Jääkiekon Nuori Suomi -ohjelma täyttää ensi syksynä 20 vuotta. Lajin nuorisoideologia on löytänyt maalinsa, sillä jääkiekkoilu vetää harrastajia.
Vuonna 1981 Jääkiekkoliitto rekisteröi 27 000 lisenssipelaajaa, vuonna 2005 heitä oli 62 339.
-- Jääkiekon harrastajamäärät ovat 25 vuodessa reippaasti yli kaksinkertaistuneet, liiton nuorisopäällikkö Eero Lehti kertoo. Jääkiekon Nuori Suomi alkoi marraskuussa 1987. Ohjelman tarkoitus oli nostaa kiekkoseurojen nuorisotoiminnan laatua. Ohjelma räätälöitiin yksittäisen junioripelaajan tarpeisiin: haluttiin varmistaa, että nuoremmissa juniori-ikäluokissa kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan.
Palautteesta päätellen Jääkiekkoliitto on onnistunut kiekkoa kaikille -tavoitteessaan kohtuullisesti.
-- Lasten vanhempien antama palaute on ratkaisevaa. Sen sävy on paljon myönteisempi kuin aiemmin.
-- Kun 15 vuotta sitten minulle soitti juniorinsa pärjäämisestä huolestuneita vanhempia, he olivat suorastaan vihaisia, miksei poika ole päässyt kauden aikana pelaamaan yhdessäkään pelissä. Nykyisin vanhemmat ovat korkeintaan epätietoisia, onko poika sekuntikellolla mitaten jäänyt vähemmälle peliajalle kuin kaverinsa, Lehti vertaa.
Huippulahjakkuuksia ei hukattavaksi
Nuori Suomi -ideologia jakaa mielipiteitä, jyrkästikin. Joukko SM-liigavalmentajia on arvostellut Jääkiekkoliiton nuorisotoimintaa. He eivät varauksetta luota siihen, että valitulla toimintamallilla junioreista pystytään kehittämään osaavia pelaajia menestyvien maajoukkueiden tarpeisiin.
-- Hyvä, että maajoukkueet menestyvät kansainvälisesti, mutta olisiko syytä katsoa kysymystä vähän laajemmin. Hyväksyttävä, ettei mitali ole realistinen tavoite ihan jokaisesta arvokisasta, Lehti kysyy.
Nuori Suomi -keskustelua seuratessa tulee mieleen Jorma Etton runo Suomalainen. Siinä suomalainen on sellainen, "joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään. Metsä kaikuu, raikuu".
Kiekkokeskustelijat huutavat viisaudet toistensa ohi. Toinen puhuu aidasta, toinen seipäistä.
-- Nuoresta Suomesta mielipiteensä voi sanoa huoletta, ilman että olisi sanomisestaan vastuussa. Nyt maalataan piruja seinille siitä, miten käy suomalaisten pelaajien taidon. Pitäisi rehellisesti tunnustaa, että taitavien pelaajien kasvattaminen alkaa ylipäänsä olla mission impossible, entistä vaikeampaa.
-- Lasten ja nuorten vapaa-ajasta kilpailevat yhä useammat aktiviteetit. It-ajan lapset liikkuvat aiempaa vähemmän, ja tästä massasta sitten pitäisi puristaa entistä enemmän ja parempia pelaajia, Lehti kuvailee hankalaa yhtälöä.
Ohjaajat ovat paljon vartijoina
Suomen A-maajoukkueen entinen päävalmentaja Raimo Summanen esitti jo vuosia sitten huolensa nuorimpien juniorien ohjauksen laadusta. Hän vaati, että osaavimmat valmentajat olisi sijoitettava nimenomaan junioripuolelle, ja valmentamista olisi tuettava reilulla rahallisella korvauksella.
Lehti jakaa huolen junioriohjauksesta.
-- Itse vierastan 8--10-vuotiaiden juniorien kohdalla valmentaja-sanaa. Lapset ovat mieluummin ohjattavia kuin valmennettavia. -- Totta on, että juuri ohjaajista, vetäjistä on paljon kiinni. Junioritoiminnassa on suositus, että kahdeksaa lasta kohti olisi yksi vetäjä. Käytännössä ryhmät kuitenkin ovat paljon suurempia. Päteviä vetäjiä ei ole yhtään liikaa.
Lehti haluaa oikoa käsitystä, jonka mukaan Nuori Suomi -ideologia jarruttaisi keskinäistä kilpailua.
-- Ohjelmassa 14--18-vuotiailla kiekkoilu jakautuu toisaalta kilpaa kiekkoilevien, toisaalta harrastajien ryhmiin. Eikä ole salaisuus, että tasoryhmiä syntyy nuoremmissakin ikäluokissa. Juniorit itse parhaiten tietävät, ketkä ovat toisia parempia.
-- Ongelma on, kuka ja millä perusteilla määrittelee junioripelaajien tasoerot. Karmein esimerkki on, kun itkuinen juniori joutuu pukukopin ilmoitustaululta lukemaan, ettei kelpaakaan pelaamaan.