EU:n huippukokous jätti suuren hämmennyksen siitä, kuinka avoinna olevat perustuslakikysymykset aiotaan saada valmiiksi. Euroopan unionilla on meneillään kiireinen syksy. Niin kiireinen, ettei ainakaan huippukokouksia olisi varaa hukata tyhjäkäyntiin. Sellainen vaikutelma Brysselissä torstaina ja perjantaina pidetystä kokouksesta kuitenkin jäi. Puheenjohtajamaa Italialla ei ollut esittää ehdotuksia, joiden pohjalta olisi päästy liikkumaan eteenpäin, ja keskustelu jäi siksi pitkälti vanhojen kantojen toisteluksi.
Eniten päästiin asiaan illallisilla, joiden puheenaiheena oli yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Presidentti Tarja Halosen mukaan EU-maiden kesken vallitsee "yksimielinen kanta" siitä, että mitään suljettua puolustusklubia ei pidä tehdä.
Silti tässäkään ei vielä viimeisiä sanoja ole kuultu. Etenkin ranskalaiset haluavat, että lopputuloksena on valikoituneen ryhmän varsin tiivis puolustusyhteistyö. On täysin mahdollista, että paperille aikanaan kirjattavien tekstien lopullinen tulkinta ja todellisuus avautuu vasta, kun käytännön toteutus aikanaan alkaa.
Britannian kanta asiassa on väliin liukunut lähemmäs saksalaisia ja ranskalaisia. Se taas nosti Yhdysvalloissa niin suuren huolen, että maa jopa kutsui Nato-suurlähettiläät koolle keskustelemaan EU:n suunnitelmista. Pääministeri Tony Blair tekikin kaikkensa hälventääkseen käsityksiä, että Natolle oltaisiin luomassa kilpailijaa. Naton merkitystä korostettiin muutenkin vahvasti, ehkä juuri amerikkalaisreaktion takia, mutta samalla on selvää, ettei ranskalaisvetoinen halu liikkua eteenpäin ole kadonnut mihinkään.
EU:n puolustusyhteistyön tulevista muodoista on turha tämän huippukokouksen jäljiltä tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Suomen kannalta on kiusallista, että niistä saatetaan tosiasiallisesti sopia aivan muissa kuin hallitusten väliseen konferenssiin liittyvissä pöydissä.
Parhaiten tästä huippukokouksesta jälkikäteen muistettava asia voi olla se, että Ranskan presidentti edusti osan aikaa myös Saksaa. Liittokansleri Gerhard Schröder joutui sisäpoliittisista syistä lähtemään Berliiniin, ja näin tarjoutui tilaisuus unionissa ennennäkemättömälle symboliselle eleelle.
Ranskan ja Saksan uuden akselin todellisuutta tuskin voisi tehokkaammin korostaa, ja se taisi olla tarkoituskin. Samaan aikaan kun unioni valmistautuu laajenemaan, sen kaksi suurinta maata tekevät entistä tiiviimpää yhteistyötä. Tämä sidos on jo vahvasti vaikuttanut EU:n tämänhetkiseen tilaan, ja jos yhteispeli jatkuu, sillä alkaa olla jo historiallista merkitystä - eikä unionin tulevan puolustusyhteistyön ydintä tarvitse kaukaa hakea.
Puheenjohtajamaa Italialle ja pääministeri Silvio Berlusconille huippukokous oli ensimmäinen todellinen näytön paikka. Jos hvk aiotaan saada valmiiksi tämän vuoden aikana, olisi jo pitänyt päästä liikkeelle ja tehdä todellisia ehdotuksia.
Sen sijaan kuultiin vain vanhojen kantojen toistoa. Italia suunnittelee laativansa marraskuulle uuden ehdotuksen perustuslaista ja mahdollisesti kutsuvansa ylimääräisen huippukokouksen koolle. Toki ulkoministerit istuvat useinkin, mutta aikaa joulukuuhun on niukalti.
Tämä aikataulu tuskin pitää, eikä sen tarvitsekaan. Aikaa hoitaa työ loppuun on vielä ensi vuoden alussa Irlannin kaudella. Italiallakin toki on vielä mahdollisuutensa hoitaa asiat sujuvasti ja nopeasti, mutta ennusmerkit eivät ole erityisen hyviä. Berlusconin hallituksella on myös mahdollisuus ajaa asiat pahanlaiseen solmuun, joka huipentuu sekasortoiseen huippukokoukseen joulukuussa. Se olisi arvoton tapa luoda uutta Eurooppaa.