Itsemurhaiskut, laajasti tappava ilmiö, herättävät julkisessa keskustelussa vähemmän kauhua kuin moni muu vaarattomampi sairaus. Kaipa on oikeutettua kutsua sairaudeksi käyttäytymistä, joka saa ihmisen riistämään hengen itseltään ja samalla jopa tuhansilta muilta. Varmasti on. Tervettä se ei voi olla. Vyöttää nyt itsensä muoviräjähteillä tai istahtaa ajamaan autoa selkänsä takana satoja kiloja trotyyliä, kädessä painike, josta kulkee virta räjähdyssykäyksen antavaan sähkönalliin.
Vyöpommein surmattiin Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa tiistaina kymmeniä, autopommilla Tshetsheniassa maanantaina liki 60 ja vyöpommilla keskiviikkona noin 20 ihmistä. Tiedot määristä ovat ristiriitaisia. Betonirojun keskeltä löytyy vielä uhreja.
Syvä suuttumus ja inho sävyttää usein massiivisesta tappamisesta käytävää keskustelua. Järkytys on suuri myös silloin kun luonnonilmiö, vaikkapa maanjäristys, surmaa paljon ihmisiä. Itsemurhaiskujen käsittelyssä on toisin. Usein niitä pohditaan viileästi. Tekijöiden vaikuttimia ymmärretään. Heidän katsotaan olevan niin ahtaalla, että ei ole vaihtoehtoa. Tshetsheniassa venäläiset kyllä kohtelevat paikallista väestöä epäinhimillisesti ja julmasti. Vikaa on myös tshetsheeneissä, mutta vastaus on ollut liian raakaa.
Lähi-idän palestiinalaiset itsemurhaterroristit, linja-autoja räjäyttävät tai toriyleisöä surmaavat, saavat osakseen ymmärtämystä, kun Israel pakottaa miljoonia palestiinalaisia elämään pakolaisleireillä, tekee tuhoisia iskuja palestiinalaisten taajamiin ja sallii äärijuutalaisten rakentaa siirtokuntia maan virallisten rajojen ulkopuolelle.
Kohtuus vaatii muistamaan, mitä juutalaiset ovat kokeneet. Toisen maailmansodan kauhuista, kuusi miljoonaa juutalaista tappaneista natsien vainoista selvinneet juutalaiset saivat oman valtion. 60-luvulla arabit aloittivat sotien sarjan Israelia vastaan, mutta hävisivät aina lyhytkestoisten taisteluiden jälkeen.
Syvästi tuomitseva suuttumuksen aalto pyyhkäisi sentään laajalle 11. syyskuuta 2001, jolloin kolmea matkustajakonetta käytettiin joukkotuhoaseena. Silloin uhreja olikin valtavasti. New Yorkin WTC:n kaksoistornin tuho surmasi 2 801, isku Pentagoniin 189 ja lennon numero 93 maahan iskeytyminen Pennsylvaniassa 44 ihmistä. Mutta silloinkin löytyi niitä, jotka selittivät tapahtumat kohteen syyksi. Näin kävi, vaikka iskijät olivat hyväosaisia arabeja.
Sen jälkeen al-Qaida -verkosto opittiin tietämään laajasti. Terroristit saavuttivat monia tavoitteitaan. He toivat länsimaiseen elämään turvattomuuden tunnetta. Tunteen syventäminen jatkuu.
Elävää pommia on vaikea torjua. Aistit valppaina kulkeva ihminen muuttaa suunnitelmia tilanteen mukaan ja etsii tuhoisinta kohdetta. Mutta muuten, pommi kuin pommi. Ihmispommikaan ei piittaa, keitä vie mukanaan. Heissä on lapsia, aikuisia, vanhuksia.
Valtaosa puuhaan vihkiytyneistä islamilaisista uskoo pääsevänsä paratiisiin. Miehiä innostanee "tieto", että samalla hänelle suodaan seuraksi katras palvelusintoisia neitsyitä. Ei sentään ole niin, että siinä missä kristitty turvautuu rukoukseen, islamilainen turvautuu räjähteisiin. Myös islamilaiset rukoilevat, monet enemmän kuin kristityt. Tappajiksi ryhtyy pieni, mutta sitä hätkähdyttävämpi joukko.
Osa saa koulutuksen terroristijärjestöiltä. Osa löytää tiedot pommien rakentelusta internetistä, tämän päivän hyvän ja pahan tiedon puusta. Se on koettu Suomessakin. Nykyiset aatamit eivät tarvitse viekoittelevien eevojen kuiskuttelua maistaakseen pahoja seurauksia aiheuttavia omenoita.