Kaksikymmentäkolme ihmistä haavoittui, kun Israelin joukot tunkeutuivat myöhään tiistai-iltana pakolaisleirille Gazan eteläosissa Rafahissa. Välikohtauksesta kertoivat palestiinalaisviranomaiset ja silminnäkijät.
Silminnäkijöiden mukaan noin 15 tankkia ja puskutraktori etenivät puoli kilometriä leirin sisäpuolelle.
Israelin sotilaat tuhosivat talon, joka oli itsemurhaiskussa kuolleen palestiinalaistaistelijan koti. Itsemurhaiskun tekijä kuului Al Aksan marttyyrien prikaatit -ryhmään.
Palestiinalaisten mukaan Israelin armeija oli jo aiemmin tuhonnut muita taloja.
Israelin armeija on vahvistanut, että alueella on käynnissä sotilasoperaatio.