Suomi on syntynyt merestä, sananmukaisesti. Mannerjäätikön alta vuosituhansia sitten paljastunut maa jäi aluksi veden peittämäksi ja kohosi vasta vähitellen meren alta nykyään tuntemaamme muotoon. Tämän me kaikki tiedämme jo kouluopetuksesta. Sama päätelmä on luettavissa vaikkapa professori Jouko Vahtolan erinomaisesta Suomen historiasta (Otava 2003).
Harvemmin yhdistämme hataria muistikuvia muinaishistoriasta viime vuosien puhutuimpaan teemaan, ilmastonmuutokseen. Siitähän tietysti oli kysymys: merestä syntynyt Suomi oli tulosta ilmaston lämpenemisestä, joka teki lopun toistaiseksi viimeisimmästä jääkaudesta ja teki maasta ihmiselle asuttavan.
Muinaishistoria avaa itse asiassa huikeita näköaloja. On todellakin vain parikymmentätuhatta vuotta siitä, kun koko pohjoinen Eurooppa oli parin kolmen kilometrin paksuisen mannerjään peitossa. Keski-Euroopan maisemaa hallitsi ikiroutainen tundra, ja vasta maanosan etelälaidoilla ilmasto oli riittävän lämmin havumetsille.
Jääkausi saavutti huippunsa noin 20?000 vuotta sitten. Jäämassat alkoivat ilmaston lämmetessä sulaa, ja paksun mannerjäätikön reuna vetäytyi hitaasti kohti pohjoista. Ensin Britteinsaaret, Saksa ja Puola vapautuivat jääpeitteestä, ja tuhansia vuosia myöhemmin myös Pohjola.
Nyky-Suomen eteläosat eli Salpausselkien tienoot sulavan jäätikön reuna saavutti noin 13?000 vuotta sitten. Kesti vielä muutama vuosituhat sahaavaa, joskin pääosin lämpenevää ilmastovaihetta ennen kuin koko Suomenniemi oli paljastunut jäästä -- jäädäkseen siis pariksi kolmeksi tuhanneksi vuodeksi pääosiltaan ensin Baltian jääjärven ja sitä seuranneen Yoldianmeren alle.
Vielä 10?000 vuotta sitten Suomi-neito oli uumaltaan yli puolta laihempi kypsyneempää versiotaan. Ancylusjärvi peitti tuolloin koko eteläisimmän, läntisen ja keskisen Suomen. Helsinki, Turku, Seinäjoki ja Rovaniemi olivat meren alla, Jyväskylä isossa saaressa, ja vain Lappeenranta, Mikkeli, Joensuu ja Kajaani tukevasti maalla.
Jäätikön väistyessä ja jäämassan painaman maan kohotessa merien alta ensin kasvit ja pian myös puut, koivu ensimmäisenä, valtasivat alaa. Peura- ja hirvilaumojen takaisinvaellusta satatuhatta vuotta kestäneeltä evakkomatkalta etelästä seurasivat ihmiset piskuisina saalistuksella eläneinä ryhminä. Etelästä, idästä ja lännestä tänne etenevää asutusta suosi vajaa 8000 vuotta sitten alkanut erityisen lämmin ilmastokausi, Itämeren Litorina-vaihe (5800--1700 eKr), jolloin Oulujoen tienoilla elettiin satamantapaisissa sääoloissa kuin Keski-Euroopassa nykyään.
Muinaishistorian aikakaaret ovat kieltämättä hirmuisen pitkiä tajuttavaksi. Televisiota on katseltu tuskin puolta vuosisataa, itsenäistä Suomea ei ole eletty vuosisataa pitempään ja kristillisen ajanlaskun alku tuntuu olevan käsittämättömän kaukana, parin vuosituhannen takana.
Tuosta ajanlaskun nollavuodesta on siis peruutettava vielä viisi kertaa sama aikajänne ennen kuin päästään elämän uudelleen heräämiseen ja nykyihmisen saapumiseen näille Suomena paljon myöhemmin tunnetuille seuduille. Etelä-Euroopasta (ja Aasian suunnalta) ihmisen vaellus Suomeen ja Pohjolaan oli kestänyt 30?000 vuotta. Afrikasta 100?000 vuotta sitten leviämään lähtenyt nykyihminenhän oli ilmaantunut Lähi-idän kautta Eurooppaan 40?000 vuotta sitten, mutta ei siis päässyt etenemään kohti pohjoista ennen kuin satatuhatvuotinen Veiksel-jääkausi kääntyi loppuaan kohti.
Kukaan ei käsittääkseni varmuudella tiedä, mitä kieltä -- tai oikeastaan kieliä -- ensimmäiset nykyihmiset Suomen alueella puhuivat. Afrikan ja Suomen väliin mahtuneina kymmeninä tuhansina vuosina kielet ja rodut kokivat lukemattomia muutoksia: paitsi rotuja ja kieliä, myös kansoja ja kulttuureja ehti syntyä ja kuolla, sekoittua, yhtyä ja eristäytyä.
Luultavaa on, että varhaiset pyytäjä-paimentolaiset puhuivat uralilaista kieltä, jonka muunnoksia ja murteita puhuttiin nykyisellä Venäjällä ja Baltiassa. Mutta myös germaanis-skandinaaviset ainekset ovat asutus- ja kulttuurivirtausten perusteella olleet vahvasti esillä, monin paikoin vanhempina kerrostumina kuin Luoteis-Venäjältä ja Baltiasta tulleet uralilaiset vaikutteet. Ja kaikillahan oli siis yhteinen alkukotinsa Veiksel-jääkauden aikaisessa eteläisessä Euroopassa -- ja vielä kauempana Afrikassa. Ilmastonmuutoksilla on siis ollut luonnon ja ihmisen historiassa lievästi ilmaistenkin dramaattisia seurauksia. Niin tulee olemaankin, seuraavaa jääkautta odotellaan jo muutaman vuosituhannen päästä. Nykyinen kasvihuoneilmiö korkeintaan hiukan hidastaa kylmenemistä.
Mutta asiasta aivan viidenteen ja kuudenteen. Kun en itse osaa vastata, välitän seuraavat kysymykset eteenpäin suuremman joukon pohdittavaksi:
1. Mikä kolmesta on ihmishenkiä vievintä, terveydelle vaarallisinta, ekologisesti kyseenalaisinta ja siksi oikeasti vähintäänkin eduskunnan luvan vaativaa: a) suuret rock-konsertit, b) ydinvoimalaitokset, c) autoliikenne? Todettakoon, henkistä saastetta ei lasketa mukaan ekologisiin vaikutuksiin, mutta melusaaste huomioidaan.
2. Miksi paheksumme optioherrojen miljoonapalkkioita, mutta joko ihastelemme tai hiljaa hyväksymme formulakuskien, urheilijoiden ja viihdetaiteilijoiden jopa monta sataa kertaa suuremmat tulot ja veronkierron? Oikea vastaus ei liene, että jälkimmäiset tekisivät jotain ihmiskunnalle hyödyllisempää kuin yritysjohtajat.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.