Itämeren tilan kohentaminen edellyttää alueen valtioilta valmiutta ottaa selvästi nykyistä pidemmälle meneviä askelia.
Oulussa pidettävässä parlamentaarisessa Itämeri-konferenssissa on kuultu meren tilasta tosiasioita, jotka antavat taustaa uutisille sinilevälautoista tai öljytankkereista. Meri on äärimmäisen haavoittuvainen, ja uhkat sitä kohtaan ovat jatkuvasti kasvussa.
Itämeren alueella voidaan parhaillaan nauttia historiallisesta rauhan, vakauden ja kasvun ajasta. Venäjää lukuunottamatta kaikki alueen rantamaat ovat pian EU:n jäseniä, ja syntymässä on kanssakäymisen verkko, jolle edellisiä vertailukohtia on haettava aina Hansa-liiton vuosista asti. Mutta merelle itselleen tämä voikin tietää entistä vaikeampia aikoja.
Kyseessä on matala ja ekologisesti herkkä vesialue, jonka pinnalla liikenne on räjähdysmäisessä kasvussa. Öljykuljetusten määrä on kaksinkertaistumassa vuoteen 2010 mennessä, ja muutakin laivaliikennettä tulee koko ajan rutkasti lisää. Samalla ravinnekuormitus pysyy korkealla ja maatalouden tehostuessa mahdollisesti vain kasvaa. Itämeri on käytännössä suljettu allas, jonka rannoilla asuu 85 miljoonaa ihmistä, ja sitä on luonnehdittu yhdeksi maailman vilkkaimmista ja saastuneimmista meristä.
Tämä selittää, miksi ympäristönsuojelun ja etenkin meriturvallisuuden rooli korostuu Itämeri-yhteistyössä. Oulussa kuultiin vahvoja vetoomuksia Venäjän suuntaan, sillä alueen rantavaltioista juuri Venäjä estää tällä hetkellä Itämeren määrittelyn erityisen herkäksi merialueeksi. Maa ei myöskään ole hyväksynyt nopeutettua aikataulua yksirunkoisten öljyalusten poistamiseksi kokonaan käytöstä. Samaan aikaan Venäjä rakentaa uusia öljysatamia Suomenlahden pohjukkaan.
On tärkeää, että asiassa pidetään yllä jatkuvaa poliittista painetta. Öljyonnettomuuden todennäköisyys Itämerellä kasvaa jatkuvasti, ja sen seuraus voi olla ympäristökatastrofi. Alueen muut maat eivät kuitenkaan voi piiloutua Venäjän selän taakse joka asiassa. Öljynkuljetukset ovat vain yksi Itämeren riskitekijöistä, ja muissa yhteisissä toimissa on vielä paljon tehostamisen varaa, samoin merta koskevissa kansallisissa toimissa.
Ouluun kokoontuneet parlamentaarikot voivat ehdotuksillaan vaikuttaa alueen tapahtumiin vain välillisesti. Suurempi käytännön valta on säännöllisillä ulkoministerien ja hallitusten päämiesten tapaamisilla. Itämerelle on syntynyt laaja yhteistyön verkosto, joka silti varsin vähän näkyy julkisuudessa konkreettisten asioiden toimeenpanijana. Sama koskee muitakin alueellisen yhteistyön verkostoja, kuten Barentsia ja arktista aluetta.
Kaikki nämä verkostot toimivat tyypillisesti ohuin resurssein ja osin päällekkäin tai toisiaan sivuten. Lisäksi EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelma liittyy tavalla tai toisella niihin kaikkiin.
Esimerkiksi Oulun seutu ja laajemmin Perämeren kaaren alue kuuluu osana kaikkiin näihin Pohjois-Euroopassa vaikuttaviin alueellisen yhteistyön verkostoihin. Oulussa on pidetty sekä Barentsin, arktisen alueen että nyt Itämeren yhteistyöhön liittyviä kokouksia. Silti kaupungin rooli on jäänyt lähinnä yksittäiseksi kokousisännäksi. Tämä on osa laajempaa ongelmaa: syntyneet sinänsä välttämättömät verkostot elävät omaa elämäänsä, eikä kukaan vastaa kokonaisuudesta. Tarvittaisiin kaikkien näiden ennakkoluulotonta tarkastelua yhdessä. Siinä voisivat vaikkapa oululaiset toimijat olla aktiiveja, sijaitseehan alue kaikkien näiden uusien pohjoisten yhteistyöfoorumien risteyksessä.