Ei tarvitse matkustaa kovin kauas ulkomaille lomalle, kun kokee kaikenlaista ihmeellistä, mitä ei kotona näe. Aina sitä sitten vertaa näkemäänsä siihen, miten meillä asiat hoidetaan.
Taas ei voi muuta kuin valittaa, miten ihmeen pientä ja surkeaa kaikki täällä päin on, vaikka me kuulemma asumme modernissa teknologian täyttämässä kasvukeskuksessa.
Toista pitäisi olla surkeassa ja pienessä Virossa, jossa kaikki ovat köyhiä, teknologia on tuntematonta ja väkeäkin on paljon vähemmän kuin vauraassa Suomessa.
Satuin muutama viikko sitten Virossa Pärnussa pidetyille Hansa-päiville, joka ei nyt periaatteessa ollut tavallista markkinatapahtumaa kummempi.
Pudasjärvelläkin pidetään kesäisin Pudasjärvi-markkinat, jonka nimi aikaisemmin oli kyllä paljon tyylikkäämmin Putasjärvi-talakoot.
Mutta Pärnun talakoot olivat jotakin ihmeellistä ja elämyksellistä. Puoli kaupunkia täyttyi sadoista käsitöitä ja elintarvikkeita myyvistä pienkauppiaista.
Tarjolla oli kaikkea mahdollista huovutetuista saunahatuista kuivattuihin nokkahaukiin ja saarenmaalaiseen sahtiin.
Ohjelmalavalla esitettiin monenmoista tasokasta ohjelmaa, minkä lisäksi laaja alue oli täynnä erilaisia pienempimuotoisia pelimanni- ja taikuriesityksiä. Ulkokeittiöt joka puolella tarjosivat monenmoista syötävää edulliseen hintaan.
Tällainen tapahtuma oli pikkuisessa naapurimaassa kaupungissa, joka on väkiluvultaan noin kolmanneksen nykyisestä Oulusta.
Meillä täällä eletään kovinta tapahtumakesää. Monista kulttuuritapahtumista on jo saatu nauttia, ja tällä viikolla torinrannassa herkutellaan.
Asiat hoidetaan vähän eri tavalla. Puolenkymmentä ravintolayrittäjää myy kankaisten muurien rajaamalla alueella annoksiaan. Valinnanvara on siis rajattu jo etukäteen ylhäältä päin.
Taitaisivat virolaiset heimoveljemme olla melko ihmeissään, jos näkisivät. Tyylihän muistuttaa heidän kovasti kammoksumiansa neuvostoaikoja.
Kun Suomessa ihmetellään, miksi täällä toreilla ja kaduilla on niin vähän katukeittiöitä, saamme vastaukseksi EU:n tiukat elintarvikedirektiivit. Ulkomailla käyneet ihmettelevät, eivätkö direktiivit koske muita EU-maita kuin Suomea.
Ei tällä pelillä Oulusta tule ikinä matkailukaupunkia. Ruokatapahtumassa koko kaupungin pitäisi olla yhtä isoa ulkoilmaravintolaa, jossa paistuvan ruoan tuoksu houkuttaisi kulkemaan ja maistelemaan erilaisia elämysmakuja kilometrikaupalla.
Eri puolilla erilaiset ohjelmaryhmät esiintyisivät niin, että muistelemista riittäisi syksyyn saakka.
Melko lailla sellainen tapahtuma olikin Valkosipuliyö menneinä vuosina. Hyvää vauhtia samanlainen oli tulossa Weindorf-viinijuhlasta. Vaan kuinka kävikään? Molempien annettiin valahtaa ja hävitä täältä.
Tilalle kehitetyt uudet uljaat yritykset ovat jääneet väkinäisiksi, puolivillaisiksi ideoiksi. Ne eivät ole herättäneet intohimoja paikallisessa väessä saati matkailijoissa kuten Valkosipuliyö teki.
Oulun ja oululaisten kunniaksi sanottava, että täällä on aina menty pystypäin vastavirtaan niin kuin lohi muinoin Pohjois-Pohjanmaan joissa.
Kun ahdas, helteellä helvetillinen pätsi ja akustiikaltaan kelvoton tapahtumapaikka menee remonttiin, tietysti toisaalle tehdään sen kopio.
Liian tavallisesti ajatteleva pystyttäisi torinrantaan jonkinlaisen sivuilta avoimen katoksen konserttien ja muiden tapahtumien pitopaikaksi.
Sillä tavalla kesäfestivaalien ikuinen kuokkavieras, sade, ei pääsisi kovin pahasti häiritsemään mutta ilmavirta viilentäisi mukavasti.
Vaan onhan hyvä, että virkistävä sade pääsee ryöppyämään taivaalta viilentämään liiallista kuumuutta ja tungosta.