Ne, jotka odottivat ennenaikaisten parlamenttivaalien ratkaisevan Italian poliittisen kriisin, joutuivat pettymään. Vaalituloksen takia Italia ajautui entistä sekasortoisempaan tilaan.
Edessä voivat olla uudet vaalit piankin. Italian poliittiset asetelmat ovat kuitenkin niin sykkyrällä, ettei vaaleista taida olla apua. Voi käydä päinvastoin.
Italia tarvitsisi kipeästi poliittisesti toimintakykyisen enemmistöhallituksen, joka pystyisi jatkamaan Mario Montin johtaman virkamieshallituksen aloittamaa talouden tervehdyttämistä. Tämä edellyttäisi poliittisten raja-aitojen ylittämistä vahvasti kahtiajakautuneessa maassa.
Italian parlamenttivaalien tulos oli jotakuinkin sellainen kuin etukäteen pelättiin. Vaalien alla tarkkailijat arvioivat, että useaan kertaan poliittiseksi kehäraakiksi pilkattu oikeistokoalition keulahahmo, entinen pitkäaikainen pääministeri Silvio Berlusconi saattaa sittenkin yltää kovaan tulokseen. Niin hän myös teki.
Berlusconin vaalien alla lupaama miljardien veronpalautus puri samaan joukkoon kansalaisia kuin vaalien kiistattoman voittajan, koomikko Beppe Grillon johtama puhtaasti populistinen Viisi tähteä -liike.
Kumpikin ryhmittymä ammensi voimansa ihmisten tyytymättömyydestä Montin hallituksen säästö- ja veronkorotuspolitiikkaan.
Se, että Montia kiitettiin ulkomailla, ei vähääkään puhutellut italialaisia. Pikemminkin se lisäisi uhoa näpäyttää valtakoneistoa.
Parlamentin 630-jäsenisen alahuoneen, edustajainhuoneen, voittajaksi nousi keskustavasemmistolainen liittoutuma. Voitto on kuitenkin hataralla pohjalla, sillä se ei saa enemmistöä 315-jäseniseen ylähuoneeseen senaattiin.
Italiassa parlamentin kamareilla on samat valtaoikeudet. Kumpikin voi tehdä lakialoitteita, joiden hyväksymiseen tarvitaan enemmistö molemmissa kamareissa.
Malli tekee päätöksenteon vaikeaksi, tässä tilanteessa suorastaan mahdottomaksi. Tilannetta ei yhtään helpota se, että säästöpolitiikkaa ajaneen Montin keskustakoalitio oli kiistaton häviäjä.
Italian vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Sen on pakko jatkaa talouden tervehdyttämisen linjalla, muussa tapauksessa se ajautuu umpikujaan, jossa valtionlainojen korot nousevat kestämättömälle tasolle.
Italian talous on taantumassa, ja valtionvelka suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on euromaista Kreikan jälkeen suurin. Jos Italia palaa Berlusconin hallitusten aikaiseen hällä väliä -politiikkaan, se uhkaa kaatua Kreikan tavoin muiden maiden pelastettavaksi.
Se, että Italia on poliittisessa kriisissä, on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Voi olla, että vielä nähdään se päivä, että Berlusconi istuu kakkosmiehen paikalla keskustavasemmistolaisen Pier Luigi Bersanin johtamassa hallituksessa.
Näin pelimiehenä tunnettu Berlusconi turvaisi bisneksensä sekä selustansa häntä vastaan nostettujen oikeusjuttujen varalta, ja Italia saisi jollain tavalla toimintakykyisen enemmistöhallituksen.