Jää­kii­pei­lyn SM-ki­so­jen kii­pei­li­jöi­den seu­lo­mi­seen ei riitä pelkkä 22-met­ri­nen pys­ty­suo­ra jää­tor­ni

Oulun Kiipeilyseuran puheenjohtaja Paavo Hahtola viimeistelee jäätornin tukitelineitä.

Kuva: Anssi Väisänen

Juha Lipponen testailee kiipeilytornin jäätä. Tornilla on korkeutta 22 metriä.

Kuva: Anssi Väisänen

Jääkiipeilyn SM-kisoissa ensi lauantaina ei parhaiden kiipeilijöiden seulomiseen riitä pelkkä 22-metrinen pystysuora jäätorni: sen kilpailijat selvittäisivät nopeasti kuin oravat, alle 25 sekunnissa.

Vierelle tarvitaan 10 metriä korkea pienempi torni, jonka 12-metristä siltaa pitkin edetään päälle kaatuva osuus, kilpailija siis roikkuu ilmassa. Kisan tyyppi on alaköysikiipeily, jossa kiipeilijä kuljettaa köyttä mukanaan ja kiinnittää sen reitin varrella oleviin varmistuksiin.

– Päämääränä on selvittää rata ylös asti. Jos useampi kilpailija pääsee vaikean radan loppuun, paremmuusjärjestyksen ratkaisee aika. Jos kukaan ei pääse loppuun, katsotaan, kuka pääsi pisimmälle, Oulun Kiipeilyseuran puheenjohtaja Paavo Hahtola selvittää sääntöjä.

Juha Lipponen testailee kiipeilytornin jäätä. Tornilla on korkeutta 22 metriä.

Kuva: Anssi Väisänen

Mukaan on tulossa yli 30 kilpailijaa, joista seitsemän naisten sarjassa. Venäjältä tulee kaksi ja Norjasta yksi kilpailija. SM-tittelistä kisaavat ovat suomalaisia kiipeilijöitä.

– Kilpailijat odottavat omaa vuoroaan teltassa, he eivät saa nähdä vuorossa olevan kilpailijan suoritusta ja kenties hyötyä siitä. Näin kilpailu pysyy tasapuolisena.

SM-finaaliin pääsee sarjastaan neljä parasta plus kaksi ulkomaalaista.

Reittimestareiksi ja testikiipeilijöiksi saapuu venäläisen kiipeilyvälinevalmistaja Krukonogin edustajia.

– Reitintekijä voi määrätä paikat myös otteille siltaosuudella. Jalkojakaan ei voi asetella mihin vain kuten jäällä, vain määrättyihin paikkoihin. Hahtola kuvaa radan vaikeutta.

Lajin mahtimaat ovat Venäjä, ja Korea. Alppimaiden vuorikiipeilijöistä tulee ajoittain myös jääkiipeilyn taitajia.

Kiipeilypaikkoja on maailmassa monenlaisia, muun muassa Sveitsin Saas Feessä on vanhaan parkkihalliin rakennettu rata.

– Kilpailupaikat ovat erilaisia. Meidän radallamme voitaisiin järjestää helposti maailmancupin kisoja. Posion Korouoma on Suomen paras paikka kiivetä luonnonjäätä, sinne tullaan kaukaakin.

Kiipeilytorni on ollut olemassa 2000-luvun alusta. Nykyisellä paikallaan, noin kymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta, torni on kolmatta vuotta.

– Nyt on pitkästä aikaa se tilanne, että tornille saadaan sähköt ja vesi on lähellä, meidän ei tarvitse olla aggregaatin varassa, Hahtola kiitteli.

Juuri epävarmuustekijöiden takia kisojakaan ei ole pystytty järjestämään. Nyt torni saadaan jäädytettyä joka talvi.

– Edellisistä järjestämistämme kisoista on kolmetoista vuotta aikaa. Ne olivat samalla edelliset SM-kisat, joten ei näitä titteleitä kovin usein ole jaossa, SM-kisoja ei ole koskaan muualla järjestetty, Hahtola naurahtaa.

Oulun Kiipeilyseura perustettiin 1991. Seurassa on parisataa jäsentä.

– Suomessa on 35 kiipeilyseuraa, yleensä suurimmissa kaupungeissa, joissa on kiipeilykeskus. Juuri kaupallisten hallien ansiosta laji on Suomen vahvimmin kasvava urheilulaji. Harrastajia on arviolta 50 000–100 000, mutta Kiipeilyliitossa on 5 000 jäsentä.

Täyteen varustesatsiin tarvitaan kiipeilykengät, raudat, hakut, kypärä, valjaat, jääruuvit sekä tietysti köydet. Varusteet eivät ole ilmaisia.

– Kiipeily on tekniikkalaji, jossa tarvitaan myös voimaa, tasapainoa ja koordinaatiota. Pitää osata ennakoida ja harkita monta siirtoa etukäteen, miten aikoo edetä, muuten on pulassa.

– Järkevin tapa aloittaa on vuokrata seuralta varusteet ja kokeilla. Jos innostus iskee ja laji tuntuu omalta, varusteita kannattaa alkaa hankkia vasta sitten. Sitten voi hifistellä sen mukaan, mitä lompakko antaa myöten, Hahtola sanoi.

Suosittu yleisökiipeilypäivä järjestetään 11. maaliskuuta.