Jääkiekon MM-kisalippuja myytiin Lippupalvelun kautta ensimmäisenä myyntipäivänä kahden tunnin aikana 38 000 lippua. Eniten kiinnosti loppuottelupaketti, joka varattiin loppuun puolessa tunnissa.
Kysynnästä huolimatta Suomen peleihin löytyy lippuja alkusarjan otteluihin, myös neljännesfinaaleihin ja välisarjan lippuja on vielä jäljellä.
Osa jo loppuunvaratuista paketeista tulee mahdollisesti uudelleen myyntiin, kun nyt tehtyjen varausten maksuaika umpeutuu ja lunastamattomat paketit vapautuvat uudelleen myytäviksi.
"Vastaava ostoryntäys koettiin viimeksi kun vuoden 1997 jääkiekon MM-kisaliput tulivat myyntiin", kertoo Lippupalvelun toimitusjohtaja Harri Kaasinen.
Pelkästään Internetin kautta arvoidaan myytävän lähes 30 000 lippua ensimmäisen myyntipäivän aikana. MM-kisojen pääsyliput myydään 2-6 ottelun paketeissa, yksittäislippujen myynti käynnistyy perjantaina 4.4.2003 mikäli paketit eivät ole loppuunmyytyjä.
Maanantaiaamusta 22.4. alkaen MM-kisojen lippupaketteja voi ostaa puhelimen ja nettikaupan lisäksi Lippupalvelun myyntipisteistä kautta maan.
Ulkomailla Suomen kisojen lipunmyynti käynnistynee kunnolla vasta toukokuun puolivälissä.