Kotimaan musasuosikki J. Karjalainen on tehnyt rohkean vedon. Maestro pelkistää uudella Lännen-Jukka-albumillaan soundinsa äärimmilleen.
- Nyt halusin mennä ensi kerran todella siihen perusasiaan. Riisuin pois kaikki muut elementit paitsi Amerikan kansanmusiikin ja suomen kielen, Jii määrittää.
Lännen-Jukka esittelee Karjalaisen myös kokonaan uuden instrumentin taitajana.
- Aloin opetella banjon soittoa täysin nollasta - en osannut soittaa sillä aluksi edes Kolme Cowboyta -biisiäni. Banjon kautta jouduin tekemään uuden tutkimusmatkan musiikkiin. Haluaisin uskoa, että pääsin tätä kautta eroon vanhoista urautumista.
Lännen-Jukka muuttaa oleellisesti myös Jiin lauluääntä. Mies on löytänyt uumenistaan yllättävän karhean kähisijän.
- Nyt löytyi tällainen lauluääni, jolla Charlie Patton ja muut blues-ukot laulavat.
Lähtemisen tunnelma
siirtolaislevyllä
Lännen-Jukkaa ei kuitenkaan voi kutsua varsinaiseksi blueslevyksi. Se on uniikki yhdistelmä USA:n etelän vuoriseutujen tanssimusiikkia, Mississipin bluesia sekä vanhojen kotimaisten rekilaulujen sanoitustyyliä.
- Yhdistelmä lähti syntymään vähän zeniläisittäin: en odottanut mitään, mutta siitä kuitenkin kypsyi ihan mieletön juttu, Karjalainen kehaisee.
Uunituoreen albumin keskeinen biisi on Jiin mukaan avausraita Oksakruunu.
- Se avasi minulle tämän tyylilajin. Voisi sanoa, että pistän tässä bluesin polvilleen palvelemaan rekilauluja.
Jiin suosikkeihin levyllä lukeutuu myös versio vanhasta tutusta Piupali Paupali -laulusta.
- Se esitetään tässä römäkällä Amerikan-otteella. Silti fiilis on aika lähellä sitä alkuperäistä laulua, jonka me kaikki muistamme.
Musakonkari nimeää levynsä kolmanneksi peruspilariksi biisin nimeltä Amerikanlaiva.
- Tämä on lähtemisen albumi, siirtolaisalbumi, ja sen tunnelman Amerikanlaiva mielestäni kiteyttää. Olen myös aika ylpeä Amerikanlaivan melodiasta.
Suomi-pojan
Amerikan-retki
Jii ei tosin ota itse koko kunniaa levyn melodioista ja teksteistä. Albumiin liittyy oleellisesti tarina Karjalaisen oppi-isästä Lännen-Jukasta, johon muusikko kertoo tutustuneensa vuonna 1973.
- Kun kerron Lännen-Jukasta jonkin jutun, kerron sen joka kerran erilaisena, mutta se on aina tosi. Jos haluaa lähteä mukaan hyvään seikkailuun, täytyy aina lähteä siitä olettamuksesta, että tarina on totta.
Saagan mukaan Lännen-Jukka lähti Amerikkaan nuorena poikana vuonna 1920. Hiski Salomaan tavoin hän oli muusikko, joka imi vaikutteita Amerikan äärimmäisen rikkaasta musiikkisekoituksesta.
Pulavuosina Lännen-Jukka palasi Suomeen, ja lopulta pappa päätyi opettamaan nuorempaa muusikkokaimaansa.
- Tämä on tavallaan ihan mahdollinen juttu. Lännen-Jukan tarina on niin hyvä, että jos se ei olisi totta, se olisi pakko keksiä, Karjalainen muotoilee.
Jii Karjalainen uskoo siihen, että nyt julkaistu albumi avaa hänelle muusikkona tien johonkin selvästi uuteen.
- Eräs 80-vuotias mies tuli keikkani jälkeen kättelemään ja sanoi, että hänen isoisänsä soitti näitä lauluja. Eiväthän ne olleet aivan näitä samoja lauluja, mutta tuo todisti minulle, että olen oikeilla jäljillä. Sain ikään kuin hyväksynnän sadan vuoden takaa ja kauempaakin. Nyt on sellainen tunne, että tämä tarina vasta alkaa.
Karjalainen esittää Lännen-Jukan ralleja myös livenä. Keikoilla kuullaan yhtyettä, johon kuuluvat Jiin lisäksi Ninni Poijärvi (viulu) ja Mika Kuokkanen (kitara).
- Trion soundi on ehkä hieman enemmän folktyyppinen ja helpommin lähestyttävä kuin tämä albumi, Jii summaa.
