Presidentti Juho Kusti Paasikiveä on totuttu pitämään Suomen sodanjälkeisen ulkopoliittisen linjan uudistajana. Hän oli kuitenkin myös hyvin paljon muuta. Jo ennen vuonna 1946 alkanutta presidenttikauttaan hänellä oli kymmenien vuosien kokemus Suomen politiikasta ja talouselämästä.
Monipuolinen Paasikivi oli kouriintuntuvasti esillä valtioneuvoston kanslian ja Paasikivi-seuran maanantaina Helsingissä järjestämässä juhlaseminaarissa. Hänen mittavaa uraansa esiteltiin poliitikkojen ja asiantuntijoiden puheenvuoroissa hyvin monista näkökulmista.
Mitään varsinaisia uusia avauksia puheenvuorissa ei esitetty. Eniten kuitenkin puhuttiin Paasikivestä kuningasvallan kannattajana vuonna 1918. Paasikiven kuolemasta tuli viime torstaina kuluneeksi 50 vuotta.
Muovasi hallitusmuotoa
Tervehdyssanoissaan presidentti Tarja Halonen muistutti, että kunkin presidentin toimintaan vaikuttaa henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi hänelle annettu valta. Sen muodostavat sekä instituutiota sääntelevät oikeusnormit että vallitseva poliittinen käytäntö ja muutoin vallitsevat olot kotimaassa ja muualla. Hän huomautti, että Paasikivi on niitä presidenttejämme, jotka ovat itse olleet lainsäädännön kautta muovaamassa Suomen hallitusmuotoa ja presidentti-instituutiota.
-- Paasikiven ajattelussa ulkopolitiikka oli jo itsenäistymisen alkuvuosina sisäpolitiikan edellä. Hänen ajatteluaan hallitsi kysymys: "Miten voidaan Suomen itsenäisyys säilyttää ja puolustaa Wenäjää vastaan?" Hänen vastauksensa oli perustuslailliseen monarkiaan perustuva vahva hallitusvalta ja orientoituminen Saksaan, joita Paasikiven hallitus vuonna 1918 pyrki toteuttamaan. Kuningasvaltaa ajanut Paasikivi väitti Halosen mukaan, ettei hän tuntenut ketään, joka olisi mahdollinen presidentiksi. Siihen tehtävään hän kuitenkin itse kypsyi ja käytti sodan jälkeisinä vuosina vahvaa hallitusvaltaa tasavallan presidenttinä niin ulko- kuin sisäpolitiikassa.
-- Kymmenen vuoden ajanjakso presidenttinä oli todella haasteellinen. Suhteet itäiseen suurvaltaan ja muihin liittoutuneisiin oli sodan jälkeen luotava uudelleen. Me tämän päivän ihmiset tunnemmekin parhaiten Paasikiven nimenomaan hänen ulkopoliittisesta työstään -- Paasikiven linjasta, hän tiivisti.
Vaihtoehto tsaarin Venäjälle
Maineikkaat historiantutkijat Hannu Soikkanen ja Tuomo Polvinen käsittelivät omissa esitelmissään myös Paasikiven roolia Suomen itsenäistymisen jälkeisessä hallitusmuotokamppailussa. Soikkanen huomautti, että vuoden 1917 murros ja vuoden 1918 sota heittivät Paasikiven ja vasemmiston jyrkästi vastakkain. Hänen mukaansa Paasikivi oli sitä mieltä, että erikoislaatuisessa kansainvälisessä tilanteessa itsenäinen Suomi tarvitsi Venäjän varalle toisen suurvallan Saksan tukea. Siksi hän kannatti saksalaisen prinssin valintaa Suomen kuninkaaksi.
-- Kansanvaltaan pettynyt Paasikivi halusi kuninkaasta myös kotoisan jarrumiehen vasemmalta nousevia vaatimuksia vastaan. Polvinen korosti Paasikiven katsomusta, jonka mukaan tsarismi oli politiikallaan itse katkonut ne lojaliteettisiteet, jotka olivat aiemmin yhdistäneet Suomen Venäjään. Jäljelle jäi siten vain tarkoituksenmukaisuusharkinta.
-- Tietyin edellytyksin Saksa tarjosi tällöin yhden vaihtoehtoehdon. Tämä tausta on syytä ottaa huomioon, kun arvioidaan Paasikiven myöhempää saksalaissuuntausta vuosina 1917--1918, hän tulkitsi.
Tähän Paasikiven maineeseen usein liitettyyn tahraan puuttui myös dosentti Martti Häikiö esitelmöidessään Paasikivestä ja konservatismista. Hän huomautti, että monarkia oli tuon ajan hallitseva valtiomuoto. Näin ollen on vaikea väittää, että monarkismi sinänsä olisi nykyaikaan soveltumaton hallitusmuoto. Olennaista hänen mielestään on perinnöllisen kuninkaan tai kuningattaren valta ja suhde kansanvaltaan ja parlamentarismiin.