Sana "hallituskriisi" on kärsinyt Italiassa inflaation. Maassa kun ei juuri ole normaalisti toimivia kokoonpanoja päästy näkemään. Vuoden 1945 jälkeen Italiassa on yrittänyt jo 61 hallitusta. Tahtina on ollut noin yksi vuodessa.
Nyt oli siis Romano Prodin vuoro kompastua ja jättää eroanomuksensa. Ei ehtinyt kulua vuottakaan siitä, kun hän vaaleissa onnistui syrjäyttämään Silvio Berlusconin vallankahvasta. Oikeisto siirtyi silloin oppositioon, eikä sillä ollut nyt mitään osaa vasemmistohallituksen kaatumiseen. Italian politiikassa hallituspuolueet eivät tarvitse opposition apua sotkeakseen omat kuvionsa.
EU:n komission entisen puheenjohtajan Prodin oli määrä tuoda Italian politiikkaan järjestystä ja ennakoitavuutta Berlusconin lievästi sanottuna omalaatuisesti johdetun valtakauden jälkeen. Mutta vaalivoitto oli äärimmäisen niukka, eikä Prodi pystynyt pääministerinä vahvistamaan asemiaan. Pikemminkin hän on jättänyt vaikutelman heikon hallituksen heikosta johtajasta, mikä on odotuksiin nähden melkoinen yllätys.
Ironista on, että loppujen lopuksi Berlusconin kauden ulkopolitiikka kaatoi myös Prodin hallituksen. Vaikka Irakista Italian joukot vedettiin pois ensi töiksi, hallitusta repi osallistuminen Afganistanin operaatioon ja aikomus suostua Pohjois-Italiassa olevan Yhdysvaltain sotilastukikohdan laajentamiseen. Vasen äärilaita ei voi hyväksyä mitään, mikä vähänkään vaikuttaa Yhdysvaltain politiikan ymmärtämiseltä.
Kansainvälisesti kokenut Prodi itse osaa suhtautua rauhallisesti Nato-suhteisiin, mutta samaa ei voinut sanoa kaikista yhdeksästä hallituspuolueesta. Näin ollen hallitus kaatui ulkopolitiikkaan, vaikka ulkoapäin katsoen Italian ongelmat ovat vähäisimpiä juuri sillä alueella. Ennen muuta maan pitäisi saada taloutensa kuntoon, sillä se on pahan kerran jäänyt läntisen Euroopan jälkijunaan.
Sen sijaan Italian poliitikot valitsivat saman keinon, johon he aina ennenkin ovat turvautuneet. Saatetaan maan asiat sellaiseen solmuun, jota ei millään järkevällä tavalla saa enää ratkaistuksi. Italian presidentin Giorgio Napolitanon johdolla käytiin heti torstaina hätäneuvotteluja, joissa tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja: vaihdetaan pääministeriä, annetaan Prodin jatkaa entistäkin huterammalla pohjalla tai järjestetään uudet vaalit vain vuosi entisten jälkeen.
Mitään sellaista vaihtoehtoa hallituskriisi sen sijaan ei synnyttänyt, jolla Italian politiikkaa saataisiin vähänkään nykyistä kestävämpiin uomiin.
paakirjoitus@kaleva.fi