Vanha kunnon luolamies Platon (427-347 eKr) äityi kerran puhumaan entisajoista. Antiikkisohvalla maaten hän muisteli aikaa, jolloin ihmiset olivat olleet kaksineuvoisia. Jokainen sisälsi sekä miehen että naisen.
Elo oli auvoisaa. Kuka sitä nyt itsensä kanssa tiskivuoroista rähjäisi. Väkivaltaista mustasukkaisuutta tuskin tunnettiin, sillä kaksineuvoisen mustiskohtaus näytti huitomiselta. Naispapeista ei kiistelty. Avioeroa harkittiin tarkkaan.
Vaan sitten - Platon sanoi ja syleksi rypäleen perskoja matolle - jumalat suuttuivat ja halkaisivat ihmiset kahtia, naisiksi ja miehiksi. Alkoi rakkauden valtakausi iloineen ja suruineen.
Rakkaus jaetaan kahteen, kiihkeään alkuun ja tasaantumisvaiheeseen.
Kiihkeässä hurmauksessa rakastuneet esiintyvät avarakatseisempina mitä ovat. Ooppera ja muu vaikea viulun kihnutus kiinnostaa. Teatteri viehättää, kunhan ei turkkalaiseksi mene. Runokirja ahmitaan. Punaista lihaa harvoin.
Lomamatka valitaan kohteen arkkitehtuurin perusteella. Elokuvassa Ranskan uusi aalto on namia. Vatsaa vedetään sisään. Pitäisihän tuossa väitöskirjakin vääntää.
Valloitus on tehty, seuraa lemmen kypsä osa. Kulttuuri kesii pois. Kuvaan astuvat jääkiekko, sininen lenkki ja tupperwarekutsut. Teatteri vaihtuu vuokradvd:ksi, jossa hilluu tappokone.
Aidointaon torjuttu teinirakkaus. Se ei teeskentele, vaan kärsii. Platonin mukaan kauniiseen kohdistuva saavuttamaton rakkaus on kaunista. Mitenpä tuon paremmin sanoisi.
Torjutusta lemmestä on tehty sonetteja, näytelmiä, tv-sarjoja, hittibiisejä. Moni artisti on ostanut tuotoilla rantatontin.
Teinien muistikirjat täyttyvät rakkauden tuskasta. Raatelee niin vietävän ihanasti sielun pintaa, kun kahden ihmisen kauneus ei saa täyttymystään.
Näin kiteytti nuoruuden takapakin eräs nykyinen nelikymppinen perheenemäntä:
Yksipuolinen rakkaus
kuin murskatut polvet
yhtä pahalta
se tuntuu
PETRI LAUKKA
petri.laukka@kaleva.fi