Toisilta se käy helposti. Täyteen ahdettu juna halkoo Nordrhein-Westfalenin osavaltion vehreitä maisemia - nanosekunnilleen aikataulussa. Saksan VR ei petä eikä selitä. Deutsche Bahn on kuin Saksan jalkapallomaajoukkue. Vähän tylsä mutta tylyn tehokas.
Niin… jalkapallo. Saksassa futis on läsnä kaikkialla, joka hetkessä.
Myös junassa, joka syöksyy teollisuusrakennuksien reunustamalle taajama-alueelle. Leverkusen on paitsi Oulun ystävyyskaupunki myös Bundesliigan parhaan topparin nykyinen koti. Tällä kertaa Sami Hyypiästä ei näy vilaustakaan.
Matka jatkuu. Kun astuu vartin kuluttua junasta Kölnissä, ei mikään muistuta siitä, että kaupungissa pelataan jääkiekon maailmanmestaruudesta. Mutta kyllä se silti jossain lymyilee.
Saksalainen lätkäkulttuuri.
1980-luvulla lapsuuttaan eläneet urheiluintoilijat muistavat jokakeväiset tarra-albumit, joihin kerättiin MM-kisoihin osallistuvien jääkiekkoilijoiden kuvia. Saksalaiset olivat kaikkien hylkimää vaihtaritavaraa, mutta muutamat nimet syöpyivät mieleen ikiajoiksi: Udo Kiessling, Gerd Truntschka ja viiksimies Dieter Hegen.
Nuorelle keräilijälle kolmikon timantinkova pelitaso kristallisoitui vasta myöhemmin. Viimeistään vuonna 1993, kun Hegen ja Truntschka juonivat Suomen nurin MM-kisoissa.
Isojen poikien puheissa esiintyi Iso-Eerik, joka muuttui lapsen ajatusmaailmassa myyttiseksi hahmoksi. 1980-luvun maajoukkuepuolustajat näkevät vieläkin painajaisia Erich Kühnhacklista, liki kaksimetrisestä hyökkääjäkolossista. Monet pitävät Kühnhacklia yhä lähes Mats Sundinin tai Pavel Buren veroisena Suomen-tappajana.
1990-luvun lopussa saksalainen huippujääkiekko oli yhtä kuin Uwe Krupp. Kesällä 1996 puolustajan jatkoaikamaali ratkaisi Stanley Cupin voiton Coloradolle.
Idoleista ei siis ole ollut pulaa.
Nykyisin Krupp toimii Saksan maajoukkueen päävalmentajana. Työssään Krupp on nähnyt aitiopaikalta, miten saksalaisen jääkiekon perintö ja itsekunnioitus murenevat pala palalta. Vai pitäisikö sanoa passi passilta?
DEL-liigasta - maan kiekkoilun käyntikortista - on tullut huippu-urheilun irvokas estradi, jonka pääroolit on varattu joutsenlauluja joikaaville pohjoisamerikkalaisille. Kahden passin kanadalaiset vievät väistämättä elintilan nuorilta saksalaispelaajilta.
Kun Saksa kohtasi MM-kisojen avausottelussa USA:n, ei kyse ollut vain jääkiekon uudesta yleisö-ME:stä tai yksittäisestä ottelusta. Ei ainakaan Kruppille.
Saksa pelasi ennen kaikkea uskottavuudestaan.
Voitto ei ollut maan kiekkohistorian kaunein. Mutta yksi tärkeimmistä se oli.