Oululaisella Aija Saarella on pöydällään kuva hymyilevästä nuoresta naisesta. Kuvassa on Louise, parikymppinen kongolainen, jonka Saari tapasi vuonna 2015 Rwanwanjan pakolaissetlementissä Ugandassa.
Orpo Louise kuului erityisnuorten ryhmään, jota Saari ohjasi Opettajat ilman rajoja -komennuksellaan. Alkuaikoina Louise istui usein harjoitustilan nurkassa ja itki. Usko tulevaisuuteen oli hukassa.
Saari ja muut opettajat juttelivat nuorten kanssa haaveista. Vähitellen Louisekin uskalsi antaa niille tilaa. Voisiko hän joskus opiskella?
Saari ryhtyi tukemaan parin ystävänsä kanssa Louisea rahallisesti, jotta tämä pystyisi käymään koulua. Niin Louise pääsi pois setlementistä, aloitti rakennusalan opinnot sisäoppilaitoksessa ja valmistuu sieltä vuoden kuluttua.
– Louise lähetti minulle juuri uusia kuvia itsestään. Nyt niissä kuvissa on aivan eri ihminen: elämäniloinen, itsevarma nuori nainen. Menen ihan kananlihalle, kun mietin, miten iso muutos Louisessa on tapahtunut, Saari iloitsee.
Voimaantumista pidetään usein tyhjänä sanana, mutta jotakin sellaista Louisessa on tapahtunut. Sitä tapahtuu, kun ihminen alkaa uskoa elämäänsä.
Jotakin samaa Saari haluaisi saada aikaan muissakin lapsissa ja nuorissa. Siksi hän on perustanut hiljattain yhdistyksen, Furahan. Nimi on mietitty huolella: se on swahilia ja tarkoittaa iloa.
Yhdistyksen tarkoituksena on perustaa pieni orpokoti Jinjaan Ugandaan. Sinne voisivat tulla esimerkiksi pakolaissetlementtiin saapuneet lapset ja nuoret.
Vain harvalla setlementissä oleskelevalla nuorella on mahdollisuus lähteä opiskelemaan tai muuttaa muualle Ugandaan. He ovat setlementissä yleensä vuosia.
Rwanwanjan setlementissä asuu yli 80 000 pakolaista, jotka ovat tulleet pääasiassa Kongosta. Uganda ottaa vastaan kaikki tulijat.
Saari on oleskellut useita kertoja Afrikassa niin vapaaehtois- kuin palkkatyössä. Ugandan-matka on ollut matkoista kaikkein rankin.
Siellä hänen tehtävänään oli opettaa opettajia sekä ohjata nuoria Kirkon Ulkomaanavun avaamassa ammatillisessa koulussa. Koulu oli suunniteltu maahan yksin tulleille kongolaisnuorille. Joukossa oli esimerkiksi entisiä lapsisotilaita ja raiskauksen uhreja.
Saari muistaa valtavan pakolaisten rekisteröintikentän, jolle virtaa busseja ja ihmisiä. Väsyneet, nälkäiset tulijat kantavat sylissään vanhuksia ja lapsia.
– Kävin siinä kaikki mahdolliset tunteet nanosekunnissa läpi. Tuli kauhea viha: miksi tällaista pitää olla? Toisaalta tunsin myös helpotusta siitä, että nyt ihmiset ovat turvassa.
Ugandassa Saari oivalsikin haluavansa tehdä juuri pakolaistyötä.
Hän hakeutui Suomeen palattuaan töihin Maahanmuuttovirastoon. Nykyisin hän työskentelee Utajärvellä maahanmuuttotyön ohjaajana.
Ajatuksen orpokodin perustamisesta Saari sai oikeastaan jo ensimmäisellä Afrikan-reissullaan, kun hän oli Tansaniassa työharjoittelussa vuonna 2009.
Vähitellen hänelle on rakentunut tietotaitoa ja verkostoja, joiden ansiosta idea on alkanut ottaa tuulta alleen.
Saari pitää tärkeänä, että orpokodin toiminta ei lepää pelkästään hänen ja muiden suomalaisaktiivien harteilla.
– Jos vain syydetään apua tai lähetetään ihmisiä tekemään asioita toisten puolesta, se rakentaa riippuvuussuhteen, joka ei ole hyvä asia. Se ei kehitä paikallisten osaamista.
Saari onkin jo tehnyt luonnoksia, miten paikalliset osallistuvat vähitellen orpokodin ylläpitoon. Tarkoitus on, että he kustantavat ylläpitokuluja esimerkiksi myymällä valmistamiaan käsityötuotteita ja viljelemiään elintarvikkeita.
Osuutta kasvatetaan vähitellen, ja siten paikalliset eivät ole ikuisesti riippuvaisia perustajista.
Orpokotihanke on edennyt vauhdikkaammin kuin Saari alun perin ennakoi, sillä ihmiset ovat olleet avuliaita. Verkkosivuston avulla hän sai melko nopeasti matkalippurahat kasaan Ugandan-matkaa varten, jotta hän pääsee ensi vuoden alussa paikan päälle käynnistämään orpokodin toiminnan.
Furaha-yhdistykseen on löytynyt mukavasti ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kehitysaputeemoista tai vierailleet Afrikan maissa.
Käytännössä yhdistys toimii kummiajatuksella sekä kannatusjäsenmaksuilla. Saari on tuttaviensa kautta löytänyt paikallisen yhteistyöyhdistyksen.
Orpokodiksi vuokrattavaa taloa etsitään, ja toiveena on, että toiminta käynnistyisi vuoden alusta.
Orpokodin ensimmäiset asukkaat ovat jo tiedossa. Toinen vetäjistä on Louise.
Saari hymyilee, että auttamishalu on tarttunut: nyt myös Louise on ottanut yhden ugandalaisen orpopojan suojatikseen.
– On todellakin niin, että jos yhtä ihmistä auttaa, se kertautuu.
Saari on itse oppinut Afrikan-vierailuistaan, ettei pidä jäädä odottamaan, vaan toimia nyt.
Hän haluaa luoda Ugandan pakolaissetlementissä oleskeleville nuorille elämään jonkin valopilkun, jota odottaa.
Aija Saari
40-vuotias maahanmuuttotyön ohjaaja.
Koulutukseltaan tradenomi, medianomi sekä ammatillinen opettaja.
Ollut Tansaniassa vuosina 2009–2014 työharjoittelussa, vapaaehtoistyössä sekä laivojen muonitusfirman työntekijänä. Opetti yliopisto-opintoihin kuuluvassa harjoittelussa naisryhmiä Namibiassa vuonna 2010.
Opetti opettajia ja ohjasi nuoria Opettajat ilman rajoja -komennuksella Rwanwanjan pakolaissetlementissä Ugandassa syksystä 2015 tammikuuhun 2016.
Oli perustamassa päiväkotia Tansaniaan Sama Aurinko ry:n aktiivina.
Perustamassa nyt orpokotia Jinjaan Ugandaan.