Kurkistin pursuavaan lompakkooni. Mikä kumma sitä turvottaa, kun raha lompakkoa ei ainakaan paina?
Napsin lompakosta 25 eri paikkaan osoitettua kanta-asiakas-, bonus-, pizzapassi-, lounasruoka-, jäsenyys-, etu- ja kerää leima -korttia.
Osaa en tiennyt edes omistavani ja osa oli jo vanhentunut. Yksi leima keräilykortissa tai pizzapassissa menneeltä vuodelta ei paljon lämmitä.
Olin yllättynyt lompakkoni korttien määrästä, koska minulla sentään on vielä erikseen korttitasku, jota pidän laukussani, jos muistan.
Korttitaskusta löytyy vielä toinen mokoma erilaisia ”näitä kun käytät, niin kylläpä hyödyt” -läpyköitä.
Lompakon korttivuorta tuijottaessani mietin, miten tässä on näin päässyt käymään.
Osapuilleen näinhän se on kauppareissuilla mennyt:
”Hei, joko sinulla on meidän kanta-asiakaskortti?”
”No ei, mitä hyötyä siitä minulle olisi?”
”Saat maksimaaliset alennukset, ja jos haluat, voimme lähettää sähköpostiisi tietoa tulevista tarjouksista. Kortti ei maksa sinulle mitään.”
”Ahaa. Voin kai minä sen sitten ottaakin.”
Ja kas, taas on korttipino kasvanut yhdellä.
Kuka se tämmöisen villityksen keksi, että joka asialle pitää olla oma korttinsa? Ja ennen kaikkea, kuka näistä korteista hyötyy?
On vain kaunis ajatus, että kanta-asiakaskortista hyötyisi kanta-asiakas itse.
Bonuskorttijärjestelmien ylläpito maksaa kaupoille satoja miljoonia vuodessa. Kaupat eivät ole luoneet moista järjestelmää hyvää hyvyyttään, vaan maksattavat laskun asiakkailla.
Maksamme siis ensin ylikorkeita hintoja tuotteista ja juoksemme sitten kortit ojossa ostamaan muutamia bonusjärjestelmään valittuja tuotteita niin sanotusti halvemmalla.
Samalla kauppa kerää meiltä tärkeää tietoa kuluttajien ostotottumuksista. Bonuskortteja kun voi käyttää moneen muuhunkin ostamiseen kuin vain ruokaan.
Korttijärjestelmään sidottujen tuotteiden ja palvelujen kirjo auttaa kauppaa profiloimaan kuluttajakuntaa entistä tarkemmin. Siitä puolestaan on hyötyä tuotevalikoimien suunnittelussa ja markkinoinnissa.
Sitouttamisen symbioosi on valmis.
Jos on ihan pakko ”sitouttaa” meidän kuluttajat joihinkin kauppaketjuihin kainaloitamme myöten, niin tehtäköön se edes helpommaksi.
Joko niin, että olisi vain yksi kortti, johon ladataan kaikki mahdolliset ominaisuudet tai, että kanta-asiakkuuden todisteena käy joko henkilöllisyystodistus tai vaikka oma peukalo.
Peukalon painallus kassalla tunnistaisi kuka olet, ja plop plop, pisteet ja bonukset ropisisivat suoraan tilillesi.
Peukalo kulkee myös aina mukanasi ja näin välttyisit tilanteelta, ettei se tietty kortti juuri nyt sattunutkaan mukaasi.
Tai entä jos sittenkin kauppareissut tehtäisiin vielä helpommiksi. Luovuttaisiin kokonaan kanta-asiakasjärjestelmistä ja asetettaisiin asiakkaat oikeasti samanarvoiseen asemaan.
Kauppa tarjoaisi halpoja hintoja, olitpa sitten perheellinen suurkuluttaja tai vain satunnainen sinkkukävijä.
Ei kortteja, ei henkilöllisyyden todistamisia. Ei monien korttien höyläämisiä.
Kilpailu lisääntyisi, kun asiakkaan ei tarvitsisi miettiä näennäistä keskittämishyötyä ja kaupan pitäisi oikeasti taistella halvemmilla hinnoilla.
Ilmaisia lounaita ei ole. Eikä ilmaisia bonuskortteja.
Lupaan miettiä tätä itsekin, kun seuraavan kerran minulle tyrkytetään jotain etukorttia mukamas sillä varjolla, että minusta tulee juuri tälle kaupalle erittäin tärkeä asiakas.
Pelkän muoviläpykän avulla erittäin tärkeiksi ei vielä tulla.
Kolumni