Pääkirjoitus

Jää­hy­väis­ve­ro estäisi kik­kai­lua

Verohallinnossa on ideoitu jäähyväisveron asettamista niille, jotka muuttavat pois maasta paetakseen korkeaa perintöverotusta.

Verohallinnossa on ideoitu jäähyväisveron asettamista niille, jotka muuttavat pois maasta paetakseen korkeaa perintöverotusta.

Valtiontalouteen tällä ei ole suurta merkitystä. Kysymys on enemmän kan-salaisten yhdenvertaisuudesta.

Verohallinnossa on tehty eduskunnan tarkastusvaliokunnalle lakiehdotus, joka pitää sisällään uuden veron: jäähyväisveron. Se asetettaisiin niille varakkaille, jotka muuttavat maasta paetakseen korkeaksi kokemaansa perintöverotusta.

Jäähyväisveron ideana on verottaa lähtijän omaisuutta ikään kuin hän olisi myynyt kaiken sillä hetkellä, kun siirtyy toiseen maahan. Valtiontalouden kannalta uudella verolla ei olisi oleellista merkitystä. Se olisi kuitenkin yksi keino muiden joukossa yrittää hillitä varakkaiden verokikkailua.

Jäähyväisvero nousi pintaan tällä viikolla Fazer-yhtiön omistajiin kuuluvan Karl Fazerin ilmoitettua harkitsevansa maastamuuttoa korkean perintöverotuksen vuoksi.

Suomen rikkaimpiin luettavan Sampo-konsernin suuromistajan Björn Wahlroosin arveltiin aiemmin muuttaneen kirjansa Ruotsiin samasta syystä. Niinikään jotkut muut lähtöä harkitsevat hyvätuloiset ovat kertoneet syyksi verotuksen.

Suurten perintöjen verotusta on kiristetty Kataisen ja Stubbin hallituskaudella, mutta niin on monia muitakin veroja.
Kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta on pulmallista, jos joillakin on taloudellisen asemansa vuoksi mahdollista lähteä maasta kiertääkseen veroja. Suurimmalla osalla kansalaisista tällaista tilaisuutta ei ole.

Vaikka muutamien suurrikkaiden maastamuutto ei kaada valtiontaloutta, jokainen pois lähtevä lisää taakkaa niille, jotka tänne jäävät. Verokikkailun kyseenalaisuutta korostaa vielä se, että tällä tavoin toimivat ihmiset, joilla ei ole taloudellista hätää.

Perintöverokikkailua voi pitää moraalisesti arveluttavana, vaikka toisaalta vapaa liikkuvuus on kaikkien perusoikeus.
Tosiasia on, että verotus Suomessa on korkea. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi kuuluu kärkikaartiin muiden Pohjoismaiden kanssa. Tämä selittyy suureksi osaksi niin sanotulla pohjoismaisella hyvinvointiyhteiskunnalla, jota rahoitetaan verotuksella.

Voidaan tietysti kysyä, onko Suomen systeemi jollain tavalla vinoutuneempi kuin muiden vastaavat palvelut tarjoavien valtioiden, jos rikkaat tekevät lähtöä täältä.

Suomesta pois haikailevien varakkaiden on kuitenkin hyvä muistaa, että sosiaalisten erojen tasoittamiseen pyrkivä hyvinvointivaltio on näihin päiviin saakka ollut turvallisin kaikkien kansalaisten kannalta.

Sosiaalisten erojen tasoittamisella, jota verotus osittain tekee, on ollut tärkeä merkitys yhteiskuntarauhan säilyttämisen kannalta.

Äveriäiden maastamuuttoa hillitsemään tarkoitettu jäähyväisvero ei ole mikään suomalainen keksintö. Vastaava vero on voimassa esimerkiksi monissa Keski-Euroopan maissa ja muissa Pohjoismaissa.

Valtiontalouden kannalta avainkysymys on, mitä tapahtuu verojen päälähteille: arvonlisäverolle ja ansioverotukselle. Niihin tehtävät muutokset säteilevät laajimmin sekä hyvässä että pahassa koko yhteiskuntaan.