Israelissa heitä kutsutaan lempinimellä "ruhtinaat". Ehud Olmert, Tzipi Livni, Dan Meridor, Tsahi Hanegbi, Uzi Landau.
He kaikki ovat tai ovat olleet vallassa olevan oikeiston ministereitä. Kaikkien vanhemmat toimivat aikoinaan johtavissa asemissa Irgunissa tai Sternissä, noissa äärinationalistisissa ryhmissä, joita britit nimittivät terroristeiksi 1930- ja 1940-luvuilla.
Nuo ryhmät taistelivat Israelin perustamisen puolesta ja palestiinalaisten karkottamiseksi vuonna 1948. Sen jälkeen noiden ryhmien riveistä nousivat ne "kansallisen oikeiston" johtajat, jotka ovat vuodesta 1977 lähtien hallinneet juutalaisvaltiota kaksi kolmasosaa ajasta.
Takana äärinationalismia
Kaikilla on sama äärinationalistinen ideologinen tausta. Olmert, Livni, Landau, Meridor ja Hanegbi ovat kannattaneet Suur-Israelia ja vastustaneet raivokkaasti palestiinalaisvaltion perustamista. Kaikki vastustivat Oslon sopimuksia (1993) ja sopimusta "keskinäisestä tunnustamisesta" heidän maansa ja Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n välillä.
Nyt ainoastaan Landau vastustaa yhä Israelin maan eli Eretz Israelin jakamista. Kaikki muut tukivat vetäytymistä Gazasta ja lähtivät Likudista Ariel Sharonin mukaan perustamaan Kadima-puoluetta.
Tämä uusi "keskustalainen" puolue, joka valmistautuu vaalivoittoon kuluvan maaliskuun 28. päivänä, tukee ohjelmassaan palestiinalaisvaltion perustamista tarkemmin määrittelemättömässä tulevaisuudessa.
Sotaa ei voi voittaa
Entinen ministeri Dan Meridor on nuorudestaan saakka kuulunut nyt väliaikaisena pääministerinä toimivan Ehud Olmertin lähipiiriin. Hän muutti suuntaansa jo joitakin vuosia sitten. Näin hän teoretisoi "ruhtinaiden" yhteistä loikkausta: "Todellisuus teki tavoitteemme vanhanaikaisiksi."
"Sionismissa oli kysymys Israelin maasta juutalaisille - ja vain heille - sekä demokratiasta. Kuvitelkaamme, että palestiinalaiset antautuvat ja sanovat, että te olette voittaneet, maanne on teidän. Mitä me silloin tekisimme? Antaisimmeko heille yhtäläiset oikeudet? Siitähän demokratiassa on kysymys. Mutta sinä päivänä Israel juutalaisvaltiona häviäisi. Sotaa ei voi voittaa, jos sodan voittaminen ei ole sodankävijän edun mukaista!"
Toisen intifadan myötä muutkin "ruhtinaat" ovat asteittain, vastahakoisesti päätyneet samaan johtopäätökseen.
Ensimmäinen Intifada (1987-93) sai israelilaiset tunnustamaan PLO:n olemassaolon oikeutuksen. Toisen intifadan (2000-05) myötä suuri yleisö on tullut vakuuttuneeksi siitä, että on mahdotonta selvitä käyttämällä ainoastaan voimaa palestiinalaisia vastaan.
Keskitie jäi jäljelle
Haaretz-lehden kolumnisti Akiva Eldar kirjoittaa: "Likudin ajatuksena on, että mikäli voimankäyttö ei tehoa, tarvitaan vielä lisää voimaa. Sharon toteutti tuota näkemystä siihen saakka, kunnes ihmiset tajusivat, että se oli virheellinen."
Kadima syntyi tuon voimattomuuden tajuamisesta. Viime tammikuun alussa tehdyn mielipidekyselyn mukaan 49 prosenttia israelilaisista on valmiita jakamaan Jerusalemin hallinnan - ajatus, joka oli vielä jokin aika sitten ehdoton tabu.
Vasemmiston katsotaan epäonnistuneen Oslon prosessin myötä. Oikeisto taas osoitti epäonnistuneensa toisessa intifadassa. Jäljelle jäi vain keskitien vaihtoehto.
Merkittävää on, että Hamasin voitto palestiinalaisvaaleissa ei muuttanut israelilaisäänestäjien kantoja, eikä vahvistanut kovan linjan kannattajia. Muutama viikko sitten Kadima oli gallupeissa voittajasuosikki 44 parlamenttipaikalla, ja tuoreimpien mielipidekyselyjen mukaan uusi keskustalainen puolue saisi vain noin 40 edustajaa eli kolmanneksen knessetin paikoista.
Epäilyt Olmertin rikastumisesta kiinteistökeinottelulla eivät myöskään näytä aiheuttaneen kovin suurta vahinkoa puolueelle.
"Sivistyneempi Likud"
"Ei ole olemassa vaaraa Kadiman hajoamisesta ilman Sharonia, koska vanhat puolueet, Likud ja työväenpuolue, ovat menettäneet maineensa. Niissä on liikaa byrokraatteja, kiipijöitä ja korruptiota", sanoo uuden puolueen koneistoa edustava Avigdor Jitzhaki.
"Aikaisemmin Israelin politiikka jakaantui haukkoihin ja kyyhkyihin. Koska ne molemmat ovat epäonnistuneet, keskusta ei häviä, kuten aiemmin sen yrittäessä nousta valtaan."
Mutta mihin suuntaan keskusta kulkee, mikäli se valtaan pääsee? Likudiin aiemmin kuulunut Avigdor Jitzhaki on asiasta ehdottoman varma. "Tulevat vuodet ovat ratkaisevia. Tavoitteena on määritellä Israelin ja palestiinalaisvaltion lopulliset rajat. Siihen olisi päästävä jo ensimmäisellä lainsäädäntökaudella eli vuoteen 2010 mennessä."
Historioitsija Zeev Sternhell ennusti viime viikolla Haaretz-lehdessä, että "äänestäjät saavat pian huomata päätyneensä vanhaan Likudiin, vain hitusen alkuperäistä sivistyneempään".