Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Pohjois-Pohjanmaalla jäätävän vesisateen, lumisateen ja sään lauhtumisen vuoksi. Oulun seudulla ajokeli on heikoimmillaan tiistai-iltana ja keskiviikon vastaisena yönä, kun alueen yli kulkee ensimmäinen saderintama.
– Vesi voi jäätyä tienpinnoille, kun maa on vielä jäässä. Se on petollinen keli erityisesti jalankulkijoille, päivystävä meteorologi Ari Mustala sanoo.
Ilmatieteen laitoksen varoituksen mukaan jalkakäytävät voivat olla paikoin erittäin liukkaita.
Keskiviikkoaamuna lämpötila on Oulussa jo plussan puolella. Tienpinnat voivat olla paikoin liukkaita, mutta jäätävää vesisadetta tuskin tulee.
Perämerellä liikkuvia varoitetaan puolestaan kovasta tuulesta. Mustalan mukaan myös rannikolla tuuli on purevaa. Keskiviikkona tuulennopeus on Perämerellä 14 metriä sekunnissa ja tiistai-iltana jopa 17 metriä sekunnissa.
Lapissa ajokeli on keskiviikkona erittäin huono. Sateet tulevat aamulla vetenä, mutta lämpötila pysyttelee vielä pakkasella.
– Lapissa voi olla pääkallokeli. Jos enemmän sataa, on riski, että vesi jäätyy tuulilasiin, Mustala sanoo.
Tiistai-illan ja keskiviikon aikana Pohjois-Suomen alueella sataa runsaasti vettä. Sademäärät vaihtelevat viiden ja viidentoista millimetrin välillä. Eniten vettä tulee Lapin keski- ja länsiosissa. Perämeren rannikolla vettä sataa noin kymmenen milliä.
Myös Kainuussa ajokeli on keskiviikkona huono.
Katso paikkakuntakohtainen ennusta Kalevan Sää-sivulta.