Ensi lauantaina 85 vuotta täyttävän kirjailijan, Jaan Krossin, juhlaseminaari keräsi lauantaina Helsingissä niin paljon väkeä, että kirjailija itse ei ollut mahtua Tieteiden talon luentosaliin.
Jos joku odotti Krossin rökittävän vuosien 1990-1992 suomalaista ulkopolitiikkaa Edgar Savisaaren malliin, niin pettymys oli kova. Kun Kross viimein pääsi puolisonsa runoilija Ellen Niitin viereen, hän kiitteli auliisti suomalaisia lukijoitaan, kollegoitaan ja kustantajaansa.
Kross korosti eurooppalaisuuttaan ja muistutti, että suomalaiset ajoivat hänen Nobel-ehdokkuuttaan jo ennen varovaisia virolaisia.
Kirjailija esiintyi kohteliaasti myös silloin, kun häneltä kysyttiin neuvostosensuurin kitaan kadonneista teoksista. "Joitakin sinne jäi, mutta onneksi itsesensuurini esti minua käynnistämästä sellaisia hankkeita."
Länsi hylkäsi
Baltian
Perjantaina ilmestyi suomeksi muistelmateos Hiilenrikastaja, jossa Kross kertoo ensimmäistä kertaa vuosistaan Neuvostoliiton vankileireillä. Kaksi vuotta sitten käännettiin 1970-luvulla kirjoitettu pääteos Uppiniskaisuuden kronikka.
"Lupasin jo tuolloin kustantajalleni, että en enää kiusaa heitä, mutta taidan syödä taas sanani." Kross arveli tyrkyttävänsä Hiilenrikastajan jatko-osaa suomalaisille jo parin vuoden kuluttua.
Myös Krossin historiallisia romaaneja on pidetty omaelämäkerrallisina, mutta kirjailija Juhani Salokannel kiisti näkemyksen. Salokanteleen mukaan vasta Viron jälleenitsenäistymisen kynnyksellä ilmestynyt Syvyydestä aloitti lähihistoriallisten romaanien sarjan, jota voi lukea selkeästi myös dokumenttina ja kannanottona.
Salokannel myös esitteli kohteliaan kirjailijan puolesta tämän kriittisiä näkemyksiä. Salokannel huomautti, että romaaneissa Mesmerin piiri ja Paikalleenlento Kross nosti esiin toisen maailmansodan aikaisen Atlantin julistuksen, jossa lännen johtajat lupasivat itäeurooppalaisille kansoille itsenäisyyden.
Kross syyttää näin Baltian kohtalosta Saksan ja Neuvostoliiton lisäksi myös lännen suurvaltoja, joiden kompromissien jalkoihin pienet valtiot jäivät.
Virolainen kirjallisuudentutkija Jaan Undusk ei halunnut korostaa Krossin yhteiskunnallisuutta. Hänen mukaansa Kross kirjoittaa Thomas Mannin tavoin kehitysromaaneja, joissa tempoillaan irti häpeän tunteesta ja syyllisyydestä.
Unduskin mukaan virolaiset syyllistävät kyllä itseään yksilöinä, mutta eivät kansana. Krossin poikamaiset ja häpeämättömät sankarit olivatkin stalinismista toipuvassa maassa tervetulleita samastumiskohteita.
Krossin romaaneissa yksilö kasvaa kuitenkin lopulta eettiseen elämään. Syyllisyys eloonjäämisestä on kestettävä jo heidän vuoksi, joita ei enää ole.