Jää­kar­hu muutti pa­kas­te­re­kas­sa

Yhdysvaltalaiset viranomaiset hakivat Alaska-nimisen jääkarhun pois Puerto Ricoon kiertueellaan ehtineeltä sirkuskaravaanilta.

Yhdysvaltalaiset viranomaiset hakivat Alaska-nimisen jääkarhun pois Puerto Ricoon kiertueellaan ehtineeltä sirkuskaravaanilta. Viranomaiset totesivat sirkuksen pakottavan kylmää rakastavan naaraspuolisen kontion aivan liian lämpimiin olosuhteisiin.

Eläimellisen kehnot olosuhteet eivät olleet ainoa syy karhun takavarikoimiseen. Muun kelvottoman toiminnan lisäksi meksikolainen sirkusväki oli tuonut Alaskan Puerto Ricoon väärennetyillä papereilla.

Lappuset väittivät Alaskan olevan Snowball-niminen arktisten seutujen karhukasvatti. Lumipallonalle kuoli kuitenkin jo vuonna 1994 saksalaisessa eläintarhassa.

Viranomaiset tekivät Alaskalle DNA-testit, jotka paljastivat, että Alaska ei ole edes sukua Lumipallolle.

Alaskan saattaminen matkakuntoon vei viranomaisilta kaksi tuntia. Sen jälkeen 360 kilogramman pörrökasa aloitti huristelun kohti uutta kotiaan.

Ja mikä parasta, karhun viihtyvyys kuljetuksen aikana oli takuuvarma – Alaskan matka kohti Marylandin osavaltiossa sijaitsevaa Baltimoren eläintarhaa taittui kotoisan rattoisasti pakasterekassa.

Ilmoita asiavirheestä