Bodominjärven murhissa selvitetään yhden henkilön mahdollista syyllisyyttä, mutta asia itsessään koskettaa lähes kaikkien suomalaisten tuntoja ja tajua. Moni on viime päivinä hieraissut epäuskoisena silmiään nähdessään lehtien otsikoita. Kukaan ei olisi osannut odottaa, että kansakuntaa kuohuttanut Bodominjärven tapaus saattaisi olla selviämässä yli 40 vuoden jälkeen. Vielä enemmän on hämmästyttänyt, että poliisi on kyennyt tekemään pidätyksen todennäköisten syiden perusteella ja että pidätettynä on juuri se mies, joka aikanaan nuorukaisena jäi ainoana henkiin tapahtumista.
Tapauksen saama suuri huomio on aivan ymmärrettävää. Kyseessä on erittäin harvinainen uutinen, ja koko asia on jo kasvanut itseään suurempiin mittoihin. Nyt liikutaan syvällä suomalaisen sodanjälkeisen sukupolven yhteisessä tajunnassa.
Bodominjärven murhat olivat aikanaan hyvin järkyttävä tapahtuma. Alkukesän telttaretki päättyi mielettömään veritekoon, jossa kolme nuorta menetti henkensä. Neljäs pelastui, loukkaantuneena ja muistinsa tapahtumista menettäneenä.
Kolmoismurha oli poikkeuksellisen raaka, eikä sille ollut näkyvillä mitään selittävää motiivia. Näin tie oli heti alusta asti auki mitä erilaisimmille pohdinnoille, vaihtoehdoille ja huhuille.
Jos poliisi olisi tuoreeltaan kyennyt selvittämään rikoksen, Bodominjärven tapahtumat olisivat saaneet sen paikan rikoshistoriassa, mikä niille kuuluisikin. Poikkeuksellisia rikoksia tapahtuu aika ajoin, valitettavasti. Niistä kohistaan aikansa, mutta kun tapaukset selviävät, ne unohtuvat vähitellen.
Bodominjärvellä kehitys lähti kulkemaan aivan toiseen suuntaan. Poliisin ponnisteluista huolimatta tekijää ei löytynyt. Näin tapaus siirtyi samanlaiseksi kuin Kyllikki Saaren murha aiemmin 1950-luvulla: se piirtyi kansakunnan yhteiseen muistiin - kansakunnan, joka parhaillaan eli sodanjälkeisiä vuosikymmeniä ja suurta murrosta maatalousyhteiskunnasta kohti teollistunutta pohjoismaista hyvinvointivaltiota.
Aikalaiset muistavat Bodominjärven uutiset yhä, mutta tässä tapauksessa kävi niin, että jopa vuoden 1960 jälkeen syntyneet sukupolvet ovat asiasta kuulleet jossain elämänsä vaiheessa. Omituinen, selvittämätön murha on aina uudelleen putkahtanut esiin tavalla tai toisella tiedotusvälineissä.
Tapaus itsessään on noussut myyttisiin mittoihin, mutta hyvin erikoisia ovat myös sen uusimmat käänteet. Neljäs telttailija on pidätetty 62-vuotiaana, mutta poliisilla ei tiettävästi ole käsissään aivan yksiselitteistä näyttöä saati tunnustusta. Telttaretkellä tapahtui jotain, mutta mitä? Toistaiseksi ei tiedetä, selviääkö tapaus vieläkään.
Tämä kaikki herättää väistämättä kysymyksiä. Voidaanko DNA-tutkimuksella selvittää 44 vuoden takaisia tapahtumia? Tutkivatko poliisit 1960-luvulla kunnolla tämänkin vaihtoehdon? Onko mahdollista tehdä murha, josta ei oikeasti muista jälkikäteen mitään? Ja millaista on Nils Gustafssonin elämä tästä eteenpäin, jos epäily jää, mutta oikeudessa riittävää näyttöä ei ole?
Jos tekijä on Gustafsson, hän on elänyt myöhemmin rauhallista elämää aiheuttamatta vaaraa muille. Bodominjärven murhat eivät ole suuri yhteiskunnallinen asia. Oudon tapauksen inhimillistä kiinnostavuutta ei voi kiistää, mutta sen suurin merkitys piilee kuitenkin muualla. Kaikki tietävät, ettei murha vanhene rikoksena koskaan, mutta näin kouriintuntuvaa opetusta siitä ei ole ennen saatu. Se voi auttaa ja rohkaista myös joidenkin muiden vanhojen tapausten selvittämistä.