Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Liisa Jaakonsaari haluaa opposition osallistuvan Euroopan Unionin tulevaisuutta pohtivaan neuvottelukuntaan. Jaakonsaaren mukaan opposition edustus on taattava myös siinä tapauksessa, että Suomi saisi ns. konventtiin vain kaksi edustajaa.
Jaakonsaari perustelee näkemystään sanomalehti Ilkassa suomalaisella konsensushenkisellä EU-asioiden käsittelyllä.
Hänen mukaansa konventti on hyvä tapa poistaa ongelmia unionin asioiden valmistelusta.
Neuvottelukunnan on tarkoitus valmistella unionin uudistamista ennen hallitusten välistä kokousta.