Tuomioistuimissa vireillä olevia rikosjuttuja kaatuu rytinällä.
Syynä on korkeimman oikeuden viime toukokuussa antama ennakkopäätösratkaisu, joka koski niin kutsuttua itsekriminointisuojaa eli epäillyn oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen.
KKO kumosi hovioikeuden huumejutusta antaman ratkaisun ja palautti jutun sinne uudelleen käsiteltäväksi, sillä sen mukaan kyseisessä jutussa saatiin rikoksesta epäillyltä tietoja loukkaamalla itsekriminointisuojaa.
Noiden tietojen hyödyntäminen hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä kiellettiin.
Tuon ennakkopäätöksen jälkeen monta muutakin esitutkintakertomusta on mennyt käyttökieltoon.
Tuomioistuimissa on todettu, että niissäkin epäillyn kertomus on saatu rikkomalla itsekriminointisuojaa.
Tämä on johtanut siihen, että kyseisiltä rikosjutuilta on pudonnut käytännössä pohja pois ja että syytteet ovat kaatuneet.
Koska suuri osa tuomioista perustuu epäillyn tunnustukseen on sillä, miten tunnustus on saatu, iso merkitys. Jos poliisin toiminta johtaa tunnustuksen käyttökieltoon, rikosvastuu ei toteudu. Ongelma on vakava ja siihen pitää suhtautua vakavasti.
On syytä muistaa, että korkeimman oikeuden ratkaisua ei saa soveltaa kaikkiin juttuihin. Sitä ei missään nimessä saa tulkita laajentavasti esimerkiksi niin, että kaikki annetut esitutkintakertomukset katsotaan lähtökohtaisesti käyttökelvottomiksi.
KKO:n linjaamassa tapauksessa rikoksesta epäilty oli vapautensa menettäneenä kun hän antoi esitutkintakertomuksensa vuonna 2009. Itsekriminointisuojaa loukattiin siten, ettei hän saanut kuulusteluihinsa mukaansa avustajaa.
Asiaan perehtyneen Helsingin yliopiston Vaasan yksikön oikeustieteen ma. professorin Mikko Vuorenpään mukaan ennakkopäätöstä ei voi soveltaa esimerkiksi lausumiin, jotka on annettu muunlaisissa kuulemistilanteissa.
On selvää, että päämiestensä parasta ajavat lakimiehet ovat tarkasti perillä kyseisestä ratkaisusta ja vetoavat siihen hanakasti yrittäessään saada rikoksesta syytetyn asiakkaansa tuomiotta.
Tuomioistuinten tuleekin huolellisesti pohtia, millaisissa tilanteissa he ennakkopäätöstä soveltavat.
Itsekriminointisuojan loukkaamiseen vetoamisesta ei saa tulla mekanismi, joka automaattisesti johtaa esitutkintakertomusten käyttökieltoon.
KKO:n päätöksen jälkeen sekä poliiseja että syyttäjiä on ohjeistettu sen merkityksestä. Poliiseja on muistutettu muun muassa epäillyn oikeudesta avustajaan ja syyttäjiä neuvottu toimenpiteistä, joilla he voivat varmistaa syytteidensä pitävyyden.
Ennakkopäätöksen vaikutukset eittämättä sapettavat kumpaakin osapuolta. Vaikka he ovat toimineet ja toimivat täsmälleen saamiensa ohjeiden ja määräysten mukaisesti, päätyy esitutkintakertomuksia hylättäviksi ja sen myötä syytteitä kaatuu.
Maallikkoa voi ihmetyttää se, miten KKO:n päätöstä voidaan soveltaa taannehtivasti vuosikausia sitten annettuihin esitutkintakertomuksiin eikä esimerkiksi vasta sen jälkeen annettuihin lausumiin.
Ma. professori Vuorenpään mielestä tässä ei ole ongelmaa.
Jos näin ei tehtäisi, merkitsisi se käytännössä KKO:n ennakkopäätöksen tosiasiallisen vaikutuksen merkittävää vähentymistä. Muunlainen tulkinta olisi siten hyvin epälooginen.
Vaikka tuomioistuimissa ollaan nyt naimisissa itsekriminointisuojan rikkomisväitteiden kanssa, on hyvä, että siihen kiinnitetään huomiota.
Itsekriminointisuoja on keskeinen rikosprosessiin liittyvä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae.
Se on turvattu Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja sitä pitää noudattaa.
Rikoksesta epäillylläkin on oikeusturva. Sitä ei saa polkea.