Kun Israelin vaalikampanja tämänpäiväisiä parlamenttivaaleja varten maaliskuussa alkoi, moni totesi myös loanheiton alkaneen. Erityisesti television vaalimainoksissa lyötiin vastustajia lujaa.
Kampanjassa on kuitenkin tiukat sääntönsä. Niinpä esimerkiksi oikeusistuin kielsi mainoksen, jossa ultraortodoksien rabbi lupasi taivaspaikan jokaiselle, joka äänestää hänen puoluettaan.
Rutkasti pilkkaa sai osakseen oikeistojohtaja Benjamin Netanyahu, joka vaalijulisteissaan esiintyi kymmenen vuoden takaisissa kuvissa, ei nykyisenä tukevana, harvahiuksisena omana itsenään.
Työväenpuolue puolestaan veti mainoksiinsa Britannian pääministerin Tony Blairin ja Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin puhumaan minimipalkan korottamisen - työväenpuolueen keskeisen vaatimuksen - puolesta.
Ja hallitusvaltaa pitävä Kadima käytti sumeilematta hyväkseen koomassa makaavaa Ariel Sharonia, unohtamatta tosin mustata päävastustajaksi koetun Netanyahun mainetta.
Äänestäjät melko
välinpitämättömiä
Israelilaisen mittapuun mukaan vaalitaistelu on silti ollut rauhallinen, suorastaan sivistynyt. Asian kääntöpuoli on, että kansalaiset ovat vaikuttaneet melko välinpitämättömiltä. Äänestyspäätöstään viivyttäneitä oli vaalien aattona vielä yli viidennes.
Tiistain parlamenttivaaleja on luonnehdittu kansanäänestykseksi juutalaisvaltion tulevaisuudesta. Syyn siihen antoi vt. pääministeri Ehud Olmert, joka ilmoitti tavoitteekseen Israelin rajojen lopullisen määrittämisen neljän vuoden kuluessa. Hän lupaa tyhjentää useita Länsirannan siirtokuntia, vahvistaa suuria siirtokuntaryppäitä ja rakentaa muurin niiden itäpuolelle lopulliseksi rajaksi.
Olmertin lupaukseen kuuluu myös Jerusalemin ja laajojen turvallisuusvyöhykkeiden, muun muassa Jordanin laakson pitäminen Israelin käsissä. Kaikki on tapahtuva yksipuolisesti, ilman neuvotteluja palestiinalaisten kanssa.
Mielipidemittaukset ovat pitkin talvea osoittaneet, että Kadiman ohjelmalla on laaja kannatus, kun suuri osa israelilaisista on kyllästynyt jatkuvaan väkivaltaan ja epävarmuuteen. Heti Sharonin sairastumisen jälkeen puolue olisi saanut 40 paikkaa knessetin 120:sta, mutta talven mittaan kannatus on laskenut, ja nyt ennustus on 36 paikkaa. Sekin tekisi Kadimasta suurimman puolueen ja Olmertista pääministerin.
Likud enää
muisto entisestä
Olmertin päävastustaja on oikeistolainen Netanyahu, jonka mielestä vetäytymisen sijasta Israelin armeijan olisi uudelleen asetuttava Länsirannan suuriin kaupunkeihin ja kohdeltava palestiinalaisia lujin ottein. Hänen mielestään palestiinalaiset eivät ansaitse omaa valtiota.
Netanyahun johtama Likud on vain muisto entisestä, kun suuri osa kansanedustajista ja kannattajista loikkasi Kadimaan. Ennen hajoamista sillä oli knessetissä 38 paikkaa; nyt sille ennustetaan 14-15.
Vanha kettu Sharon aikoinaan sabotoi Netanyahun kansansuosion, kun nosti hänet hallituksensa valtiovarainministeriksi, tietäen, että edessä oli sosiaalitukien leikkauksia ja varainsiirtoja yrityksille.
Kadiman mainoksissa muistutetaan myös, että Netanyahu oli jo kerran pääministerinä, ja vaalit hävittyään pakkasi laukkunsa ja häipyi Yhdysvaltoihin sen sijaan, että olisi jäänyt vastuulliseksi oppositiojohtajaksi.
Työväenpuolue
siirtyi vasemmalle
Työväenpuolue on saanut melko rauhassa seurata Kadiman ja Likudin keskinäistä loanheittelyä. Uuden johtajansa, entisen ay-pomon Amir Peretzin luotsaamana se on siirtynyt selkeästi vasemmalle ja vaatii minimipalkan ja sosiaalitukien korottamista.
Suhtautumisessa palestiinalaisiin Työväenpuolue on suurin piirtein Kadiman linjoilla ja siksi luonteva kumppani Olmertin hallitukseen, jos vaalitulos on ennustusten mukainen.
Työväenpuolue päässee lähelle 20 paikkaa. Samaan hallitukseen sopisi myös Työväenpuolueesta vasemmalle sijoittuva Meretz-Yahad.
Venäläistaustaisia
kosiskellaan
Neljänneksi suurimmaksi puolueeksi saattaa nousta äärioikeistolainen, venäläisperäisiin juutalaisiin tukeutuva Israel Beiteinu (Israel kotimaani). Sen johtaja Avigdor Lieberman on nostanut vaalikampanjan kiihkeimmät tunteet ehdottamalla, että Israel vaihtaisi Galilean arabikyliä Länsirannan siirtokuntiin.
Äärilaidan siirtokuntalaisia edustaa kansallisen liiton ja kansallisen uskontopuolueen ryhmittymä, jonka johtaja Benny Elon puhuu Israelin arabien "vapaaehtoisesta siirtämisestä" pois Israelista. Vapaaehtoisuus tarkoittaa, että heidän olonsa tehtäisiin niin hankalaksi, että he lähtisivät "vapaaehtoisesti".
Israelin politiikasssa vaikuttavat vahvasti ääriuskonnolliset eli ultraortodoksiset puolueet, joita on sekä sefardi- ja ashkenasijuutalaisille. Ne kulkevat rabbiensa talutusnuorassa ja saavat äänensä omista yhteisöistään. Ne keskittyvät vaatimaan toimeentulotukia omilleen, työelämän ulkopuolella tooraa tutkiville kannattajilleen.