Toisinaan tuntuu, että emme ole päässeetkään ajasta, jolloin kaikenlainen sääntely rajoitti kaikkea, systeemi valvoi ja Neuvostoliittoa palvottiin enemmän kuin jumalaa.
Viikon takaisessa uutisessa kerrottiin, että Oulun kaupunginhallitus eväsi Arinan hakemuksen rakentaa Oulusaloon Lentokentäntien varteen kauppa- ja palvelukeskuksen. Sitä alettiin suunnitella poistuneen lääketehtaan tontille viitisen vuotta sitten.
Meillä on siis edelleen isoveli, joka valvoo ja estää kaupallisen toiminnan syntymisen ja kasvun seudullamme. Tietysti kauppapaikkojen kaavoitusta pitää säännellä, mutta päätökset näyttävät menevän taantuman voitoksi.
Tällaisena huonona aikana kaikki pienetkin taloudellisen tervehtymisen merkit pitäisi nimenomaan toivottaa iloisesti tervetulleiksi.
Niin kuin Oulunsaloon aiottu jonkin sortin kauppakeskus.
Ei tässä tietenkään mitään uutta ole. Kunnallinen hallinto on aiemminkin torpannut seudullamme kaupallisia hankkeita syystä tai toisesta. Ei ole näköjään merkitystä, ollaanko kuntaliitoksista muodostuneessa suuressa kaupungissa vai haulikolla ammutussa pikku kuntien muodostamassa seutukunnassa.
Uusi Oulu rakentaa rajoituksia samalla tavalla kuin Oulunsalo olisi todennäköisesti tehnyt, jos olisi vielä olemassa kuntana.
Lienee virheellinen käsitys, että yhteiskunnassamme vallitsee vapaa kilpailu.
Suunniteltua kauppakeskusta vastustivat muun muassa vähän matkan päässä sijaitsevan kauppakeskuksen Kapteenin yrittäjät. Kateus on suurin ja tehokkain – valitettavan tuhoisa vain – voimavaramme.
Kävikö kenelläkään mielessä, että naapurin uusi kauppakeskus saattaisi tuoda uusia asiakkaita Kapteeniinkin? Tärkeämpää oli noudattaa sitä perikateuden periaatetta, että ainakaan muille ei saa antaa, koska itselläkään ei mene kehuttavasti.
Aikoinaan kun Kiiminki vielä veteli itsenäisesti naruja kaupallisten palvelujen lupien myöntämisessä, saksalainen kauppaketju Lidl oli kiinnostunut perustamaan myymälänsä kylän keskustaan.
Aikansa tätä kauheaa invaasiota tuumittuaan kunta päätti, että ei myönnä ketjulle lupaa perustaa myymäläänsä Kiiminkiin. Perustelu kuului, että ketjun arkkitehtuuri ei sovellu kyläkuvaan.
Kiiminki on tunnetusti arkkitehtonisesti harmoninen ja arvokas kokonaisuus. Sitä ei totisesti Lidlin pottuvarasto saa päästä pilaamaan.
Vähän myöhemmin luvat myönnettiin Halpa-Hallin myymälälle ja ABC-liikenneasemalle. Molemmathan suorastaan hivelevät silmää kauneudellaan. Ne pitäisi kaiken varalta äkkiä julistaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi kohteiksi.
Neuvosto-Oulussa torpattiin puolikymmentä vuotta sitten Ideaparkin tulo Kiimingin Välikylään. Villeimmissä suunnitelmissa kauppakeskuksen kylkeen suunniteltiin Titanic-laivan näköisversiota.
Sijainti ei kuitenkaan täkäläisille päättäjille sopinut, kun samaan aikaan Ritaharjuun oli tulossa vastaavan kokoinen kauppakeskus.
Ei ole noussut Ritaharjuunkaan eläkevakuutusyhtiö Varman suunnittelemaa ihanaa Auroraa. Jos veikata saa, ei tule nousemaankaan.
Hienosteluun perustuva ohjailu ei onnistu kauppapaikkapolitiikassa. Toki Ritaharjulla Oulun pohjoisena kauppakeskuksena oli selvät perusteensa. Ei alkuperäinen Ideaparkin paikka silti olisi ollut huono todella vilkkaan Kuusamontien varrella.
Liike-elämä toimii eri tavoin. Oulun seutu jäi näiden epäonnistuneiden ratkaisujen takia ilman laajoilta alueilta turistivirtoja keräävää ja satoja työpaikkoja luovaa vetonaulaa.
Miksi näitä vanhoja iänikuisia juttuja pitää vielä muistella? Ehkä niistä voi koettaa oppia jotain.