Tänä vuonna itseäni ja monia muita on useaan kertaan mietityttänyt jääkiekkoliiton toiminta pohjoisella alueella.
Etenkin E-junioreiden lohkojaot aiheuttivat suurta hämmennystä, vihaa ja epäuskoa, kun ne syksyllä julkaistiin. Kolmen E-juniori-ikäisen vanhempana myös itseäni tilanne on suututtanut. Jääkiekkoliitto on tosissaan onnistunut tekemään 10-vuotiaan juniorin pelaamisen vaikeaksi.
Jääkiekkoliitto on linjannut E-junioreiden yhdeksi arvoksi sen, että aluerajoista huolimatta ottelut pyritään järjestämään mahdollisimman lähelle omaa aluetta, jotta matkakustannukset pysyisivät kohtuullisina.
Tästä huolimatta meillä E-juniori-ikäisten ottelut ovat suurimmaksi osaksi joukkueiden kanssa, joilla on keskenään 150 kilometriä etäisyyttä.
Miten se voi edes näiden linjauksien kanssa olla mahdollista? En tiedä kuka on onnistunut jääkiekkoliitossa sivuttamaan liiton kirjatut arvot, jotka ohjaavat junioritoimintaa, mutta kellään ei kuitenkaan tunnu olevan vastuuta päätöksestä.
Jääkiekkoliitto on vahvistanut lasten sarjatoiminnan raamit 2015, joissa korostetaan aluerajoista riippumatta mahdollisimman kustannustehokasta tapaa pelata oman tasoisia pelejä. Linjauksista huolimatta nämä hienot linjaukset ovat jääneet sanojen helinäksi, sillä maalierot ja tasoerot ovat olleet järjettömän isoja.
Toki jääkiekkoliitto on pehmentänyt näitä isoja eroja sillä, että seuroja ollaan ohjeistettu lopettamaan kirjanpito maalieron kasvaessa 15 maaliin. Näyttää ainakin paperilla paremmalta.
Asiasta on oltu myös liittoon yhteydessä, jossa kukaan ei tunnu ottavan vastuuta. Toki kovan painostuksen ja yhteydenpidon jälkeen E1-ikäluokan sarjoja on jälkikäteen muutettu, jotta niissä toteutuisi jääkiekkoliiton hyväksymät kilpailutoiminnan raamit lasten sarjoissa.
Tästä huolimatta kuljetan lapsiani 150 kilometriä suuntaansa pelaamaan pelejä, joissa tasoerot ovat hyvin suuret. Pitemmällä tähtäimellä jääkiekkoliitto onnistuu kyseisillä ratkaisuilla lopettamaan useamman juniorin harrastuksen ja tekemään harrastamisen mahdottomaksi.
E-juniori-ikäisistä puhuttaessa on muistettava, että he tarvitsevat vielä vanhempien apua ja huolenpitoa paikan päällä.
Vanhempana toivon, että joku jääkiekkoliitossa ottaa asian käsittelyyn ja kantaa vastuun arvojen vastaisesta toiminnasta ja saattaa lohkojaot sellaisiksi, että ne kestävät tarkastelun myös jääkiekkoliiton hyväksymien lasten sarjojen raamien läpi.
On kuitenkin muistettava, että 150 kilometriä suuntaansa tarkoittaa rahallisesti ja ajallisesti paljon. Kustannukset ja aika ovat kuitenkin sellaisia, jotka ovat omiaan lopettamaan lapsen harrastamisen tai ainakin vaikeuttamaan sitä. Liian suuret tasoerot ovat myös omiaan tappamaan lapsen motivaation.
Ymmärtääkseni jääkiekkoliiton päämäärä ei ole lopettaa vaan auttaa lapsia harrastamaan vai olenko ymmärtänyt asian väärin?
Teemu Isoaho
Nivala
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.