Hän on ujo, hän on nöyrä. "Entä jos minä en ole riittävän taitava", Severi Madetoja tiedustelee aluksi. Ihan vaan käytännöllisyyttään.
Kaverit Rasmus ja Santeri pidättävät hengitystä.Severi nousee yksipyöräiselleen ja lähtee polkemaan pitkin Seelannintietä. Sataa räntää, tie on iljanteinen, liukas.
Ja tietenkin. Severi on mahtava. Aivan mahtava.
Emme olekaan maanantai-iltapäivällä Oulun Herukassa tammikuisessa loskassa.
Kun vain keskittyy ja katsoo Severin ilmettä, voi nähdä ympärillään myös tervasoihdut, pop cornit ja hattarat. Onko tuolla pari trapetsitaiteilijaakin? Karjaisiko jossakin leijona?
"Sirkuspelleksi voin isona alkaa", Severi sanoo. "Tai sitten sarjakuvapiirtäjäksi."
Severi rentoutuu kaiken alkujännityksen jälkeen mainioon tunnelmaan. Kehuu ohimennen jopa pikkusiskonsa:"Oikein kiva ihminen."
Uuden yksipyöräisensä Severi sai vasta jouluna. Se tilattiin pukinkonttiin Lahdesta saakka. "En ole ehtinyt tällä vielä kunnolla treenata. Pomppisinko vai pyörähtäisinkö seuraavaksi?"
Severin harrastus yksipyöräisten parissa alkoi viime kesänä. "Naapuri myi minulle yksipyöräisen, aika halvalla."
Ensimmäinen kerta oli luonnollisesti kauhea. "En päässyt edes polkimille. Se oli vaikeaa."
Severi kehittyi taidoissaan nopeasti. Yksipyöräinen pakattiin auton perään ja otettiin Mäntylään mummolaankin matkaan. "Siellä ne kauheasti kehhuu, kun näkevät", Severi joutuu tunnustamaan.
Eipä aikaakaan, kun Seelannintiellä nähtiin nuorimies pyöräilevän kouluun yksipyöräisellä. "Ensin hirvitti reppu. Kävin kuitenkin kokeilemassa ajoa repun kanssa etukäteen ja kun se sujui, uskalsin lähteä aamulla liikkeelle."
Toinen uhka oli myöhästyminen. "Tipalle se meni, mutta en myöhästynyt", Severi muistelee. "Olisi ehkä pitänyt lähteä liikkeelle sittenkin vähän aikaisemmin."
Nyt Severi, kuten jo tahoillaan kaverit Rasmus ja Santerikin, kulkee yksipyöräisellään koulumatkat näppärästi.
Uusi pyörä alle löydettiin netistä ja se oli luvalla sanoen kalliinpuoleinenkin. "Pikkusisko saa vanhan pyörän. Sekin on alkanut harrastaa tätä lajia."
Uudella pyörällään Severi pääsee hyppäämään muun muassa esteitä. Monet muutkin uudet temput ovat mahdollisia.
Trialiin sisältyy hyppiminen esteiden päälle, alas hyppääminen tai tiputtautuminen korkeista paikoista. Myös ajaminen hankalissa paikoissa esimerkiksi kaidetta pitkin, joko luonnonmukaisilla paikoilla tai urbaanissa ympäristössä, liittyy trialiin.
"Haaveilen tosissani 360 asteen kierrehypystä. Se vasta on vaikea. Toinen temppu, mitä alan opetella on liuku. Pyörä lukitaan ja jalat nostetaan tuolle haarukalle. Sekin on hauskaa."
Muita yksipyöräisen erityislajeja ovat pidempien matkojen cross country, maastopyöräily MUni ja freestyle ja street.
Severi seurasi television talenttikilpailuja ja pani merkille erityisen mieluisasti ne kolme tyttöä, jotka esiintyivät yksipyöräisillään. "Olivat taitavia, mutta voittaja, beatboxaaja oli myös hyvä", hän miettii. "Kuten se nuori tanssijapoikakin."
Severi Madetoja on kiitollinen mummolleen, joka paljasti hänen lahjakkuutensa lehtiväelle. Mummo taas ei lakkaa ihmettelemästä, kuinka nuori kaveri voi sellaisella härvelillä matkata, jopa kouluun saakka. Mummo tosin tietää, että Severi on lahjakas muutenkin. Varsinkin piirtämään.
Severi on myös hyvä suustansa ja perhekeskeinen kaveri. "On minulla isosiskokin, mutta kato, sillä on nyt se murrosikä", pikkuveli kuiskaa. "Jänkyttää... Tiedäthän sinä."
Tavallinen talentti -juttusarjaan etsitään lahjakkuuksia eri osa-alueilta. Jos tuttavasi saa korvat heilumaan, naapurisi osaa virsikirjan nurinpäin tai anoppisi saint paulioita kadehtii koko kylä, kerro meille: tänään:@kaleva.fi tai 044 7995849.