaan ministereiksi. SDP:llä on sen takia hallitusneuvotteluissa vahva pelin paikka
Jos SDP sanoo ei, Jäätteenmäki joutuu vaihtamaan hevosta ja kääntymään Ville Itälän puoleen. Itäläkin voi kiittää kunniasta toivossa, että hän voi päästä Lipposen johdolla muodostettavaan sinipunahallitukseen. Vaalivoitosta huolimatta on täysin mahdollista, että Jäätteenmäki epäonnistuu hallituksen muodostamisessa.
Tai sitten voi käydä niin, että keskustan on pakko myydä pääministerin paikka Lipposelle, jotta puolue varmistaisi pääsyn hallitukseen. Kiusaus on suuri, kun uhkana on neljä lisävuotta oppositiossa.
Kuitenkin se vasta myrkyn lykkäisi, jos keskusta tekisi tuollaiset kaupat SDP:n kanssa. Vaihtoehto voi tuntua poliittisen pelipöydän äärellä viisaalta, mutta puolueen lähes 689 000 äänestäjästä aika moni tuntisi itsensä huulesta vedetyksi. Joku voisi puhua jopa poliittisesta petoksesta.
SDP ja keskusta esittäytyivät vaaleissa toistensa päävaihtoehtoina. Keskusta teki naispääministeriydestä ison asian. Sukat lähtevät pyörimään monissa jaloissa, mikäli valoisamman vaihtoehdon todellinen sisältö onkin Lipponen taktikoinnin tuloksena.
Jäätteenmäeltä se veisi uskottavuuden, ja hän tuskin edesauttaa ainakaan suuresti sellaista ratkaisua. Mutta tekisikö puolue hänelle tuollaisen tempun? Meneekö puolueen etu lopulta puheenjohtajan uskottavuuden ja äänestäjien tahdon edelle?