Jo useampi sukupolvi brittikomiikan ystäviä ympäri maailman on tehnyt ensituttavuutta Suomen ja suomalaisten kanssa Monty Python -ryhmän välityksellä. Michael Palinin säveltämässä ja sanoittamassa laulussa Finland todetaan yksinkertaisen selkeästi: "Suomi on maa, jonne tahdon".
Finland-laulua on hoilattu viime vuosina myös Spamalot-musikaalissa niin New Yorkin Brodwaylla kuin Lontoon West Endissa.
Loppuunmyydyn katsomon hoilatessa Suomen ihanuutta yhdessä näyttelijöiden kanssa suomalaiskatsoja tajuaa joutuneensa suoraan montypythonilaisen surrealismin alkulähteille.
Huumorivientiä
jo 1700-luvulla
Jos brittiläistä huumoria seurataankin tänään aktiivisesti joka puolella, jo nykyisen viihteen edeltäjät, kuten pilapiirtäjät ja
-kirjoittajat, saivat huomiota laajalti.
Erityisesti mannermaalla jopa kadehdittiin brittejä. Nämä kun saattoivat pilakuvissa ja -puheissa pilkata kuningashuonetta ja poliitikkoja, jotka kansan tuomiota pelätessään eivät uskaltaneet rankaista satiirikkoja.
Niinpä Ranskaan, Espanjaan ja Saksaan rahdattiin jo 1700-luvulla valtavat määrät brittiläisiä painokuvia. Brittiaiheet eivät kiinnostaneet sinänsä, vaan pelkästään ajatus siitä, että jotain niin julkeaa oli uskallettu piirtää ja vielä julkaista!
Vuonna 1795 painokuvassa kuvattiin esimerkiksi pääministeri William Pitt jauhamassa John Bullia (Britannian henkilöitymää) kolikoiksi samaan aikaan, kun Walesin prinssi lappoo syntyvästä rahakasasta rahaa velkojiensa taskuun.
Poliitikot taas ovat joutuneet todelliseen tykistökeskitykseen. Heitä ei suojele mikään, minkä jokainen nykyinenkin politiikkaan pyrkivä tietää ja kasvattaa kovan panssarin suojakseen.
Par´aikaa uusintana nähtävä Kyllä, herra ministeri ja sen jatko Kyllä, pääministeri edustivat britti-tv:ssä jo 1970-luvulla sitä, mihin meillä päästiin paljon myöhemmin Iltalypsyn ja Itse Valtiaiden myötä - ja sillä seurauksella, että esimerkiksi kokoomusnuoret ovat olleet vaatimassa jälkimmäisen ohjelman kieltämistä.
"Me emme ole huvittuneita" -aikakausi
1820-1950-luvulle tyyliä piti vähän hillitä ja kyniä tylsyttää. Pidättyvyys ja kunnioittavuus olivat se mitä vaadittiin ja groteskit ilmaisutavat olivat pannassa.
Syy ei ollut yksin 1837-1901 hallinneen kuningatar Viktorian, sosiaalisen jäykkyyden ruumiillistuman, jonka väitetään kommentoineen aikalaiskomiikkaa toteamalla "We are not amused" (Me emme ole huvittuneita).
Muuttuneesta ilmapiiristä huolimatta tölvintä jatkui eikä yhteiskunnan ylähyllyjä säästelty. Tyyliksi tuli hienovaraisuus, vähättely ja ironia, asioihin viitattiin epäsuorasti ja puhe ei ollut sketsi-ilmaisussa enää pääasia. Britit suhtautuivat uuteen tyyliinsä ylpeydellä varsinkin sen jälkeen, kun amerikkalaisen viihdeteollisuus liioittelevaa ilmaisua ihannoivine koomikkoineen aloitti esiinmarssinsa.
Sensuuri koetti pysyä komiikan perässä - tai pikemminkin sen edellä. TV:n valtakautta ennen huumoria tehtiin suorissa lähetyksissä eli ensin teatterisaleissa ja 1920-luvulta yhä enemmän radion välityksellä. Tämä asettikin sensuurille todellisen haasteen. Se laaditutti esimerkiksi BBC:llä pitkiä listoja, joissa kerrottiin tarkoin, mikä yleisradioyhtiön ohjelmissa oli sallittua.
Sotavuosina jouduttiin pohtimaan muun muassa oliko vitsailu Göringin ympärysmitalla turhan rohkeaa. Italian armeijan taistelukyvyillä ei niin ikään olisi saanut vitsailla - mutta minkäs teit kun vitsi osoittautuikin todeksi!
Yliopistohuumori käänsi peräsimen vastavirtaan
Tätä taustaa vasten ei siis ollut ihme, että 1950-luvulta alkaneen uuden aikakauden - 1700-luvun tyyliin ja ronskiuteen palanneen - tekijäjoukon kärkeen kuuluva kuusihenkinen Monty Python
-ryhmä jätti työllään lähtemättömät vaikutukset huumorin suuntaan ja sisältöön muuallakin kuin piskuisilla Brittein saarilla.
Vuosina 1969-74 tehdyssä Monty Pythonin lentävä sirkus
-sarjassa aika ajoin kuultu kuulutus "Ja nyt johonkin täysin toisenlaiseen" (And now for something completely different) itse asiassa kuvastaa koko Monty Python -kulttuuria.
Kun brittihuumorin voidaan ajatella olevan yhdistelmä hyväksyttyä rajoittuneisuutta ja mielikuvitusmaailmaa, Monty Python osasi nimenomaan yhdistää virallisen ja hulluuden. Hyvä esimerkki tästä on klassikkosketsi Tyhmien kävelyjen ministeriö (Ministry of Silly Walks), jossa John Cleese ojentelee alaraajojaan Whitehallin hallintokortteleiden liepeillä unohtumattomaan tyyliinsä.
Pythoneista Cleesen, Graham Chapmanin ja Eric Idlen komediallinen koti oli yliopisto-opiskelijoiden näyttämö Cambridge Footlights. Samalla estradilla nähtiin myöhemmin niin Griff Rhys Jones, Stephen Fry ja Hugh Lauriekin.
Oxford Revue taas koulutti kahta Pythonia, Terry Jonesia ja Michael Palinia - kuudes Monty eli Terry Gilliam on amerikkalaisen koulutusjärjestelmän kasvatti. Oxford-koomikkoja ovat niin ikään Mel Smith ja suomalaisten suuri suosikki Rowan Atkinson.
Monty Pythonit merkitsivät siten myös toisenlaisen sukupolven, yliopistokoulutetun, nousua brittiläisen komiikan tekijöiksi. Kuusikon surrealistinen tapa käsitellä asioita ei kuitenkaan ollut liian vaikeaa tavallisillekaan kadunmiehille - kuten BBC:ssä aluksi pelättiin - vai miten muutoin siitä olisi tullut lähes synonyymi termille "brittiläinen huumori".
Yle Teema viettää tänään
Monty Python -iltaa. Kello 20.00 ohjelmassa Pythonin hännällä suomalaiset komiikan tekijät kertovat Monty Pythonin vaikutuksesta työhönsä. Kello 20.30 nähdään elokuva Monty Python ja hullu maailma (The Holy Grail) ja 21.55 elokuva Jabbervokki (Jabberwokki).