Onnistumisen elämyksiä urheiluseurassa. Kaikki mukaan pitämään hauskaa!
Valitettavasti hauskanpito on kaukana, kun lähdetään pelaamaan voitosta. Eikö ottelun tarkoitus olekaan, selvittää kumpi joukkue on parempi? On naurettavaa, että esimerkiksi nuorimpien pesäpalloleireillä ei lasketa sarjataulukoita ja jaeta mitaleita, kun kaikilla pitää olla yhtä hauskaa.
Silti ottelutulokset ja taulukot on tarkkaan laskettu majoituskoulun luokan taululle.
Toki on kiva, että kaikki saavat mahdollisuuden kokeilla eri lajeja niin, että kynnys on matala ja että mukaan pääsee.
Mutta viimeistään C-juniori-iässä tulee karmea totuus vastaan: tasojoukkueet. Viimeistään silloin moni nuori joutuu huomaamaan, että hänestä ei saatakaan tulla tähteä. Vaikka miten kirpaisee, jossain vaiheessa totuus iskee silmille.
Tässä vaiheessa nuori tarvitsee vaihtoehtoja lajin vaihtamisessa tai vaikkapa tuomariksi, valmentajaksi tai huoltajaksi kouluttautumisessa - toisen mahdollisuuden jatkaa urheilun parissa.
Henrik Dettman puhuu asiaa. Kilpaileminen on lapsille luonnollista. Eivät vanhemmat voi sillekään mitään, että poika kyllä taiteilee ensimmäisestä sopivasta oksantyngästä itselleen pyssyn, vaikka miten olisi päätetty, ettei joulupukki tuo lelupyssyjä.
Lahjakkaatkaan pelaajat eivät kehity, jos he joutuvat pelaamaan tasan yhtä vähän minuutteja huomattavasti heikommin motivoituneiden kanssa. Ei lukkari paljon viitsi palloa heitellä pesille, jos tietää, ettei kolmosvahti sitä missään tapauksessa saa kiinni. Ja suotta sille kärkipelaajalle antaa erinomaista syöttöä, jos hänellä ei ole taitoa saada palloa haltuun.
Nuori Suomi on hyvä asia, mutta siinä on menty liian pitkälle. Aate on alkanut hallita koko junioriurheilua. Ei uskalleta enää tukea lahjakkuuksia.
Toinen äärimmäisyys on valmentajien menestyksen nälkä. Tositapaus eräästä jalkapallokaupungista: D-poikien joukkue matkusti viikoksi Helsinki Cupiin, jossa otteluja tulee jokaiselle joukkueelle noin yhdeksän. Joukkueen varamaalivahti ei pelannut sekuntiakaan koko turnauksen aikana.
Mitä tapahtui? Nuori heitti futiskengät lopullisesti naulaan ja siirtyi jääkiekkoon.
Toinen tositapaus pieneltä pesäpallopaikkakunnalta, jonka joukkue matkusti viikoksi 10-11-vuotiaiden Tenavaleirille. Samat kolme kaveria istuivat koko leirin jokeripaita päällä ja kävivät ehkä kerran ottelussaan lyömässä samalla, kun mahatautisetkin paremmat pelaajat saivat pelata koko ottelun.
Mitä tapahtui? Koko kolmikko lopetti pesäpalloilun siihen leiriin.
Valmentajat eivät viitsineet sen vertaa, että olisivat neuvoneet ketään näistä kavereista, miten he voisivat kehittyä paremmiksi. Vain haukkuminen kuului heidän pedagogisiin valmiuksiinsa.
Yhteistä pelisääntöpaperia ei muistanut kukaan.
anssi.vaisanen@kaleva.fi