Yhdysvaltalaisen spermapankin siittiöillä hankitun lapsen äiti esitteli tyytyväisenä mahdollisuuttaan kertoa lapselleen esimerkiksi hänen isänsä lempiväri ja pitääkö hän eläimistä vai ei.
Lapsella on lisäksi 18-vuotiaana mahdollisuus tavata alkulähteensä toinen antaja, jota normaalisti, jos sellaista yleensä enää onkaan, kutsutaan isäksi. Nainen ei kertonut, onko siittiöiden luovuttaja halukas tietämään lapsesta mitään tai tapaamaan lasta tai lapsia, joita hänen spermallaan on voitu siittää useita kymmeniä.
Tavasta, jolla parisuhdetta paitsi oleva nainen kertoi ratkaisustaan televisiossa, huokui tämän ajan ihmisille tyypillinen itsekkyys. " Kun minä haluan lapsen, minulla on oikeus hänet saada, kun keinoja siihen on käytettävissä." Ja keinoja tuntuu riittävän.
Kun itsekkyys menee riittävän pitkälle, tekniikka ja lääketiede rientävät apuun monin konstein. Mutta pohtiiko kukaan asiaa syntyvän lapsen elämän kannalta. Jos naisen halu saada biologinen lapsi keinolla millä hyvänsä on suorastaan patologista, voi kysyä, miten sellaisessa tilassa oleva pystyy arvioimaan spermapankkiperimästä mahdollisesti aiheutuvia vaikeuksia ja juurettomuutta lapsensa elämässä.
Poikkeuksellisen lapsen hankkimistapa ei suinkaan todista, että sen valinnut nainen olisi äitinä huonompi kuin muut, päinvastoin. Hän voi olla lapselleen parempi äiti ja antaa rakkauttaan enemmän kuin monet tavanomaisella tavalla äitiyteen päätyneet naiset yhteensä. Poikkeuksellisessa ratkaisussa on kuitenkin mukana ristiriita: siinä on yhtä aikaa syvä tunne ja syvä tunteettomuus.
Vaikka lapsella olisi kuinka hyvä äiti tahansa, hän elämässään tulee väistämättä ikään, jolloin hän haluaa tietää, kuka hän on, kenestä hän on tullut ja pohtia, mihin hän on menossa. Omia juuriaan etsiville ihmiselle ei riitäkään televisiossa näytetty maitopystin mallinen siittiösolujen säilytyspaikka, vaan nuori etsii konkreettisesti isäänsä henkilönä.
Lukuisat tapaukset elävästä elämästä osoittavat, miten juuret ovat ihmiselle tärkeät. Niitä etsitään jopa vanhuuteen asti ja vasta kasvotusten niiden kanssa ihmisellä on mahdollisuus eheytyä. On kuitenkin vaikea uskoa, että maailmalle siittiösolujaan jakanut mies olisi kiinnostunut kohtaamaan jopa kymmeniä lapsiaan.
Siksi saattaakin olla niin, että naisten auttamisen halusta toiminut siittiösolujen luovuttaja on auttanut naisia, mutta jättänyt lapsensa juurettomaksi. Juurettomia ja välinpitämättömästi kohdeltuja lapsia on muutenkin jo paljon, mutta lääketieteellinen ja tekninen kehitys ihmisen itsekkyyden rinnalla tuottavat juurettomia lapsia lisää.
Suvaitsevaisuuden varjolla ihminen on mennyt ja menossa alueille, joissa lapsi jää taka-alalle. Vammaista lastaan odottavat vanhemmat tekevät itsestään marttyyreja ylpeilemällä sillä, että haluavat vammaisen lapsen lääkäreiden aborttisuosituksista huolimatta. Kukaan ei kysele, haluaisiko vaikeasti vammainen lapsi valita mieluimmin abortin kuin raihnaisen ja kärsimyksiä täynnä olevan elämän.
Kaikki merkit osoittavat sitä, että ihminen on menossa miten pitkälle tahansa myös lisääntymisessään. Nyt jo esimerkiksi äiti voi omassa kohdussaan synnyttää tyttärelleen lapsen ja päinvastoin.
Jos sukututkijoilla on ollut vaikeuksia tähänkin asti, niin ainakin tämän kaaoksen selvittämisessä niitä on tulevaisuudessa.