Italiaan tulevat huhtikuussa ennenaikaiset parlamenttivaalit, ja niiden voittajaksi ennakoidaan Silvio Berlusconia - monimiljonääriä, joka jo kahdesti on toiminut Italian pääministerinä ja jolla arvostetun brittiläisen Financial Times -lehden happaman käsityksen mukaan on tasan yksi motiivi olla mukana politiikassa: sillä tavoin Berlusconi pystyy välttämään tuomarit ja hänen mediaimperiuminsa välttämään kilpailun.
Niin tai näin, jo ennen vaaleja Berlusconi ehti aiheuttaa vahinkoa maansa poliittiselle järjestelmälle.
Romano Prodin hallituksen kaatumisen jälkeen presidentti Giorgio Napolitano yritti saada maalle monipuoluehallituksen, jolla olisi ollut vain yksi varsinainen tehtävä eli vaalilakien uudistus. Ajatus kaatui Berlusconin vastustukseen, sillä hän haistoi nopeiden uusien vaalien antavan mahdollisuuden vaalivoittoon ja paluuseen pääministerin virkaan.
Näin ollen Italia menetti tarjoutuneen tilaisuuden saada aikaan välttämättömiä uudistuksia. Nyt maan parlamentissa on 39 puoluetta, mikä on järjettömän suuri määrä. Sellainen johtaa väistämättä kuppikuntaiseen politiikkaan ja epävakaisiin ja lyhytikäisiin monipuoluehallituksiin. Vakiintuneita, perinteisiä puolueita ei enää edes ole - Prodin vasemmistolaisessa liittoumassa tarvittiin yhdeksän puoluetta, jotta saatiin niukka enemmistö parlamenttiin.
Prodin kaatunut hallitus oli järjestyksessä 61. Italian sodanjälkeisessä historiassa. Ainoastaan Berlusconi on kyennyt hallitsemaan koko vaalien välisen ajan, mutta häntä on muuten vaikea pitää minään demokratian malliesimerkkinä. Huhtikuussa siis mennään vaaleihin nykyisten lakien pohjalta, ja on vaikea ennakoida muuta kuin entisen menon jatkumista Italian politiikassa. Jälleen parlamenttiin päätyy kymmeniä, keskenään riiteleviä ryhmiä.
Italian talous on jo pitkään ollut alavireistä ja maan painoarvo Euroopassa on ollut laskussa. Poliittisesta kriisistä toiseen ajelehtiminen takaa sen, että mitään uudistuksia ei kyetä ajamaan läpi. Prodin hallitukselta odotettiin paljon, mutta ei maan ajautumista ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.
Useimmissa muissa maissa näkymä entisen pitkäaikaisen pääministerin paluusta valtaan merkitsisi politiikan vakautta ja ennustettavuutta. Italiassa ja Berlusconin tapauksessa tämä näkymä herättää maan ulkopuolella enemmänkin turhautumista ja epäuskoa. Maan politiikka muistuttaa loputonta karnevaalia.
paakirjoitus@kaleva.fi