Neuvostoliitto oli aikansa toinen supervalta. Sen tunnusmerkkejä olivat vahva ydinasearsenaali ja joukko vasallivaltioita Itä-Euroopassa. Kun Neuvostoliitto romahti, tunnusmerkeistä jäi jäljelle ydinasemahti. Sittemmin Venäjä on etenkin 2000-luvulla vahvistanut taas asemiaan. Suurimpia voimannäyttöjä ovat olleet Georgian sota ja maakaasuaseen käyttö.
Ranska ja Britannia eivät ole olleet maailmanmahteja enää aikoihin, mutta suurvaltasyndroomaa potevina käyttäytyvät usein kuin vielä olisivat sellaisia. Ei ole ihme, että Venäjällä on samoja elkeitä, ja vielä potenssiin.
Kokoomuksen johto arvioi Venäjää tällä viikolla suorasukaisesti. Puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että kun Venäjän puheita kuuntelee, "on vaikeata uskoa, että sen talous on vain Hollannin kokoinen".
Tottahan tuo on. Toinen asia on, ettei suuren hallituspuolueen puheenjohtajan ja varapääministerin tarvitse välttämättä aina sanoa julki kaikkia itsestäänselvyyksiä. Eihän samalla tasolla sanota Venäjän puoleltakaan, että Suomi on Venäjän näkökulmasta pikkutekijä. Sellaista tosin voi uumoilla Venäjän monista viimeaikaisista käytännön toimista.
Kysymys Venäjän luokittelussa on itse asiassa samasta ilmiöstä kuin yya-aikana. Tuolloin Suomea määriteltiin kommunikeoissa milloin mitenkin. Suomi piti vaihtelevalla menestyksellä kiinni puolueettomuus-termistä.
Kylmän sodan lopun myötä Suomi pääsi irti siitä, että toiset määrittelisivät sen asemaa. Venäjään ei vaikuta sitä eikä tätä, vaikka sitä kuinka Suomessa määriteltäisiin. Jätettäköön se vaikka tutkijoille. Suomelle on pysyvä fakta, että Venäjä on Venäjä, vaikka voissa paistaisi.