Suomen heikko MM-menestys oli jatkoa jääkiekon alamäelle. Suuntaa on vaikea kääntää ilman suuria muutoksia.
Urheiluhullu Suomen kansa pettyi pahasti perjantain vastaisena yönä: Kiekkoleijonat hävisivät jääkiekon maailmanmestaruuskisojen puolivälierissä Venäjälle rangaistuslaukauskilpailussa. Pettymys on ymmärrettävä, mutta kun ottaa sinivalkoiset silmälasit pois, tulos oli pelisuoritukseen nähden oikea.
Sijoittuminen seitsemänneksi MM-kisoissa on Suomen jääkiekkomaajoukkueen huonoin saavutus sitten 1990-luvun alkuvuosien. Yksittäinen huippu osui vuoden 1995 maailmanmestaruuteen, ja pidempi ja tasainen huippusuoritusten sarja oli vuosituhannen taitteessa.
Oheisesta taulukosta ilmenee, että tulos on johdonmukaista jatkoa vuosituhannen alusta vuosi vuodelta huonontuneelle menestykselle. Itävallan MM-kisojen perusteella Suomi uhkaa pudota, jollei ole jo pudonnut, kokonaan suurten kiekkomaiden joukosta.
Tulos on huolestuttava paristakin syystä. Jääkiekko on noussut suosituimmaksi talvilajiksi, ja suomalaiset jääkiekkohuiput ovat olleet pitkään vakiokalustoa myös ulkomaisissa ammattilaisliigoissa. Heikko kisamenestys on ristiriidassa näiden kehityspiirteiden kanssa. Syitä täytyy etsiä muualta.
Suomen MM-joukkue oli Itävallan peleissä johtoasemassa peräti neljä kertaa sellaisissa otteluissa, jotka päättyivät lopulta tappioon tai korkeintaan tasapeliin. Tällainen kertoo karua kieltä etenkin henkisestä kestävyydestä. Tämä valmennusjohto ja tämä joukkue näytti tyytyvän tasapeliin ja pelkäävän voittamista. Johtoaseman säilyttäminen oli ylivoimainen tehtävä.
Selityksiä varmasti löytyy. Monet ammattilaishuiput kieltäytyivät kisoista, mitä voi jo sinänsä pitää outona. Erot olivat pieniä, mutta huipputasolla ne ovat pieniä kaikissa muissakin asioissa. Ja mitä pienempiä erot ovat, sitä tärkeämmiksi nousevat psyykkinen vahvuus sekä valmennus ja siitä juontuva pelitaktiikka. Sama nähtiin jo jääkiekon SM-liigassa, jossa Oulun Kärpät käänsi tärkeät pelit itselleen voitontahdolla ja vahvalla henkisellä kantilla.
Oma lukunsa on MM-joukkueen valmennusjohto. Ei ole monta kuukautta siitä, kun Suomi taisteli jääkiekon maailmancupissa tasapäisesti Kanadaa vastaan loppuottelussa. Joukkuetta valmensi tulisieluinen Raimo Summanen, joka joutui kiekkohistorian komeimman tuloksen jälkeen ulos. MM-suorituksen jälkeen on täysi syy kysyä, tuliko tehdyksi oikea päätös. Johtopäätöksiä on tehtävä huippu-urheilussakin tuloksen eikä mukavuuden mukaan.
Pelaajavalinnat ovat aina makuasioita, mutta tuloksesta päätellen ne eivät menneet läheskään nappiin. Kisajoukkueeseen valittiin lukuisia pelaajia, joiden perään saattoi jo valintavaiheessa panna kysymysmerkin. Takavuosien menestys ei voi olla riittävä meriitti kisapassin leimaukseen.
Suomalaiskiekolla on edessään vaikeita, mutta väistämättömiä valintoja, jos notkahtanut menestyskäyrä halutaan kääntää taas ylöspäin. Entisten pelaajasuuruuksien on ensinnäkin aika tehdä tilaa tuoreille nimille. Toiseksi on esitettävä vakavasti kysymys, ovatko nykyisen valmennusjohdon taidot riittäviä. Jos valintoja ei tehdä, edessä voi olla vielä jyrkempi alamäki. Itävallassa monet heikompina pidetyt maat panivat kampoihin suurmaille, ja etenkin Sveitsi oli jo nousta ykköskastiin.
Venäjä-Suomi -pelissä palattiin ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Tuolloin Neuvostoliiton punakone pyöritti Suomea pahemman kerran. Tulos oli nyt paljon mairittelevampi, mutta etenkin ottelun toinen erä oli suomalaisittain surullista katsottavaa.