Oulun kaupunginteatteri/JoJo - Oulun Tanssin Keskus/Teatteri Aikatasanko.
Yksi ja toinen teatteri ynnä tanssiryhmä on ottanut onkeensa kehotuksesta hakeutua yhteistyöhön. Kehotus on syntynyt mietittäessä, miten päästä oikeudenmukaisemmalle tielle tai tulla ylipäätään jatkossa toimeen aivan riittämättömien tukien kanssa.
Oulun kaupunginteatterin Teatria todistaa nyt moninkertaista yhteisrintamaa. Kaupunginteatteri paiskaa kättä yhtä aikaa oululaiselle "tanssisateenvarjolle" JoJolle ja aikuisten teatteriammattilaisnaisten perustamalle Aikatasangolle.
Rintama ei ole milläänlailla pompoosillä tiellä, haussa eivät ole joulunalusmarkat yleisöltä. Isadora!n kanssa kuljetaan valistuspolkua.
Toisentyyppisen ratkaisun on valinnut esimerkiksi 100-vuotias Kuopion kaupunginteatteri paikkakuntansa tanssiteatterin, siis Minimin kanssa. Yhteisen teoksen nimi on Makkara. Sekin muun muassa puhuu.
Reippaan tunnin mittainen Isadora! kuuluu elämäkerta-esitysten vanaan. Punos on kronologinen.
Ainoa aikahyppäys taidetaan ottaa tanssijatar Duncanin lasten ympärillä, elämän tragiikkaa piirretään esiin. Se teko kuitenkin kantaa.
Käsiohjelma tietää luetella ne teokset Auguste Rodinin Taiteesta Duncanin itsenä My Lifeen, mistä pelistä käsikirjoitus on syntynyt, mutta näyttämöllisen tekstuurin toisen kokonaisuuden eli musiikin olemassaoloa käsiohjelma ei ainakaan ensi-iltavaiheessa tuo julki.
Omaehtoisimpiin valintoihin kuuluu Mari Boinen joikaus. Oululaistulkintainen isadoralainen vallankumousteos ei synny kuten silloin taannoin Marseljeesin tahi Kansainvälisen tahdittamana.
Toteutuksella on siis oma ääni, jota alleviivaavat myös Maria Littowin koreografiset ratkaisut nimenomaan silloin kun kyse on Isadorasta: On Isadora sitten Littow tai Hannele Nieminen tai he kumpikin yhtä aikaa.
Toisteisesti käytettävä soittorasianhelinä on äänimaailman hauras elementti. Se yhdistää taitavasti taiteilijan luonnonmukaisuus-tavoitteet, toiminnan lapsien tanssikasvattajana ja oman persoonan kipeyden.
Isadora Duncan esittäytyy näyttämöllä kerrannaisena.
Hannele Nieminen roolittaa ikäistään kypsään ikään ehtinyttä taiteilijaa "sanelemassa" muistelmiaan. Tämä perusta on vakaa, jopa niin vakaa, että toisessa kerrostumassa eli muistumien näyttämöllistämisessä niin Littow kuin Antti Kairakarikin jäävät pikkuruisiksi. Koska näyttämö on Isadoran, voiko olla että taustalla on tarkoituksellisesti vaikuttanut Gordon Craigin ylimarionetti-ajatus?
Sääli että Kairakarin tanssillinen esiintyminen jää nyt vain Sergei Jesenin roolin venäläispaukutuksiin, Paris Singerin kävelykepin pyöritykseen, ja lopussa kuski-hurmurin pyöritykseen. Littow on itselleen rakentanut monialaisempaa.
Aikatasangon työryhmä, eritoten heistä Liisa Toivonen on halunnut valaistussuunnittelijaksi nimenomaan Jari Haavikon, joka on tehnyt jo pitkän päivämatkan oululaisten, mutta muidenkin tanssijoiden esiintuojana - pimeässä kun muuten oltaisiin.
Mutta ei yhtä ilman toista. Toinen on tässä tapauksessa valaistusolosuhteiden rakentaja siis lavastuksesta ja puvustuksesta vastaava Pirjo Valinen.
Valisen ratkaisu on näyttämöllä läpikuultavuus, sama mikä toistuu tanssien itseään lavalla ilmaisevan Isadoran "tunikassa". Tätä läpikuultavuutta sitten hyödyntää värivärein Haavikko. Mutta toisentyyppisiäkin ratkaisuja löytyy. Isadoran elämän miehistä teatteriuudistaja Craig tsuumailee Isadoraa piinallisesti "liki"lampulla.
Yleisönkin kannattaa hyödyntää lähilukutaitoaan. Sisään pikkusaalin mentäessä löytää kokoelman Valisen ottamia valokuvia tästä oululaisis-Isadorasta. Pikantti sävy on otoksessa, mikä todentaa "pikku-Isadoraa". Otos toistaa virkeästi valon vihreän, todentaa edessä olevan kasvun - elämän tien.