Café Moravia. Esityskonsepti ja ohjaus: Hanno Eskola, Ari Numminen. Lavastus: Tuomo Dahlman. Puvut: Ulla-Maija Peltola, Heli Pakkanen. Valosuunnittelu: Nadja Räikkä.
La Morte di Elina. Sävellys ja sovitus: Arla Salo. Ohjaus: Hanno Eskola, Ari Numminen. Muusikot: Elisa Kerola-Tuuri, Mari Lankinen, Arlo Salo. Lavastus: työryhmä. Puvut: Ulla-Maija Peltola. Valot: Erkki Honkakoski. Molempien esitysten rooleissa: Eriikka Väliahde, Ville Majamaa, Lotta Huitti, Eero Rannio, Timo Välisaari, Jenni Gustafsson, Sinikka Salminen, Joose Mikkonen, Oula Kitti, Elisa Salo, Outi Condit, Tommi Kainulainen. Tuotanto Näty Oulussa Teatrian pieni sali 11.11.
Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen Näty-projekti toi Oulun Teatrian pienelle salille raikkaan tuulahduksen menneisyydestä. Kantelettaresta ja Alberto Moravian teksteistä rakennetut näyttämölliset kokonaisuudet nuoren tiimityöskentelyn voimin antoivat kolmituntisen palasen purtavaksi. Palaa riitti vielä kotiin viemisiksi.
Onneksi teatteria, tanssia ja oopperaa yhdistävä kokonaisuus ei jäänyt vain italialaisille keväällä 2003 tarjottuun kantaesitykseen.
Café Moravia lähtee liikkeelle Kantelettaren runoista ja tilanteista ihmisten välillä. Tanssillinen näyttämöteos luottaa italian kielen laulullisuuteen ja ilmaisuvoimaan.
Veikeänä prologina on venäläisen kansanmusiikin hengittämä humoristinen veitsenteroitustanssi. Tosin veitset uumoilevat jo alkumetreiltä pahaa.
Kielen ja liikkeiden koomisuus ja keveys tarttuvat myös esineisiin, joista tuoleilla ja pöydällä on omat merkityksensä. Tuolit ja lautaset lentävät tanssijoiden käsissä, ja ollaankin esineteatterin puolella.
Eityksen avoin seksuaalisuus, ilottelevuus ja vauhti ovat kuin pitkää esileikkiä. Kulissina ovat monimetriset Modiglianin maalausmukaelmat kahvilamiljööstä ja siihen sisältyvistä eroottisista yllykkeistä. Mitäpä muutakaan riehakkuus voisi tuottaa kuin mustasukkaisuutta ja katastrofin.
Myös Arla Salon 1-näytöksinen ooppera La Morte di Elina perustuu Kantelettareen, Elinan surma -runoelmaan. Esityksessä tulevat hauskalla tavalla esille suomalaisuuden perisymbolit vihta, koivut, maitotonkka ja ruisleipävoi.
Ohjaus pidättäytyy tiiviisiin henkilöasetelmiin niin kuoron kuin duettolaulun osalta. Yksilö- ja joukkotoiminta on sujuvaa ja sopivan vaihtelevaa. Niin myös vaihtelevat herkkyys ja satiirin eri sävyt. On makaaberikohtauksia, rakkautta ja peittelemätöntä seksuaalisuutta.
Eeppinen musiikillinen juonen eteenpäinvienti muistuttaa mykkäfilmien toistuvista ääniteemoista. Salon säveltämä musiikki on kansanoopperaa, sitä mitä Mozartkin aikoinaan näki kiertueteattereiden ja -oopperoiden kansalle suunnatuissa esityksissä.
Kiertelevien näyttelijäseurueiden, commedia dell'arte, perinne säilyi aikanaan keskiajan ylitse.
Teatrian pienessä salissa tuntui kuin olisi ollut italialaisella torilla katsomassa kiertueteatteria. Kaksitoista nuorta näyttelijää osoitti hyvää kuntoa, lahjakkuutta ja monipuolisuutta.
Kokonaisuudessa oli ahmaistu iso pala, välillä mietitytti, oliko se liian iso. Joka tapauksessa Näty osoitti, että sana ja liike puhuvat, vaikka vastaanottaja ei hallitsisi italian kieltä.