Ennen vanhaan kunnat ostivat vähävaraisille kansakoululaisille kenkiä. Alkusyksystä ilmaiseksi jakoon tulivat kumikengät, joilla pärjäsi pitkälle yli perunannoston. Talvella taas eräskin Reino sai monot. Reinolle monot tulivat niin rakkaaksi, että hän kävi niillä koulua vappuun saakka, vaikkei murtomaahiihto sisältynytkään lukujärjestykseen joka päivä.
Roomassa sekä Kreikassa pari tuhatta vuotta sitten kengät, tai lähinnä sandaalit ihmisen jalassa tarkoittivat, että kävelijä kuului omistavaan luokkaan tai oli muuten saavuttanut aseman yhteisössä.
Sandaalit suomalaisen jaloissa nykyään viestivät ihan jostain muusta. Kesälomalla on lupa potkaista ahdistavat ja hiostavat umpikengät nurkkaan ja siirtyä avonaisiin muoviläpysköihin. Niilläpä on sitten mukava tepsutella paikkaan kuin paikkaan.
Isoisän aikana suutaria kunnioitettiin. Vaikkei suutarin lapsilla ollut kenkiä, suutari itse pääsi kulkemaan pieksuissaan tai lapikkaissaan pitkin kyliä. Jalkineiden ompelua ja korjaamista riitti, sillä eipä tunnettu silloin kirpputoreja.
Pohjoisen ankarissa keleissä kenkä on ollut välttämätön suoja. Kengän asemasta kertoo se, että kenkä tiedetään aidoksi suomalaisperäiseksi sanaksi, joka on tunnettu jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Kenkä-sana kirjautui Kalevalaan, ja onpa sana kelvannut lainamuodossa känga myös ruotsalaisille.
Kenkien valmistus koneilla Suomessa alkoi 1870-luvulla Tampereella sekä Oulussa. Oulu ottaa arvokkaan historiansa tänä kesänä esiin, sillä elokuun lopulle saakka kenkien menneisyyteen voi tutustua Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyssä.
Nahka on niin sanotusti pitänyt pintansa kengissä, vaikka pula-aikana 1930-luvulla kenkiin ujutettiin paljon kumia. Sota-aikana äitimuorit joutuivat liikuskelemaan kotirintamalla puupohjaisilla ja paperipäälysteisillä jalkineilla, kun kaikki nahkatarpeet täytyi toimittaa rintamamiehille.
Ihan kaikki maailman lapset eivät omista edelleenkään kenkiä, vaikka he joutuvat tekemään niitä. Kenkien sarjamainen tehdasvalmistus siirtyi läntisen Euroopan ulkopuolelle jo hyvissä ajoin 1960- ja 1970-luvuilla ennen kuin kiinailmiöstä puhuttiin nykyisin sanoin. Silti iso osa kengistä syntyy käsityönä. Italian ystävät tietävät, että jokavuotiselta matkalta pitää palata vähintään yksi uusi kenkäpari matkalaukussa.
Ihminenhän ei tarvitse periaatteessa mitään muuta omaisuutta kuin kelvot kengät. Kaiken muun voi lainata. Ja jos tavaraa ei löydä lainaan, se on turha tavara.
Hyvät kengät auttavat ajattelemaan. Maailman tietokoneet ja muut vempeleet kaatuvat mielestä, kun esimerkiksi pääsee vaelluskengissä tunturin laelle tai astelee pitkävartisissa kumisaappaissa marja- ja sienimetsään. Ja käymättä jäisivät porttikongit, sisäpihat, vinttihuoneistot, näköalatornit tai Tyrnävälle johtava pitkospuinen tie, jos ei omistaisi hyviä kenkiä. Samalla jäisi moni ystävyys alkamatta.
Terveysintoilijat laskevat, että mahdollisimman monta askelta päivässä saattaa myös estää aikuisiän sokeritautia tai muita makean elämän tuomia sairauksia.
Kenkien ahkera käyttely voi niin ikään hidastaa ilmastonmuutosta. Bensan katkua nimittäin leijailee taivaanrannassa sitä vähemmän, mitä enemmän kävelemme. Siksikin ihmiskunta tarvitsee lisää käsityönä valmistettuja kenkiä.