Taiteidenvälisyys ei ole tämän päivän keksintö. Helsingissä Suomen taiteilijaseuraa perustamassa vuonna 1864 oli taiteen ystäviä ja tekijöitä runouden, musiikin, kuvataiteen ja arkkitehtuurin aloilta.
Taiteilijaseura erikoistui kuvataiteen keskusjärjestöksi vasta vuonna 1952. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kirjailija, valtioneuvos Zachris Topelius (1818–1898), joka hoiti tehtävää neljännesvuosisadan ajan.
Kunniajäseniksi kutsuttiin muun muassa kansallisrunoilija Johann Ludvig Runeberg (1804–1877), taidemaalari Robert Wilhelm Ekman (1808–1873) ja säveltäjä Fredrik Pacius (1809–1891).
Runebergin syntymäpäivä 5. helmikuuta määrättiin seuran vuosijuhlan päiväksi.
Pukujuhla päivälleen 150 vuotta sitten
Päivälleen 150 vuotta sitten, 5. helmikuuta 1866, Helsingissä järjestettiin taiteilijaseuran toisena vuosipäivänä hauska pukujuhla.
Ohjelmassa oli torvisoiton lisäksi suomalaisia kansantansseja kansallispuvuissa ja professori Fredrik Cygnaeus (1807–1881) piti kohottavan taideaiheisen puheen.
Runebergien perhettä juhlassa edusti vanhan valokuvan mukaan ainakin nuori Johann Wilhelm Runeberg (1843–1918), joka samana vuonna suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon.
Ystäviensä tavoin hän oli pukeutunut Suomen sodan aikaiseen univormuun. Kuvan otti tekniikan uusimmalla saavutuksella, valokuvauskameralla, C. A. Hårdh. Värit kuvaan lisättiin vasta myöhemmin.
Johann Wilhelmistä tuli professori, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, valtioneuvos, RKP:n kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa sekä Suomen lääkäriseuran ja Suomen tiedeseuran puheenjohtaja.
Vapaamielisen miehen kerrotaan edistäneen muun muassa uskonnonvapautta ja naisten tasa-arvoista asemaa yliopistossa.
Isä-Runebergin runous oli joka tapauksessa Suomen kulttuurielämän, koko kansakunnan itsetunnon ja moraalin kannalta merkittävämpää kuin pojan myöhempi sisätautiosaaminen.
Runebergin vaikutus on levinnyt kansan keskuuteen runojen, laulujen ja virsien välityksellä.
Tunnemme hänet Paciuksen Maamme-laulun ja 1700-luvun melodiaan liitetyn Porilaisten marssin ja laajemmin Vänrikki Stoolin tarinojen (1848, 1860) runoilijana.
Runebergin teksteihin perustuvia sävellyksiä laskettiin jo 1950-luvulla olevan yhteensä yli 900.
– Ruotsiksi Vänrikki Stoolin tarinoiden nimi on Fänrik Ståls sägner, joka tulee lähelle ruotsin sanaa ’sång’, laulu. Suomen ’tarina’-sana ei vastaa ihan samaa merkityskenttää, kertoo Helsingin yliopiston emeritusprofessori Matti Klinge.
– Runeberg ilmeisesti ajatteli, että tarinat ovat lauluja. Alkuperäinen alaotsikkokin on En samling sånger, Kokoelma lauluja.