Siinä metsänhaltija onkin. Raksilan jäähallin pukuhuonekäytävän tungoksessa, keskellä kypäräpäisiä kyyneliä ja seitti kasvoillaan kulkevia hämähäkkejä. Hymyilee korvasta korvaan, kimaltaviksi meikatut silmät sirrillään, vaikka kyynelet eivät ole kaukana pinnan alla.
Tästä rännänharmaasta sunnuntaista tulee Susanna Pöykiön viimeinen paljeteissa ja parrasvaloissa. Oulun Luistelukerhon kevätnäytöksen alkuun on vartti aikaa, ja sen jälkeen neljännesvuosisata elämää on kaikki tässä.
Paitsi että ei tätä vielä voi aloittaa. Ulkona jono yltää yhä markettien kulman suojatielle asti. On siis hetki aikaa tunnustella, miltä nyt tuntuu.
"Aina välillä meinaa itkettää", hän sanoo.
"Mutta yritän pitää homman kasassa. Tästä viimeisestä kerrasta pitää nauttia."
Pitkien sivujen täydeltä halliin pakkautuneista oululaisista moni on tullut huiskuttamaan jääprinsessalleen hyvästit. Ja siinä hän taas on, heti, kun satu Liisasta Ihmemaassa alkaa. Yksinään valokeilassa pimeällä jäällä, lyyrisenä ja eleganttina vaaleanvihreässä asussa, tulkitsemassa haikeaa musiikkia - sitä, joka Suomen kärkiluistelijoiden yhteisessä kevätnäytöksessä Raumalla toi kyynelet isonsiskon, valmentajan ja korvaamattoman taustatuen Heidi Pöykiön silmiin.
Ja vähän myöhemmin aivan toisenlaisena, synkkänä ja vaikuttavana, mustankimaltavana mustanpuhuvan musiikin mukana, opastamassa pientä Liisaa pelottavan metsän halki.
Oululaiset kiittävät aplodein.
Väliaika. Susanna Pöykiö istuu kyykkysillään pukuhuoneaulassa ja seuraa ohi viipottavia taitoluistelukoululaisia, auringonlaskuksi sonnustautuneita.
Taika tempaisi taas mukaansa.
"Kun lähtee jäälle omaan rooliin, kaikki muut asiat unohtuvat", hän sanoo.
Silti tunne on erilainen kuin niissä kaikissa kevätnäytöksissä ennen tätä.
"Tunteet ovat niin pinnassa", hän hymähtää.
"Kenraalissa oli itkussa pidättelemistä, kun katselin kaikkia näitä pieniä luistelijoita ja kaikki omat muistot konkretisoituivat. Toiset ovat tämän tien alussa ja toiset sen päässä."
Ja vielä vihoviimeisen kerran. Tällä kertaa tutussa tummansinisessä, siinä kisapuvuista kenties kauneimmassa. Ensin yksin, sitten villissä tanssissa keskellä seurakavereita. Ehkä tämä puku voisi olla se, joka nostettaisiin jäähallin kattoon Reijo Ruotsalaisen kärppäpaidan viereen, niin kuin muuan jääkiekkomies kuuluu ehdottaneen?
Viimeisenä kolmestasadasta jäälle kiittämään kuulutetaan Susanna Pöykiö. Tuttu niiaus molempiin suuntiin, lentosuukot ja vilkutukset. Hetki on liikuttava.
Susanna Pöykiö vastaanottaa seuran ja Suomen taitoluisteluliiton kukat ja kiitokset oululaisen ja suomalaisen taitoluistelun eteen tehdystä uraauurtavasta työstä. Kovasta työstä.
Jääprinsessa kiittää, kiertää tuhansien työtuntiensa näyttämön vielä kertaalleen ja poistuu pukuhuoneeseen.