Vuoden Isäksi on valittu oululainen psykiatri ja perheterapeutti Hannu Säävälä. Tämä kahden lapsen isä on ollut perustamassa Suomen ensimmäistä isyysneuvolaa Ouluun sekä käynnistänyt paikkakunnalla mieskaveritoimintaa lapsille, joiden jokapäiväisestä elämästä puuttuu miehen läsnäolo.
Säävälä on myös yksi isyyspakkaukseen kuuluvan Isän Kirjan kirjoittajista, ja hän on tehnyt vuosia väkivallan vastaista työtä. Väitöskirjansa hän teki isä-poikasuhteesta.
Vuoden Isä -palkinto myönnettiin lauantaina ensimmäistä kertaa. Vuoden Isän valitsi sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen (sd.). Ehdokkaista antoivat arvionsa sosiaali- ja terveysministeriö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Väestöliitto, Miessakit sekä Naisjärjestöt yhteistyössä Nytkis.