Napapiirin sankarit
-elokuvan ensi-ilta
on lokakuussa 2010.
On maanantaiaamu hieman kahdeksan jälkeen. Yllästunturi on melkoisen hernerokkasumun peitossa, Maisematiellä näkyvyys on huonoimmillaan vain parisenkymmentä metriä.
Hieman alempana Kesänkijärvellä sumua ei kuitenkaan ole. Onneksi, sillä jäällä kuvataan Dome Karukosken komediaa Napapiirin sankarit.
Kuvaukset alkoivat viime viikolla, mutta vielä ennen lähtöään pohjoiseen kuvausryhmä joutui pitämään kriisipalaverin lumipulan takia. Ainakin toistaiseksi lunta on riittänyt.
"On haastavaa tulla Lappiin tähän aikaan vuodesta. Maaliskuussa on takuuvarmasti lunta, aurinkoa ja pimeää, ja saa kuvattua kaikkea mahdollista, nyt on vain pimeää", kuvaaja Pini Hellstedt huokaa.
Se, että lämpötila on asteen pari plussan puolella, ei tällä kertaa haittaa.
Puut ovat täysin paljaina, mutta vielä pari päivää aiemmin oksilla oli lunta ja kuuraa.
"Onneksi meillä ei ole tämän paikan kanssa jatkuvuusongelmia, kun olemme järven jäällä. Sumu sen sijaan vähän pelotti", Hellstedt kertoo.
"Elokuvissa on ihan normaalia, että on ongelmia auringon ja pilvisyyden kanssa. Kun yhdessä kohtauksessa paistaa aurinko ja seuraavassa on pilvistä, täytyy tehdä paljon jälkitöitä."
Päivän ohjelmassa on kohtaus, jossa Timo Lavikaisen, Jasper Pääkkösen ja Jussi Vatasen näyttelemät päähenkilöt joutuvat lumimyrskyn uhreiksi ajaessaan moottorikelkalla jäällä. Kohtausta aletaan purkittaa otoksesta, jossa kolmikko kaivautuu esiin lumen alta.
Oman haasteensa kuvauksiin tuo se, että näyttelijöillä ei ole vaatteita juuri nimeksikään. Tarinan kaverukset kun ovat hätäisellä pakomatkalla.
Ohjaajakin on huolissaan näyttelijöiden terveydestä ja hyvinvoinnista.
"Helppo se on itse huudella uutta ottoa seitsemän kerrosta villaa yllä, kun toiset vetävät kylpytakki päällä. Täytyy miettiä tarkkaan ennen kuin pyytää uutta ottoa. Meillä on kuitenkin vielä viisi viikkoa kuvauksia jäljellä, ja se on aika huono juttu, jos kaverit sairastuvat", Karukoski toteaa.
Kuvauspäivän alkajaisiksi Karukoski ja Hellstedt käyvät tarkastelemassa jäällä olevaa lavastetta, kumpua, joka on rakennettu jo muutamaa päivää aiemmin. Myrskyn aiheuttamalta näyttävää kumpua on pitänyt suojella, jotta kukaan ei ole päässyt jättämään turhia jalanjälkiä saatikka varastamaan sen uumeniin haudattua moottorikelkkaa.
Kuvauksissakaan kumpua ei saa hajottaa heti liikaa, koska otoksia joudutaan uusimaan. Samoin eri kuvakokoja ja -kulmia tarvitaan.
Pian kummun lähistöllä häärii useampikin kuvausryhmän jäsen. Yhtäkkiä jäästä kuuluu pitkä ja voimakas rasahdus, ja kaikki jähmettyvät paikoilleen.
Järjestäjän assistentin Teemu Torvisen mukaan jään paksuus on 35 senttimetriä, eikä syytä huoleen ole.
"Jää vain pitää sellaista ääntä", Torvinen rauhoittelee.
"Helsinkiläiset ovat heti ihan paniikissa, kun jotain kuuluu. Tuo näky oli ihan kuin jostain kauhuleffasta", Karukoski naureskelee ohjaajanpallillaan.
Kun näyttelijät ovat suoriutuneet ensimmäisestä otoksestaan, puvustaja Anna Vilppunen huolehtii heille välittömästi lämmintä päälle. Pitkät kelkkatakit harteillaan kolmikko käy vilkaisemassa aikaansaannostaan.
Lavastekummun kunnostamista ja seuraavan otoksen kuvaamista odotellessa Pääkkönen ja Vatanen pysyttelevät liikuteltavan saunan lähistöllä, mutta Lavikainen haluaa käyttää joutoajan hyväksi ja treenata moottorikelkalla ajamista. Apulaisohjaaja Antti Lahtinen hyppää kyytiin neuvomaan.
"No niin. Me tarvitsemme uuden apulaisohjaajan, kun tuo kelkka menee jäihin", Karukoski kuittaa.
Muutaman minuutin kuluttua Lahtinen on kuitenkin taas työn touhussa.
Näyttelijätkin odottavat asemissa kummun sisällä.
"Näyttelijät alkavat olla kylmissään. Pitäisi päästä pian kuvaamaan. 20 sekuntia kuvaukseen", Lahtinen sanoo.
"Näyttelijät, kuuletteko minua radiopuhelimesta", Lahtinen kysyy.
"Aika hiljaista on radiopuhelimessa", Lavikainen möläyttää kummun sisästä.
"Näyttelijät, kuuletteko minua", Lahtinen huutaa juostessaan lähemmäksi.
"No nyt kuuluu paremmin", Lavikainen vastaa.
"Hyvä, mennään perinteisin menetelmin."
Napapiirin sankarit on ollut pitkä projekti. Alkujaan Pekko Pesosen käsikirjoituksesta kaavailtiin farssia, nyt siitä ollaan kuitenkin tekemässä realistisempaa komediaa.
Elokuvan varsinaiset tapahtumat sijoittuvat noin vuorokauden mittaiselle ajanjaksolle. Jokaiselle kohtaukselle on määritelty tarkka kellonaika, jonka mukaan tapahtumasarja voi edetä uskottavasti. Eli hieman samaan tapaan kuin tv:stä tutussa 24:ssa.
Elokuvan keskeisimmät kuvauspaikat löytyivät suhteellisen helposti.
Ohjaajalle Kolari oli selvä valinta heti, kun hän ajoi ensimmäisen kerran kylän raitin läpi.
"Kolari edustaa sellaista historiaa ja arkkitehtuuria, jota tässä pitää olla. Se on Lapin sodan polttama, ja sillä on ollut tiettyjä vastoinkäymisiä, lentokenttäkin meni Kittilään", Karukoski selvittää.
"Myös Ylläs oli helppo. Käsikirjoituksessa laskettelukeskus on hyvin keskeisessä osassa. Etsimme laskettelukeskusta, joka olisi esteettisesti paras, ja jossa on paljon erilaisia rakennuksia. Täällä tunturi näkyy melkein kaikkialle. Tai näkyy muulloin paitsi nyt kun on sumua."
Hieman myöhemmin kohtaus on edennyt siihen vaiheeseen, että kummun yläosa on jo täysin auki. Sen sijaan aiemmin kameralta piilossa ollutta suuaukkoa joudutaan peittelemään. Lopputuloksesta ei kuitenkaan saa nopeasti aidonnäköistä, joten Hellstedt ehdottaa, että reunimmaisena oleva Pääkkönen potkaisisi sen hajalle heti otokset alkajaisiksi.
"Kummassa jalassa sulla on se tatska", Karukoski kysyy.
"Oikeassa", Pääkkönen vastaa.
"No, potkaise sitten vasemmalla", Karukoski ohjeistaa.
Kun Pääkkönen ja kumppanit aikanaan vedonlyönnin seurauksena ottivat Pahat pojat -tatuoinnit, he järkeilivät ottaa ne pohkeisiinsa, jotta niitä ei tarvitse olla koko aikaa peittelemässä. Pääkkönen ei osannut kuvitella, että tatuointi aiheuttaisi päävaivaa arktisissa olosuhteissa kuvattavassa elokuvassa.
Päähenkilöistä nimenomaan Pääkkösellä on vähiten vaatteita: shortsit, kylpytakki, karvalakki ja kengät. Mutta eipä Lavikaisenkaan kamppeissa tarkenisi kovin kauaa ulkoilla.
"Just tällä hetkellä on sen verran lämmintä, että kylmyys ei juuri tunnu. Mutta viime viikolla oli 18 astetta pakkasta, silloin rupesi jo tuntumaan", Lavikainen sanoo.
Vielä ennen lounastaukoa näyttelijät kuljetetaan moottorikelkoilla metsiä pitkin järven toiselle puolen, jotta jäälle ei piirry ylimääräisiä kelkanjälkiä. Kymmenen minuuttia myöhemmin näyttelijät ovat valmiina kelkan selässä, Lavikainen tuttuun tapaan ohjaksissa.
"Meillä on mökillä sellainen 1970-luvun Ski-doo. Eihän se kulje mihinkään, kun vertaa näihin kelkkoihin. Tehokkaampaan kelkkaan on ollut vähän totuttelemista. Sen verran mukavalta tuntuu, että pitäisiköhän ostaa itsellekin", joensuulaisnäyttelijä toteaa.