Elokuvaohjaaja Olli Saarela siunailee viime päivien kiirettä. Suden vuosi -elokuvan ensi-illasta on kulunut viikko, Jussi-gaalaa on pitänyt juhlia, kiertää Suomea pressitilaisuuksissa, antaa haastatteluja ja suunnitella tulevaa.
Saarela istuu juuri remontoidussa työhuoneessaan elokuvia ja videoita levittävän FS-Film Oy:n tiloissa Urho Kekkosen kadulla Helsingissä ja haaveilee asettautumisesta ja rauhoittumisesta. Tuore maali tuoksuu konttorin valkoisissa seinissä ja työhuoneen hyllyt lähes ammottavat tyhjyyttään.
"Nyt ovat meneillään ensimmäiset päivät, kun olen asettautumassa ja jatkamassa kirjoittamista. Nyt pystyy ensi-illan jälkeen jo vähän ajattelemaan. Meno on ollut aivan mahdotonta", Saarela kertoo ja iloitsee siitä, että pääsee normaalimpaan työrytmiin.
Kahdeksasta neljään -työrytmistä ohjaaja-käsikirjoittaja tuskin haaveilee, mutta on pyrkimässä sitä kohti.
"Äärimmäiset rutistukset, yötä päivää paahtaminen ja viime tinkaan jättäminen ovat tapoja, joita on vaikea muuttaa. Monesti käy niin, että painaa viimeisen viikon ennen deadlinea täysillä, vaikka pitäisi rauhoittaa tahtia."
Onko tämä ehkäpä seesteisen nelikymppisen miehen puhetta?
Tuskinpa, sillä Saarela tunnustaa edelleenkin olevansa joskus tiukkapipoinen räyhähenki. Joskin uuden Suden vuosi -elokuvan kuvaukset sujuivat yllättävän rauhallisesti.
"Minähän räyhään kyllä, mutta tätä elokuvaa tehdessä ihmiset oikein ihmettelivät, miten olen niin rauhallinen. Mitä enemmän hommia teen, sitä enemmän osaan myös luovuttaa, antaa pois ja ymmärtää, että voin delegoida töitä", Saarela pohtii.
Hän tunnustaa, että epilepsiaa sairastavan kirjallisuudenopiskelijan ja tätä reilusti vanhemman opettajan suhteesta kertova Suden vuosi -elokuva ei ole katsojalle elokuva helpoimmasta päästä. Virpi Hämeen-Anttilan samannimisen romaanin pohjalta tehdystä käsikirjoituksesta karsiutui esimerkiksi dialogia rutkasti pois.
Yhteistyö kirjailijan kanssa sujui kitkattomasti. Saarelan sanoin "käsikirjoitussotia" käyty, kuten Aku Louhimiehen elokuvasta Riisuttu mies: FS-Film päätti vetää tämän elokuvan kopiot markkinoita käsikirjoittajan ja tuotantoyhtiön välisen tekijänoikeuskiistan takia.
"Kaikista hienointa oli, kun Virpi sanoi heti alussa jäävänsä mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisen tulkinnan minä teen kirjasta. Hän puhui siitä, että itämaisissa kulttuureissa on paljon tarinoita, joita kierrätetään. Tämä oli tarina, joka on tarkoitettu kierrätettäväksi", Saarela iloitsee.
Elokuvan loppupuolella vilahtaa myös Virpi Hämeen-Anttilan oululaislähtöinen puoliso, professori Jaakko Hämeen-Anttila, joka lähti Saarelan mukaan mielellään elokuvaan mukaan. "Hän on aivan mainio ja erittäin viisas mies."
Saarelan puhe poukkoilee ja polveilee laidasta toiseen, ja välillä hän muistaa kysyä, onko haastattelija pysynyt varmasti kärryillä. Puhe siirtyy Aristoteleen Runousopin yksinkertaisten neuvojen oivaltamisen merkityksestä taiteen sekä kulttuurin määrittelemiseen ja teollisuuden viime aikaisista irtisanomisista taiteen parantavaan luonteeseen.
Ohjaaja yrittää ratkoa vaikeaa yhtälöä: kuinka tehdä populaaria elokuvaa mahdollisimman laajalle yleisölle ja olla samalla kantaaottava ja yhteiskunnallinen?
"Elokuvan tekijänä ei voi välttyä olemasta yhteiskunnallinen. Esimerkiksi Ruotsissa on onnistuttu elokuvissa ja televisiossa hyvin niin sanotusti viihteen ja viestin yhteen sovittamisessa. Näin teki esimerkiksi ohjaaja Fares Fares Jalla!Jalla! -elokuvassaan."
Saarela sanoo ihailevansa ruotsalaiselokuvissa sitä, että niissä ollaan inhimillisesti pienen ihmisen puolella. Samalla elokuva saa olla kapula systeemin rattaissa.
Saarelan mielestä Suomessa tehdään entistä enemmän persoonallisia elokuvia. Tekijäkaarti vaihtuu ja laajenee.
"Uskon, että kvantitatiivisesta tulee kvalitatiivista, eli kun elokuvia tehdään paljon, siitä määrästä täytyy vääjäämättä jonkun onnistua. Suomessa kuitenkin tehdään elokuvia vielä valitettavan vähän", Saarela sanoo ja siirtyy puhumaan politiikkaa, vaikka ei omien sanojensa mukaan oikeasti niin haluaisikaan tehdä.
"Pohjoismaiden mittapuun mukaan tuet ovat meillä mitä ovat, sille ei voi mitään, vaikka vaimoni kulttuuriministerinä - ihan objektiivisesti sanottuna - on yrittänyt toimia asian kanssa. Jos valtiovarainministeri pistää hanat tukkoon, se on silloin politikointia, jos ehdotus lisätukien myöntämisestä tulee niin sanotusti väärästä puolueesta. Olemme paljolti politikoinnin armoilla", Saarela arvioi.
Ohjaaja-käsikirjoittaja innostuu saarnaamaan elokuvan ja laajemminkin populaarin taiteen puolesta.
"Meillä ei nähdä taiteen tervehdyttävää, jopa sairauksia ennaltaehkäisevää vaikutusta. Mielestäni elokuvan perusteeksi riittää jo se, että katsoja lähtee elokuvateatterista jollain tavalla muuttuneena. Mitään maata mullistavaa sen ei kuitenkaan tarvitse olla."
Saarelalla itsellään ei ole reseptiä siihen, millä tavalla suomalaista elokuvaa saataisiin enemmän ulkomaille. Suomalainen mielenmaisema ei ole hänen mukaansa pelkästään arktista eksotiikkaa, synkistelyä, yksinpuhelua, viinanjuontia ja krapulointia, vaan siihen liittyy paljon aivan muuta.
"Pääasia olisi, että elokuvan aihe olisi kansainvälinen. Toisaalta joku on sanonut, että elokuvan pitää olla riittävän paikallinen, jotta se olisi uskottava. Paikallisuudella en kuitenkaan tarkoita välttämättä fyysistä paikkaa, vaan jonkinlaista henkistä olotilaa. Kaikki perustuu siihen, että tekee oikeita havaintoja elämästä", Saarela filosofoi.
Tällä hetkellä Olli Saarelaa työllistää Kuoropojat-nimisen uuden elokuvan käsikirjoitus. Saarela ei halua paljoakaan elokuvasta etukäteen paljastaa, mutta kertoo sen verran, että kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva kasvutarina 1950-luvulta nykypäivään asti, ohjaaja Martin Scorsesen hengessä.
"Tarina on tullut ystäviltäni, jotka ovat eläneet erittäin värikkään elämän. Tarinaa kerrotaan Scorsesen Goodfellas-otteella, ja se myös sijoittuu osittain alamaailmaan", Saarela hahmottelee.
Lisäksi näyttelijä-käsikirjoittaja Jorma Tommilan kanssa on jo pitkään viritelty kansalaissodasta kertovaa Koston kevät -elokuvaa. Olavi Virrasta kertovaa elokuvaa puolestaan käsikirjoittaa parhaillaan Paavo Westerberg.
"Nyt on sellainen vaihe, että haen tekstiä, joko omaa, yhdessä kirjoitettua tai jo valmista tekstiä. Projektit riippuvat pitkälti siitä, mikä itselle nappaa."
Saarela muistuttaa elokuvan tekemisen olevan ennen kaikkea tahtolaji, jossa pitää jaksaa puskea eteenpäin. Elokuvassa draama syntyy siitä, kun ihminen on kliseisesti puun ja kuoren välissä. Suden vuosi -elokuvassa ahdingossa on Baudelaire-tutkija, kirjallisuuden opettaja Mikko Groman.
"Groman on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihminen hajoaa velvoitteiden ja vaateiden alla. Kaikissa elokuvissa kyse on hyvin pitkälle siitä, että ihminen on isojen kysymysten äärellä", Olli Saarela miettii.