Israel on päättänyt "eristää täydellisesti" palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin, sanoi Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer tänään. Arafatia ei kuitenkaan haluta nöyryyttää, ministeri sanoi Israelin radiolle.
Arafat on ollut joulukuusta lähtien Israelin eristämänä päämajassaan Ramallahissa.
Israel on edelleen laajentanut asemiaan Länsirannalla. Panssarivaunujen tukemat Israelin joukot ovat silminnäkijöiden mukaan varhain tänään asettuneet asemiin Betlehemin kaungin laitamille ja panssarivaunuja nähtiin myös Beit Jalassa. Israelin armeijan edustajan mukaan joukkoja on lähetetty lisäksi vahvistamaan Tulkarmin palestiinalaiskaupungin piiritystä.
Myöhään eilen Israelin armeija otti kokonaan hallintaansa palestiinalaisten itsehallintoalueeseen kuuluvan Qalqilyan kaupungin Länsirannan pohjoisosassa.