Euroopan unioni siirtyi puoleksi vuodeksi Italian puheenjohtajuuden ja Berlusconin kauteen. Aika on tärkeä niin EU:lle kuin Suomellekin.
Italian pääministeri, mediamiljardööri Silvio Berlusconi pääsee tähtirooliin seuraavien kuuden kuukauden aikana, kun Italia on EU:n puheenjohtajamaa. Berlusconi on kiistelty persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Italia on EU:n perustajajäsen. Niinpä EU-johtajilla ei ollut eikä ole nytkään varaa asettaa Italiaa kättelyboikottiin, vaikka pääministeriä on syytetty mafiayhteyksistä ja lahjonnasta. Uusin skandaali on viime viikolla hyväksytty syytesuojalaki. Se pelasti Berlusconin tilanteelta, jossa EU:n puheenjohtajamaan pääministeri olisi voitu tuomita vankeuteen lahjonnasta.
Italian virallisen tavoiteohjelman mukaan EU keskittyy seuraavan puolen vuoden aikana ulkosuhteisiin, perustuslailliseen sopimukseen, talouteen, eläkkeisiin sekä siirtolaisiin. Ulkopolitiikassa Berlusconi on vetänyt omaa linjaansa korostamalla sotilaallista voimaa ja väläyttämällä epärealistisesti EU-jäsenyyttä myös Venäjälle.
EU-maat alkavat keskustella lokakuussa EU:n uudistamisesta tulevaisuuskonventin kiistanalaisen esityksen pohjalta. Berlusconi haluaisi, että rakenteista päätettäisiin jo Italian kaudella. Tähän aika ja poliittinen tahto eivät ehkä riitä, vaan päätökset jäänevät ensi vuoteen Irlannin puheenjohtajakaudelle.
Mahdollista tietysti on, että suuret maat jyräävät konventin esitykset läpi, jolloin valmista tulisi jo Italian puheenjohtajakaudella. Berlusconi pyrkii siihen, että EU:n perustuslaki allekirjoitettaisiin Roomassa, jolloin se nimettäisiin Rooman sopimukseksi. Tällä nimellä tunnetaan myös EEC:n perussopimus vuodelta 1957.
Konventti onnistui muuttamaan monimutkaiset perussopimukset yhdeksi perustuslaiksi. Sen myötä kansalaisten on helpompi ymmärtää unionia, vaikka esimerkiksi avoimuuteen jäi vielä paljon puutteita. Yhtä hyvin ei onnistuttu EU:n rakenteiden uudistamisessa.
Suomi ja jotkut muut pienet maat vieroksuvat EU:n presidenttiä. Muutos korostaa hallitustenvälisyyttä yhteisöllisyyden kustannuksella sekä suosii suuria maita komission ja pienten kustannuksella. Enemmistöpäätössäädöksiin ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan halutaan muutoksia. Laajentuvan unionin kaikilla jäsenillä on Nizzan sopimuksen nojalla edelleen 2004-2009 oma komissaari. Määrä laskee viiteentoista, jos konventin esitykset hyväksytään. Vaikka kierto on tarkoitus järjestää tasapuoliseksi, Suomi monen muun kanssa vastustaa mallia.
Unionia uudistetaan nyt suurten ehdoilla. Jos muutoksia vielä halutaan, pienten on äkkiä tehostettava yhteistyötä. On kuitenkin epärealistista ajatella, että muutama jäsen tohtisi romuttaa enää konventin työn. Se tietäisi paikkaa EU:n sivuraiteilla. Siksi Suomenkin on määriteltävä tavoitteensa eikä ryhdyttävä kaikkien muutosten jarrumieheksi.
Italian kaudella on päätettävä myös elintarvikevirastosta. Laekenin huippukokouksessa 2001 Berlusconi esti elintarvikeviraston tulon Suomeen, vaikka kaikki muut maat kannattivat Helsinkiä. Italian maatalousministeri Giovanni Alemanno onkin myöntänyt, että kiista viraston sijoituspaikasta jumiutui Italian sisäisten paineiden takia.
Suomen on pidettävä kiinni elintarvikevirastosta. Monilla jäsenmailla on useita virastoja, Suomella ei yhtäkään. Jos elintarvikevirastoa ei saada Helsinkiin, se ei saa mennä Parmaankaan. Italia haluaa viedä virastokiistan työryhmään. Ei siinä mitään kunhan vain Suomi ei tingi tavoitteestaan.