Italian lähestyvillä vaaleilla on poikkeuksellisen paljon merkitystä. Silvio Berlusconin kaudella Italia on ajanut itsensä Euroopassa paitsioon.
Italiassa pidetään parlamenttivaalit 9. huhtikuuta, mutta kampanja käy maan kaduilla ja julkisuudessa jo kuumana. Tunnelmien tiivistyminen ei johdu pelkästään siitä, että Italissa on kautta vuosien ollut tapana suhtautua politiikkaan tunteella ja esittää asiat värikkäästi. Italian vaaleilla on nyt poikkeuksellisen paljon sekä sisäpoliittista että eurooppalaista merkitystä.
Vastakkain on kaksi täysin erilaista ehdokasta pääministeriksi. Keskustavasemmiston keulakuva Romano Prodi on Euroopan komission entinen puheenjohtaja. Hänellä on siis kokemusta eurooppalaisen politiikan kovimmasta mahdollisesta ytimestä. Pääministerinä Prodi pystyisi aloittamaan poikkeuksellisen vahvasta kansainvälisestä asemasta. Ennen muuta hän pystyisi palauttamaan Italialle uskottavuuden, joka siltä on koko Berlusconin pääministerikauden puuttunut.
Berlusconin julkisuuskuva on lievästi sanoen erikoinen. Esimerkiksi tästä riittävät aivan viime viikot: hän on päässyt otsikoihin lupaamalla kieltäytyä seksistä vaalipäivään asti ja vertaamalla itseään ensin Napoleoniin ja sitten Jeesukseen.
Mutta on väärin pitää Berlusconia pelkkänä pellenä. On syytä palauttaa mieleen, mitä hän on kyennyt tekemään. Ensimmäinen pääministerikausi 1990-luvun puolivälissä päätyi alle vuodessa mahalaskuun ja oikeudenkäynteihin, ja ilman juristiarmeijan apua olisi vankilakin ollut lähellä. Se ei estänyt häntä yrittämästä uudelleen 2001 ja voittamasta vaaleja.
Tällä kertaa lahjusoikeudenkäynnit ovat jääneet pelkäksi hidasteeksi, ei esteeksi. Berlusconi on hallinnut kokonaisen vaalikauden, mikä Italiassa on perin harvinainen saavutus. Hänessä henkilöityy ainutlaatuinen yhdistelmä politiikan ja talouden valtaa: upporikas pääministeri ohjailee Italian tärkeintä mediaimperiumia ja pystyy näin itse vaikuttamaan omaan julkisuuteensa.
Italian ulkopuolella on ehtimiseen toistettu, kuinka arveluttavaa tämä kaikki on. Silti Berlusconi saattaa aivan hyvin olla seuraavakin pääministeri. Prodin etumatka mielipidekyselyissä on kuroutunut kiinni, ja mikä tahansa on yhä mahdollista.
On myös muistettava, ettei Berlusconi Forza Italia -puolueineen ole yksin. Liittoumassa on muitakin vahvoja puolueita, kuten pohjoisen autonomiaa ajava Pohjoisen liitto. Prodin takaa taas puuttuvat muut vahvat ja näkyvät johtajat. Oppositio on hyvin hajanainen, ja Prodi itsekin on pelkkä keulakuva pääministeriksi ilman omaa puoluepohjaa.
Italiassa on odotettavissa repivä, ehkä likainenkin vaalikamppailu. Samaan aikaan maan ongelmat odottavat ratkaisuaan. Yksi tosin ratkesi jo, kun ministeri Roberto Calderoli erosi pilakuvaskandaalin takia.
Italian talous on hunningolla ja sen kansainvälinen asema selvästi heikentynyt. Kyseessä on yksi EU:n perustajamaista ja Euroopan tärkeimmistä valtioista. Mutta Berlusconin kaudella maa on itse ajanut itseään nurkkaan, eikä läheinen liittoutuminen Yhdysvaltain kanssa Irakin sodassa ole asiaa auttanut. Tony Blair saattaa olla uskottava Euroopan ja Amerikan siltana, Silvio Berlusconi ei. Italian talousvaikeudet voivat heijastua koko euroalueelle: maassa on jo haikailtu paluuta liiraan, ikään kuin pulmien syyt löytyisivät jostain Italian ulkopuolelta.
Vuonna 2001 moni piti Berlusconin hallitusta vaarallisen äärioikeistolaisena. Ne pelot ovat hälvenneet. Perustellumpi huoli koskee sen sijaan sitä, mihin tilaan Italian demokratia on hänen kaudellaan päätynyt.